Pieni keltatakkinen Six-tyttö on vasten tahtoaan joutunut synkkään, vedenalaiseen laitokseen vangiksi. Pikkuriikkinen lapsonen putoaa keskelle painajaista, jonka painostava alku lyö tahdin ahdistavalle pakomatkalle läpi kuolemansyntien. Little Nightmares muistuttaa, miksi unet saattavat olla pelottavia.
Käy sisään
Ruotsalainen Tarsier on hypännyt kokeilemaan siipiään oman alkuperäisnimikkeen kanssa. Aiemmin studio on vaikuttanut Tearaway Unfoldedin ja LittleBigPlanet-sarjan taustalla, joten siirtyminen saman tyylisen genren pariin sujuu suuremmitta murheitta. Little Nightmares on sivusta päin kuvattu pulmailun ja tasoloikan yhdistelmä – lineaarinen seikkailu, jolla on selkeä alku ja loppu. Sitä on vaikea olla vertaamatta viime vuonna julkaistuun Playdeadin loistavaan Insideen, sillä pelejä yhdistää moni asia.
Kummatkin ovat visuaalisesti yksityiskohtaisia ja viimeisteltyjä teoksia, joiden tummanpuhuvaa ulkoasua vahvistetaan minimalistisella mutta toimivalla audiosuunnittelulla. Ruudulla ei ole mitään turhaa, ja painostavat taustaäänet kertovat enemmän tapahtumien ympäristöistä kuin itse tapahtumista. Narisevat puulattiat, kaukana jylisevä meri taikka moottori – kaikilla näillä on tunnelman kannalta tärkeä rooli. Samaan aikaan pakomatkan kohokohtia korostetaan hienovaraisella musiikin käytöllä. Little Nightmares on kokonaisvaltainen kokemus kaikkine groteskeine yksityiskohtineen. Pikkutyttöä ympäröivä maailma on likainen mutta kaunis kokonaisuus. Ja aivan kuten Insidessa, tarina vie pelaajan absurdille matkalle läpi omituisten asioiden.
Laiskuus, ahneus ja ylensyönti
The Maw -nimisen laitoksen todelliset asukkaat ovat pelottavaa sakkia. Lihavat, hikiset kokit sekä pitkäsormiset hiipparit kaappaavat pelihahmon kuolettavaan puristukseen tilaisuuden tullen. Kampanjan aikana kuolema tulee tutuksi, ja genrelle tyypilliseen tapaan eteneminen tapahtuu usein kantapään kautta oppien. Ajoittain äkkikuolemista aiheutuva turhautuminen nostaa päätään, mutta onneksi teos esittelee uusia ideoita tarpeeksi usein, ettei toiminta ala toistaa itseään. Hahmo osaa kiivetä, juosta, hyppiä ja piilotella. Hiiviskely on suuressa osassa etenemistä, koska mässäilevien asukkien ohi pääsee joko viekkaudella tai hiljaa hiipimällä. Keltainen sadetakki erottuu helposti muuten harmaasta tausta, joten pimeät nurkat kannattaa käyttää hyödyksi. Syrjäisissä putkistoissa Six uskaltaa myös valaista kulkureittiään mukana kulkevalla sytkärillä. Ikinä ei tosin tiedä mikä pimeydessä vaanii, ja milloin on paras ottaa paniikinomaisesti jalat alleen.
Unenomaista maailmaa korostaa miljöön monimuotoisuus. Yhdessä hetkessä pelaaja tuntuu olevan tehtaassa, toisessa japanilaisessa ravintolassa. Kaikkia paikkoja yhdistää tasainen merellinen keinunta. Tavallisesti kamera kuvaa läheltä, mutta ajoittain kuvakulma vetäytyy kauaksi avaten taustalla ahertavia hahmoja tai muita tapahtumia. Nämä seesteiset hetket näyttävät omaperäisen maailman kauneuden ja esittelevät tekijätiimin rautaista osaamista taidesuunnittelun saralla. Little Nightmares on samaan aikaan brutaali ja kauhistuttava, lumoava ja herkkä. Tämä on yhdistelmä, joka on vaikea saada onnistumaan.
Nälkä kasvaa syödessä
Nimikkeen harvat heikkoudet osuvat kontrollien epätarkkuuteen. Varsinkin esineiden siirtäminen ja kiipeäminen aiheuttavat turhia kuolemia, mutta onneksi tallennuspisteitä on ripoteltu anteliaasti pitkin kenttiä. Toinen nipottamisen aihe on taustatarinan puuttuminen. Pelin aikana ei ole dialogia, eikä tekstiä – ja päähahmon nimikin selviää vain markkinointimateriaaleja lukemalla. Toisaalta riisuttu kerrontatapa avaa pelaajalle mahdollisuuden luoda oman tarinakehyksen ihokarvat pystyyn nostaville painajaisille.
Muutamassa tunnissa koettu kauhumatka jättää positiivisen maun suuhun. Lyhyestä kestostaan huolimatta Little Nightmares kertoo ehjän tarinan, tarjoilee monipuolista toimintaa ja pulmailua sekä esittelee omaperäisen maailman. Ruotsalaisstudion debyyttipeli on hieno lisä Playdeadin dominoivaan genreen, ja lopputekstien pyöriessä tietää kokeneensa jotain erilaista. Harvoin painajaisiin haluaa palata.