Director's Cut, Special Extended Edition, Bigger Longer Uncut... Elokuvafanit ovat saaneet viime vuosien aikana tottua siihen, että teatterissa esitetty versio ei enää olekaan ohjaajan tai studion lopullinen näkemys. Pelialalle on vähitellen hiipimässä samanlainen ilmiö, onhan esimerkiksi Need for Speed Most Wantedista nähty samaan aikaan julkaistu hieman kalliimpi versio Black Edition, jossa on kosmeettisia lisäyksiä itse peliin, ja pakettiin on ympätty myös lisälevyn tynkää. Julkaisijoiden kannaltahan idea on suorastaan loistava: kuudenkymmenen euron paketin lisäksi voidaan käytännössä samaa tuotetta myydä samassa hyllyssä kymppiä tai paria kalliimmalla tuon lisäsisällön varjolla.
Rockstar Games on keksinyt toisen tavan hyödyntää vanhaa peliä. Vajaan vuoden takainen Midnight Club 3: DUB Edition on kaivettu kovalevyn pohjilta, valikoita hiukan järjestelty uusiksi ja päälle liimattu uusi kartta: Tokio. Nämä kuorrutukset eivät kuitenkaan peitä sitä tosiasiaa, että viime kevään mallia tässä ollaan myymässä, onneksi hintalapun kanssa on oltu maltillisia.
Uusi vuosi, vanhat kujeet
Koska MC3 REMIX on käytännössä sama peli kuin aikaisempi versio, kannattaa vanha arvostelu lukea pohjiksi.
Kiitos, voidaan siis jatkaa.
Kun isken Midnight Club 3: DUB Edition REMIXin ensimmäistä kertaa Pleikkarin levykelkkaan, vanha virttynyt 100-prosenttisesti läpäisty tallennustiedosto latautuu ja muuttuu REMIX-muotoon. Omistan siis yhä yli miljoona dollaria ja kaikki omistamisen arvoiset kaksi- ja nelipyöräiset. Lisäksi olen voittanut kaikki Pohjois-Amerikan tarjoamat haasteet. Kun ajan McLaren F1 LM -merkkisen urheiluauton tallista Tokion kadulle, tajuan, kuinka kesäterässä ajotaitoni ovat. Katuraketti, joka kiihtyy nollasta sataan kahdessa sekunnissa, ei ole se paras vaihtoehto taitojen verestämiseen.
Tuntuma kuitenkin palaa nopeasti: ensin auto alkaa pysyä hyppysissä, pian uskallan laukaista ilokaasupullon lisävauhdin saamiseksi. Kohta hyödynnän taas Zonea ja Roaria kuin vanha tekijä. Kärry kyllä tottelee edelleen Dualshockia lähes täydellisesti, mutta vanhat tutut ongelmatkin nostattavat yllättävän pian päätään.
Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain vanhaa sinistä...
Vanhan uramoodin rinnalle REMIXiin on ilmestynyt Tokyo Challenge, joka on käytännössä uusi kartta aikaisempien kolmen rinnalle. Toisin kuin alkuperäisessä pelissä, Tokion ja Amerikan kaupunkien välillä ei pääse liikkumaan saumattomasti, vaan tilasta toiseen kuljetaan alkuvalikon kautta. Ratkaisu lisää entisestään vaikutelmaa siitä, että laajennus on tehty mahdollisimman nopeasti ja halvalla.
Muuta uutta sisältöä ovat 25 ajoneuvomallia ja 25 biisiä, esittäjinä vanhojen tuttujen kuten Marilyn Mansonin ja Jimmy Eat Worldin lisäksi radioaikaa nakuttanut Sean Paul ja sukunimensä perusteella tuttu reggae-tähti Damian Marley. Musiikkisisältönsä puolesta REMIX jatkaa vahvan underground-painotteisella linjalla.
Grafiikka ei ole vuodessa kehittynyt lainkaan, joten yhä edelleen kolmen ja puolensadan kilometrin tuntivauhdissa suunnistetaan katujen halki enemmän muistin ja vaistojen kuin nopeiden refleksien varassa. Sivukadulta kylkeen kolauttavat bussit ovat edelleen häiriötekijä, mutta poliisit jäävät säännönmukaisesti nielemään nykyisten autotallintäytteiden pölyjä.
Kuin veisi tikkarin pikkulapselta
Kun alkukankeudesta on toivuttu, on peli konkarille suorastaan hävyttömän helppo. Joka ainoasta ajoneuvokategoriasta käytettävissä on jo valmiiksi se kaikkein suorituskykyisin malli, ja jos ei ole, niin kassavarannosta löytyy likviditeettiä täydennysten tekemiseen. Koska Amerikka on jo valloitettu, voi kokeneempi kisailija keskittyä maineen kerryttämiseen Tokiossa.
Tuttuun tyyliin peliä suoritetaan turnaus kerrallaan. Eri puolilta kaupunkia löytyy eri kerhojen järjestämiä kisoja, joissa määrätyn ajoneuvoluokan edustajat ottavat yhteen. Turnauksen voittaja saa superhyperhienon REMIX-auton/moottoripyörän/trukin, joka ei ole oikeastaan yhtään parempi kuin se, joilla kisa voitettiin. Tokyo Challenge olisi naurettavan nopea suorittaa, jos turnauksesta toiseen voisi hyppiä ilman välipaloja, mutta käytännössä tämä ei ole mahdollista.
Uraa edistäviin turnauksiin tipahtaa kutsu vasta, kun kolme-neljä vapaavalintaista kisaa eri puolilta kaupunkia on voitettu. Niinpä suuri osa ajasta kuluu rastilta toiselle ajellessa ja tarkoituksettomia katuajoja hieroessa. Koska kulkuvälineeksi näihin vapaisiin kisoihin saa valita mitä tahansa tallista löytyvää, otin itse tavaksi aina turnauspokaalin pokattuani piipahtaa garagella ja hypätä Kawasaki Ninjan selkään. Kyseinen moottoripyörä on kuin rasvattu salama kiihdytyksissä, jarrutuksissa ja huippunopeudessa, joten sillä nappaa voiton kisasta kuin kisasta viimeistään kolmannella yrityksellä.
Kiva mutta tyhjä
Kuten alkuperäinen MC3, myös REMIX on ihan hauska ja törkeän helppo peli. Puhtaalta pöydältä aloittavalla on sentään jotain tekemistä alun nuhapumpuilla pyristellessä, mutta kun pätäkkää riittää minkä tahansa ajoneuvon hankkimiseen, on haastavuus tipotiessään. Ja vaikka mistään juonesta ei MC3:n yhteydessä ole voinut koskaan puhuakaan, käy onttous tätä jatko-osaa hakatessa liian ilmeiseksi.
Burnout Revengen ja Need for Speed Most Wantedin puristuksessa on huokean hinnan lisäksi vaikea keksiä mitään REMIXin edukseen erottavaa tekijää. Propsit Rockstarille sentään siitä, että tavallisen Platinum-julkaisun sijaan viitsivät tehdä uusintapainokseen jotain uuttakin. Aivan innokkaimpia MC3-faneja lukuun ottamatta alkuperäisversion omistajilla ei ole juurikaan paineita investoida REMIXiin.
Peliä kokemattomille kyseessä on silti ihan kelpo julkaisu, vaikka myrskyisen pelimaailman eroosio onkin kalvanut arvosanasta puolikkaan pisteen pois.
