Rain World

Märkä ja rankaiseva seikkailu

Sade luo elämää ja tuo sateenkaaret esiin piiloistaan. Lisäksi se koituu myös pienten valkoisten otusten kohtaloksi, ainakin mikäli Rain Worldia on uskominen.

Indiestudio Videocultin uutukainen on haastava, kaunis ja turhauttava kokemus. Kuutisen vuotta kehitteillä ollut nimike tekee monta asiaa oikein, mutta valitettavasti myös hutilyöntejä piisaa. Näin ollen siitä tuskin on jokaiselle pelaajalle, mutta mikäli kaipaat elämääsi lisää haastetta, voi Rain World olla juuri sinua varten.

Pili-pili-pom

Tarina on nopsaan kerrottu: yksi Slugcat-olento joutuu eroon perheestään. Määränpäänä on löytää tie takaisin muiden luokse läpi vieraan ja vihamielisen maailman. Pelaajan ohjaama kissaetana on valkoinen otus, joka pystyy hyppimään, nostamaan ja heittelemään maasta löytyvää rojua sekä nukkumaan turvallisissa sopissa. Lötköhkö otus osaa myös ryömiä kapeita putkimaisia reittejä pitkin, mutta varsinaiseen taisteluun valkoturkista ei ole.

Kuten seikkailun nimi kertoo, on sade suuressa roolissa. Noin vartin välein alkaa ripottelemaan oikein urakalla. Niin rankasti, että Slugcat ei selviä sateesta elossa, vaan joutuu pakenemaan pieniin kammioihin talvehtimaan. Hirsien vetäminen kuluttaa kissaetanan energiapalleroita, joita voidaan täydentää syömällä maailmasta löytyviä hedelmiä tai pienotuksia.

Näistä eväistä saadaan aikaiseksi Rain Worldin peruskokemus. Herätään sadesuojasta, etsitään pelottavasta maailmasta ruokaa sekä tietä eteenpäin, vältetään kuolemista ja suunnataan täydellä mahalla suojaan ennen seuraavaa sadetta. Tähän asti meno kuulostaa varsin mielenkiintoiselta, mutta valitettavasti tässä ei ole kaikki.

Kuoleman rangaistus

Rain World ei ole kokemus sieltä helpoimmasta päästä. Vaikeustasoon vaikuttavat muutamat varsin erikoiset, tehokkaasti peli-iloa rokottavat ratkaisut.

Pelaajaa rangaistaan kuolemista. Ruudun alavasemmassa nurkassa vilahtaa välillä symboleita, joiden tarkoitusta ei selitetä lainkaan. Jos kissaetana kuolee, vaihtuu symboli viisiportaisella asteikolla yhden askeleen alemmas. Selviämällä torkuista toiseen ehjänä status nousee puolestaan ylöspäin. Homman jippona on se, että tietyistä porteista ei pääse läpi, ellei tuo arvosana/karma/symboli ole tarpeeksi korkea. Asia selviää joko pitkällisen haahuilun ja pähkäilyn jälkeen tai tarkistamalla asia Googlen kautta. Pelissä eteneminen edellyttää siis unosista toiseen selviämistä ilman kuolemia. Symboliasteikon alimmalta portaalta ei sentään voi pyllähtää yhtään alemmaksi.

Pelaajaa rangaistaan kuolemista

Kyseinen mekaniikka ei välttämättä olisi suuri ongelma, mikäli kuolemat olisivat reiluja ja edes jotenkin hallittavissa. Valitettavasti viholliset voivat yllättää melkeinpä milloin ja missä vain, sillä otusten sijainti on joka pelikerralla sattumanvaraista. Jos siirtyy putkea pitkin alueelta toiselle, voi vastapuolen oviaukon vieressä odottaa neonvärinen matelija valmiina popsimaan Slugcatin kitaansa. Vastaavia yllätyskuolemia tuli koettua liiankin kanssa. Valkoturkilla ei ole energiamittaria tahi muita apuja, joten peli on useimmiten vihollisen kertapuraisusta ohi. Oheinen video esittelee yllättäviä tapoja kuolla sekä lisää mukaan myös monta epätarkoista kontrolleista johtuvaa kuolemaa. Hauskaa.

Jäin muutamat pidemmät kerrat jumiin samoihin ympyröihin, koska joka polun takana odotti vihollinen valmiina syömään kissaetanan parempiin suihin. Välillä eteneminen sujui ja symboliasteikossa tuli edettyä, mutta vaivalla luotu etumatka purkaantui parhaimmillaan parissa hetkessä erilaisiin kuolemiin. Näissä tilanteissa pääsee keltä tahansa suusta muutamat ärräpäät. Kokemukset opettivat, että erittäin rauhallinen eteneminen, ruokailuun ja nukkumiseen keskittyminen sekä vihollisten väistely ovat oleellisempia kuin nopsa eteneminen. Siten pelaaminen muovautui hieman viihdyttävämmäksi, mutta hauskaksi meno ei silti yltynyt kuin hyvin harvakseltaan.

