Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Marcel Desailly Pro Soccer

Kovat piipussa

Kotikonsoleilla kilpailu parhaiten myyvästä jalkapallopelistä on ollut viime vuodet kovaa. Pro Evolution Soccer on haastanut iät ja ajat markkinoita hallinneen FIFA-sarjan
päästen myyntiluvuissa jo lähelle pahinta kilpakumppaniaan. Kilpailu
taskukonsoleiden sarjassa ei ole päässyt aivan yhtä tiukaksi, sillä
EA:n FIFA on saanut pitää kevyemmässä sarjassa valtikkaa hallussaan
PES-sarjan pysyessä tiukasti kotikonsoleilla. Gameloft yrittää nyt viedä herruutta itselleen Marcel Desailly Pro Soccerilla,
jota on hypetetty yhtenä N-Gagen parhaimmilta vaikuttavista peleistä.
Uutukaisella on siis mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta pystyykö
tuotos täyttämään jalkapallon ystävien odotukset autenttisesta
urheiluelämyksestä?

Vaikka Marcel Desailly Pro Soccer kantaa
kuuluisan ex-jalkapalloilijan nimeä, ei peliä ole täysin kiedottu
futaajan ympärille. Joukkuevalikoima kattaa 32 eurooppalaista
seurajoukkuetta sekä 32 maajoukkuetta, joiden joukosta Desailly löytyy
Ranskan ja Chelsean joukkueista. Suomalaisen jalkapallon ystävien
harmiksi todettakoon, ettei Suomen maajoukkue ole päässyt peliin
mukaan. Valitettavasti muutenkaan presentaatiossa ei olla FIFAn
tasolla, sillä lisenssimaksujen välttämiseksi kaikkien pelaajien nimet
lukuun ottamatta Desailly'a ovat tekaistuja. Tämä ei järin suuresti
haittaa, sillä nimet ovat kirjoitettu niin lähelle oikein, että
useimmiten tietää kenestä on kyse. Toisaalta harmillista kyllä, nimiä
ei voi muuttaa jälkikäteen, joten valmiiksi asetettuihin nimiin on
tyytyminen.

Pelimuotovalikoiman osalta on tarjolla neljä
vaihtoehtoa: näytösottelu, turnaus, liiga ja uramoodi. Näytösotteluissa
pelataan aina lyhyitä yksittäisiä otteluita valituin säännöin, kun taas
muissa pelimuodoissa pelaajan valintamahdollisuudet ovat rajoitetummat.
Esimerkiksi uramoodissa vain joukkueen, ottelun pituuden ja
vaikeustason saa päättää, mutta näytösotteluissa on mahdollista valita
vielä jatko-aika ja rangaistuspotkukilpailu. Ennen ottelua tai sen
aikana joukkueen taktiikoita voi vaihtaa sekä kentällä olevia pelaajia.
Valitettavasti taktiikoita voi muuttaa vain pelaajamuodostelman osalta,
joten yksittäisille futaajille ei voi antaa omia käskyjä. Myöskään
pelityylin hyökkäävyyteen ei voi vaikuttaa. Tärkeää ennen ottelua on
suorittaa pelaajavaihtoja, sillä usein ainakin yksi kentällä olevista
pelaajista ei ole ehtinyt palautua edellisesti ottelusta täyteen
kuntoon. Sinällään kuntosysteemi on melko toimiva, mutta ihmispelaajan
kannalta on epäreilua, että peli tuntuu vain arpovan, kuka on
milloinkin puolikuntoinen. Välillä joukkueen paras pelaaja voi siis
joutua viettämään parikin ottelua viltissä kunnon vain huonontuessa
ilman järkeviä selityksiä. Loogisemman systeemin toteuttaminen olisi
siis ollut tässä suhteessa ehdottomasti paikallaan.