Uusille pelialueille päästessä ei ole vielä selvillä miten uudet vihollistyypit hyökkäävät raiveliin. Tämä tarkoittaa sitä, että tuoreita vihulaisia kohdattaessa koittaa usein kuolema ja symboliasteikolla hypätään askelta alemmas. Myös tallennussysteemi on sanalla sanoen haastava. Vain Slugcatin nukkumapaikoissa pystyy tallentamaan, ja niitä on sijoiteltu hyvin harvakseltaan eikä uinuminen onnistu kuin maarun ollessa tarpeeksi täynnä apetta.

Litsis lätsis

Ärräpäitä aiheuttaa myös Slugcatin ohjaaminen, joka on tiukan paikan tullen luvattoman velttoa. Hyppiminen ei ole tarpeeksi tarkkaa, ja ilmalennossa haluttuihin objekteihin tarttuminen on onnetonta. Välillä karvapallo lisää hyppyihin parit kierähdykset, jotka johtavat usein kielekkeeltä tippumiseen ja kuolemaan. Tätä kirjoitettaessa etanakissa jää jumiin jopa vihollisten käyttämiin tunneleihin, mutta vika on luvattu korjata päivityksellä. Ja hyvä niin, sillä vihollisen uidessa liiveihin ei todellakaan hotsita jäädä jumiin onkaloihin, joihin ei edes halua kavuta.

Mitä jos löysillä kontrolleilla halutaan ilmaista Slugcatin nuoruuden kokemattomuutta? Siinä tapauksessa ohjaustuntuma on suorastaan nerokas. Yhä ärsyttävä mutta silti nerokas. Pikaisen googlettamisen perusteella asia todellakin on näin. Hauska ideana, kamala käytännössä.

Toinen päivityksenä lupailtu korjaus koskee kuoleman mukana pyyhkiytyvää kartta. Sateisen maailman alueet näet piirtyvät kartalle niissä vieraillessa. Päivittämättömässä versiossa voi koluta vaikka koko alueen, mutta jos kuolee ennen sadesuojaan pääsyä, häviävät kolutut alueet kartalta kokonaan. Maailma on yhtä todella suurta labyrinttia, joten kartan pälyily tulee tarpeeseen.

Kissaetanan sarvet

Musiikkia Rain Worldissa kuullaan säästeliäästi. Seikkailun alkupuolella yksinkertaisesta sävellyksestä päästään nauttimaan vain vihollisten uhatessa, mutta kappaleet kehittyvät seikkailun edetessä. Graafisesti kissaetanan seikkailut saavat kiitosta. Vanhanmalliselta näyttävään maailmaan on selkeästi panostettu, ja otusten animaatiot ovat varsin näyttäviä aina hyökkäyksistä hyppimiseen. Kuolleen Slugcatin riepottelu lentävän otuksen tai muiden vihulaisten kourissa on mukavan brutaalin näköistä. Tämän lisäksi rankkasade näyttää varsin hyvältä.

Yksi mainitsemisen arvoinen miinuspuoli on kunnollisen opastuksen puute. Seikkailun alussa näytetään perustoiminnot, mutta yhtään vaativammat ja hienostuneemmat asiat pitää selvittää itse. Tätä voi pitää positiivisena asiana, mikäli pitää tilanteista, joissa pelaaja tiputetaan suoraan altaan syvään päätyyn. Tästä huolimatta edes aiemmin mainitun karmasysteemin selvittäminen olisi pitänyt kuulua ohjelmistoon.

Sataa sataa ropisee

Rain Worldissa on paljon potentiaalia, mutta valitettavasti muutamat ratkaisut tappavat kaiken peli-ilon. Lopputuloksena on puurtamiselta ja ankealta maistuva kokonaisuus, joka tosin näyttää hyvältä. Haastetta piisaa, ja lopputulokseen kannattaakin suhtautua enemmän selviytymispelinä eikä seikkailuna. Rain Worldia voi suositella haasteellisten kokemusten ystäville.

Rehellisyyden nimissä on todettava, että lopputeksteihin asti en ikinä päässyt. Satunnaisesti sijoitettujen vihollisten aiheuttamat äkkikuolemat, karmasysteemi sekä kömpelöt kontrollit saivat kokemuksen tuntumaan todella turhauttavalta. Tuleva päivitys voi auttaa asiaan, mutta siihen asti jätän Slugcatin nukkumaan koloonsa.

Tästä koettelemuksesta haluaisi pitää, mutta sen kokeminen tuntuu enemmän suorittamiselta kuin huvilta. Harmin paikka.

Kirjaudu kommentoidaksesi