Peruselementeissä ongelmia


Ensimmäisestä tuomarin pillinvihellyksestä lähtien, paljastaa Marcel
Desailly Pro Soccer yksipuolisuutensa. Suurimpana ongelmista pistää
aluksi silmään kehno syöttösysteemi, joka pakottaa pelaajan syöttämään
tiettyyn suuntaan ollessaan jollekin tietylle kenttäpelaajalla. Tämän
takia kahdesta lähekkäin olevasta pelaajasta on mahdoton valita
kummalle syöttö menee, sillä kone tekee päätöksen täysin
mielivaltaisesti. Toisekseen myös korkeat syötöt luonnistuvat
luvattoman heikosti. Ruutuun ilmestyvä voimamittari kuvaa sitä, miten
pitkälle syötön tulisi kantautua, mutta käytännössä systeemi ei toimi.
Peli tuntuu nimittäin aivan itse päättävän syötön kohteen sekä voiman,
joten ilmavia syöttöjä tulee harvakseltaan käytettyä. Onneksi
syöttösysteemi ei ole aivan täysin läpimätä, sillä läpisyöttöjen
antaminen onnistuu erinomaisesti. Usein pelin tiimellyksessä
vastustajan puolustusmuurin puhkaiseminen on yrityksen arvoinen, joten
sormi käy vähän väliä läpisyöttönappulalla.

Muutaman matsin
pelattuaan, paljastuu pelin ehdottomasti suurimmaksi ongelmaksi
maalinteko. Ottelut päättyvät usein hikiseen 0-0 tulokseen, mikä johtuu
siitä, että maaleja voi ainoastaan tehdä hyväksikäyttämällä paria
kikkaa. Mikäli hyökkääjällä onnistuu sopivasti juoksemaan sekä
laukaisemaan oikeaan suuntaan, on mahdollisuus, että pallo uppoaa
verkon perukoille asti. Toisaalta luvattoman usein hyökkääjä potkaisee
vain pallon suoraan maalivahdin hyppysiin. Suuri ongelma on se, ettei
nahkakuulan suuntaa voi päättää, joten ihmispelaajan maalintekotaidot
jäävät tekoälyn varjoon. Välillä kylläkin pallo suuntautuu nurkkaa
kohti, kuten pitäisi, mutta pelin Teräsmiestä muistuttavat maalivahdit
loikkaavat salamannopeasti maalin keskeltä takanurkkaan napaten
nahkakuulan hyppysiinsä. Näin ollen pelaajan taidoilla ei ole suurta
merkitystä, vaan maalinteko muistuttaa karkeasti sanottuna nopanheittoa.


Nykyajan jalkapallossa tärkeässä osassa ovat erikoistilanteet, ja
trendi näkyy myös Marcel Desailly Pro Soccerissa. Usein nimittäin
vapaapotkut maalin läheltä päättyvät häkin heilahtamiseen. Melkoinen
ongelma on se, että vapaapotkut ammutaan sivulta lintuperspektiivistä,
minkä takia pelaaja ei voi hahmottaa koko tilannetta osan futaajista
jäädessä ruudun ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan estä maalintekoa,
sillä pallon edessä näkyy pieni nuoli, jonka väristä pystyy
päättelemään, miten lähelle maalia nahkakuula päätyy. Esimerkiksi
nuolen ollessa tumman punainen suuntautuu pallo suurella
todennäköisyydellä kauaksi maaliverkosta. Laukaisemisen lisäksi tehokas
maalintekotapa on korkea syöttö, sillä pallo voi päätyä oikeastaan
kelle tahansa tiukassa tilanteessa boksin sisällä. Tämä pätee myös
kulmapotkutilanteisiin, minkä takia yllättävän suuri osa kulmureista
päätyy maaliin.


Konamin jalanjäljillä


Pelin mielenkiintoisin anti keskittyy Pro Evolution Soccer –sarjasta
kopioituun uramoodiin. Pelimuodossa pelaaja aloittaa pelintekijöiden
keksimällä pelaajaryhmällä ja yrittää nousta maailman huipulle. Urakka
alkaa toisesta divisioonasta, josta tulisi nousta korkeimmalla
sarjatasolle ja sitä kautta mestariksi. Jokaisesta pelatusta ottelusta
saa virtuaalirahaa, jota voi taas käyttää pelaajien ostamiseen. Muita
futaajia voi ostaa kilpailevista seurajoukkueista tai vaihtoehtoisesti
maajoukkueista. Uramoodin mielenkiintoisuus perustuu lähinnä siihen,
että omaa joukkuettaan voi kehittää kausi kaudelta. Sopivat pelaajat
joukkueeseen keräämällä tiimistä saa oman näköisen, ja kun lopulta
hyviä tuloksia alkaa tulla, kokee onnistuneensa joukkueen
rakentamistyössä.

Uramoodin ohella muut pelimuodot menevät
sivussa, vaikka ne eivät tarjoa aivan yhtä mukavaa puuhastelua.
Liigassa pelataan 32 seura- tai maajoukkueen voimin
yksin/kaksinkertainen sarja, kun turnauksessa on keskitytty
pudotuspeleihin. Turnausta voidaan pelata MM-kisojen tyyliin alkusarjan
jälkeen alkavilla pudotuspeleillä tai vaihtoehtoisesti sarjamuotoinen
osuus jätetään välistä. Pro Evolution Soccerin tavoin saavutettuja
pokaaleja voi käydä ihailemassa options-valikosta, ja ahkerat pelaajat
voivat vaikkapa halutessaan keräillä kaikki pelissä jaettavat pystit.


Koska Marcel Desailly Pro Soccerissa on käytössä monia eri
jalkapallopelien kikkoja, on lähes koko N-Gagen toimintanäppäinten
kirjo käytössä. Alussa seitsemän eri nappulan hallitseminen voi tuntua
työläältä, mutta melko nopeasti sormet oppivat löytämään oikeat
näppäimet. Juoksunappula on sijoitettu hyvin 4-napin taakse, ja
peukalolla on helppo syöttää 5-painikkeesta tai laukoa 7-painikkeesta.
N-Gagen kahdeksansuuntainen ristiohjain soveltuu myös hyvin peliin.
Hahmot ruudulla tottelevat kiitettävästi liikkeitä ja padilla voi
yrittää tehdä harhautuksia vastustajien ohittamiseksi.


Moninpelin ystävien iloksi peli tukee bluetooth-yhteyden välityksellä
toimivaa kaksinpeliä. Valitettavasti kaverin kanssa ei voi pelata
samalla puolella, joten ainoiksi pelivaihtoehdoiksi jää näytösottelu ja
rangaistuspotkukilpailu. Kaverin kanssa pelattuna Marcel Desailly Pro
Soccer on kohtalaista hupia, tosin parhaista jalkapallopeleistä ollaan
melkoisesti jäljessä. Kaksinpelin suurin ongelma on ehdottomasti se,
että toisen pelaajan ruudulla pelitapahtumat tökkivät jonkin verran.
Ilmeisesti bluetooth-dataa ei ole saatu siirrettyä toisen pelaajan
ruudulle tarpeeksi tehokkaasti: serverin ylläpitäjän peli rullaa
nimittäin mukavan sulavasti, mutta ongelmia esiintyy toisella
osapuolella. Ikävä kyllä, peli ei tue moninpeliä N-Gage Arenalla.


Hypetys meni metsään


Graafisesti peli on melko hyvällä tasolla. Värimaailma on hyvin kirkas
ja pirteät sävyt sopivat peliin mainiosti. Purnattava on kuitenkin
pelitapahtumien hitaudesta, sillä jalkapallon korkeasta temposta ollaan
kaukana. Valitettavasti ongelmia esiintyy myös animaatioissa, varsinkin
maalivahdit näyttävät liikkeissään välillä hullunkurisilta. Sen sijaan
äänimaailma on N-Gagen pelivalikoimassa piristävä poikkeus.
Jalkapallo-ottelun tunnelma kannustuslauluineen on saatu hyvin
vangittua pienelle pelipuhelimelle, ja näin myös matseihin on helpompi
eläytyä. Selostusta otteluissa ei kylläkään ole mukana, mutta sitä ei
oikeastaan jää edes kaipaamaan.

Lyhykäisesti sanottuna Marcel
Desailly Pro Soccer ei ole kovin laadukas pelikokemus. Peli on täynnä
turhia ja typeriä epäloogisuuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan
vaikutelman autenttisuudesta. Pahinta on, että maaleja syntyy vain
muutamalla eri tavalla, joten lähes kaikki ottelut tuntuvat
samanlaisilta. Paremman puutteessa Marcel Desailly Pro Soccer kuitenkin
menettelee, sillä ottelut pysyvät ainakin jännittävinä vähäisten
maalimäärien takia. Tietyllä tasolla illuusio jalkapallosta on siis
pystytty siirtämään pelipuhelimelle, mutta huomattavasti parempaankin
olisi voitu päästä. Ehkäpä loppuvuodesta ilmestyvä FIFA 2005 näyttää kaapin paikan taskupelien sarjassa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi