Hieman evoluutioteoriaa

Motorstorm Arctic Edge on pelisarjan kolmas osa ja samalla ensimmäinen käsikonsoli-inkarnaatio. Aiemmat kaksi osaa ovat ilmestyneet PS3:lle. 

Teholtaan ja kapasiteetiltaan täysin eri tasoiselle laitteelle suunnitellun pelikonseptin sovittaminen kapeampiin puitteisiin on haasteellista, ja monesti tulos ei vastaa odotuksia. PS3:n Motorstormien toteutuksesta vastasi Sonyn oman tallin Evolution Studios. PSP-versiosta vastaa niin ikään Sonyn oma Bigbig Studios. Ihan kylmiltään Bigbig ei arktiseen sovitustyöhön joutunut, vaan Evolutiolla ja Bigbigillä on takanaan yhteinen historia, sillä Bigbig perustettiin alun perin Evolutionin tuella Codemasters-konkareiden toimesta. Bigbig on täysin PSP:hen erikoistunut studio, jonka aiempiin PSP tuotoksiin kuuluu Pursuit Force - sarja. Tekijöiltä löytyy myös kokemusta Codemasters ajoiltaan mm. Colin McRae- ja TOCA-sarjoista. Studio on siis mitä sopivin valinta viemään romurallin ilosanomaa eteenpäin käsikonsolikansalle.

Jäiselle lakeudelle

Pelin laajuus yllätti. Tarjolla on festivaalitilassa 100 avattavaa kisaa. Lukumäärä on suurempi kuin sarjan aiemmissa osissa. Ratoja löytyy 12, joista tarjolla on myös toiseen suuntaan ajettavat versiot sekä erilaisia variaatioita. Motorstormissa radat eivät ole ratoja perinteisessä mielessä, eikä kaikkien ei ole pakko ajaa samaa reittiä. Jokainen rata sisältää useita eri reittimahdollisuuksia, jotka soveltuvat eri ajoneuvoille paremmin kuin toisille, ja taitaville kuskeille löytyy myös oikoreittejä. Ajoneuvoista on mukana aiemmista Motorstormeista tutut luokat, mutta monster-autot on jätetty varikolle ja tilaa on tehty paremmin lumisiin olosuhteisiin soveltuville moottorikelkoille ja lumitankeille. Ajoneuvojen muokkaus hoituu erilaisilla virityssarjoilla, mutta ajo-ominaisuuksiin niillä ei ole vaikutusta. Ajotuntuma eroaa ajoneuvoluokittain, ja kullekin radalle sopivan kulkupelin valinnalla on suuri merkitys kisassa menestymiseen.

Pelimekaniikka on tuttu sarjan aiemmista osista. Käytössä on rajallinen määrä buusti-voimaa, jolla rassistaan saa revittyä ylimääräisiä tehoja. Liiallinen buustin käyttö kostautuu ylikuumenneen moottorin räjähdyksenä. Pelaajan on siis taktikoitava, missä kohdissa ja tilanteissa ylimääräistä tehoreserviään hyödyntää. Moottorin jäähtymistä saa nopeutettua ajamalla vedessä tai lumessa.

Pelimuotoja on tarjolla neljä. Festarissa kisataan uratilassa ja menestymällä avataan lisää kisoja, ajoneuvoja ja muita palkintoja. Aikahaasteessa kilpaillaan ratojen parhaista kierrosajoista ajoneuvoluokittain ja vapaassa pelissä pelaaja pääsee valitsemaan radat, vaikeusasteen, ajoneuvot ja vastustajien määrän. Lisäksi tarjolla on verkkomoninpeli. Festarin kisat koostuvat erilaisista kisamuodoista, joissa ajetaan perinteisesti kilpaa sijoituksesta, yksinään aikaa vastaan, pudotuskisaa tai erillisiä kutsukisoja. Kisoihin liittyy myös muita tavoitteita, kuten tietyn ajan kisan johdossa ajaminen ja annetun kierrosajan alitus. Onnistumalla sivutavoitteissa saa avattua uusia kisoja ja palkintoja.

Kansallispeli maailman nopeimmalle kansalle?

Moninpeli Artic Edgessä onnistuu niin ad-hoc kuin infrastruktuuritilassakin, joten peliseuraa löytynee varmasti. Moninpelissä mukaan mahtuu maksimissaan 6 pelaajaa ja valittavissa on kaikki radat molempiin suuntiin ajettavina. Pelimuotoina on tarjolla perinteistä kilvanajoa sijoituksesta sekä hektinen pudotuskisa. Verkkotoiminnallisuus tukee PSN:n ystävälistaa, mutta valitettavasti itse luotua verkkopeliaulaa ei saa rajattua yksityiseksi esimerkiksi salasanan taakse, joten tuntemattomia kavahtavien kannattaa tutustua ad-hoc-tilaan. Verkkokisan loputtua peliaula puretaan automaattisesti, ja pelaaja tippuu valikkoon. Ratkaisu on melko tympeä etenkin jos on saanut mukavan kaveriporukan kokoon. Ad-hoc-moninpelit eivät Suomessa ole juurikaan suosiota saaneet, mutta ehkäpä hangen ja jään keskellä kaahailu saa maailman nopeimman itsekseen jurottavan kansan innostumaan tästäkin pelitavasta. Siihen Arctic Edge soveltuu luonteensa puolesta erinomaisesti.

Aiempien Motorstormien tapaan kisamenestykseen tarvitaan kahta asiaa: virheetöntä ajoa ja ratojen tuntemusta. Varsinkin korkeammille tasoille päästyä tekoälyn ohjaamat kuskit ovat armottomia eivätkä jätä hyödyntämättä pelaajan tarkempaa perehtymistä kisa-alueen kallioperään tai seikkailuja jäärotkoissa. Vaikeustaso on kuitenkin hyvin tasapainossa, ja alkupään kisat ovat verrattain helppoja ja valmentavat pelaajaa ratojen salaisuuksiin ja kisailun perusteisiin. Vaatimustaso nousee ylemmille tasoille päästessä, ja niissä pelaaja pääsee tutustumaan kisojen armottomampaan olemukseen. Kokonaisuutena toteutus on aavistuksen helpompi kuin PS3-versiot, mutta ei häiritsevällä tavalla. Aiemmista osista tuttua kuminauhaefektiä on löysätty, eikä virheettömällä ajolla enää joudu yhtä helposti takaa tulevien jyräämäksi viimeisessä mutkassa. Haastetta riittää silti kokeneillekin kuskeille. Tekoälyn ohjaamat kuskit osaavat ajaa kilpaa, eivät vain törmäillä.

Kisoissa menestyminen avaa uusia kisoja sekä ajoneuvoja. Avattavia kohteita ovat myös ajoneuvojen virityssarjat, pelihahmot ja asusteet, sekä pelin sisäiset saavutukset, jotka ovat verrattavissa PS3:n Motorstorm Pacific Riftin mini-saavutuksiin.

Joulun tunnelmaa

Motorstorm-sarjassa musiikilla on aina ollut merkittävä rooli tunnelman luojana ja ylläpitäjänä. Pelien soundtrackit ovat sisältäneet valikoiman eri genrejä edustavien tuttujen ja tuntemattomien artistien musiikkia. Arctic Edge ei tee tässä poikkeusta. Tarjolla on bensankatkuiseen tunnelmaan sopivaa rallia Chemical Brothersista Motörheadiin.  Pelaaja voi myös itse koostaa soittolistan ja vakiorepertuaaria täydentävätkin mainiosti suomalaisen kansanmusiikin helmistä esimerkiksi Sielun Veljet - Talvi ja jää, Rauli Badding Somerjoki - Bensaa suonissain, Leevi And The Leavings - Teuvo, Maanteiden Kuningas sekä tietysti Katri-Helena - Rekiretki.

Adrenaliinin täyteinen kisatunnelma saa lisämakua Motorstormiin elimellisesti kuuluvasta hektisyydestä ja jatkuvista tapahtumista pelaajan ympärillä. Huolimatta ruudulla näkyvän 10 kilpailijan, romun, tuiskun ja jäälohkareiden määrästä ruudunpäivitys on tasaista kaikissa tilanteissa ja piirtoetäisyys  loistava. Kisoissa mukana olevat säätilan vaihtelut tuovat haastetta lähinnä vain näkyvyyden osalta, sillä sateella ja lumipyryssä näkyvyys ymmärrettävästi heikkenee. Tunnelmaa ja näyttävyyttä erilaiset säätilat ja vuorokaudenajat tuovat sitäkin enemmän.

Uutena elementtinä pelaajilla on käytössään luonnonvoimat. Tietyissä paikoissa voi aiheuttaa lumi- tai kivivyöryn, joka onnistuessaan harventaa kanssakilpailijoiden rivejä. Rata ja sen puitteet ovat osittain dynaamisia, ja rata muokkautuu kisan kuluessa. Jotkin reittivaihtoehdot voivat kisan kuluessa muuttua tai kadota, kun esimerkiksi jääsilta sortuu liian painavan ajoneuvon alta. Joillain radoilla on havaittavissa hienoista kunnianosoitusta WipeOutia kohtaan, ja hetkittäin pelaaja saattaakin saada takautuman kyseisestä pelisarjasta jäärännissä tai rampilla kiitäessään. Löytyypä ratojen laitamilta muitakin viittauksia eri peleihin mm. Resistancesta tuttujen Chimeroiden kalloja kallioissa.

Ratojen olosuhteet vaihtelevat kuivasta sora- ja kallioradasta jäisiin ja lumisiin alueisiin. Ratasuunnittelu on varsin onnistunutta, ja radoilta löytyy riittämiin myös teknisiä osuuksia, joilla ilman oikeita ajolinjoja ja jarrun käyttöä ei pärjää. Suomalaista liukkaan kelin spesialistia ilahduttaa jään ja lumen vaikutus ajamiseen. Jääränneissä liian tomera kaasutus saa kiesin kiepsahtamaan lapasesta nelipyöräpiruettiin varsin helposti ja syvässä hangessa on rantakirpulla hankalaa pitää vauhtia yllä.

Tulipallona maaliin

Bigbig on tehnyt vakuuttavaa jälkeä, ja peli sisältää kaiken sen mitä Motorstorm-veteraani voi vain odottaa. Mistään osa-alueesta ei ole tingitty siten, että se pilaisi pelikokemuksen. Alusta ymmärrettävästi asettaa omat rajoituksensa, mutta Bigbig on onnistunut sovittamaan pelisarjan mainiosti PSP:n asettamiin raameihin ja saavuttanut esimerkillisesti tasapainon graafisen näyttävyyden, efektien ja pelattavuuden välillä. Motorstormia aiemmin pelanneet ovat Arctic Edgen parissa kuin kotonaan tutun pelimekaniikan ansiosta. PSP:lle sovitetut kontrollit toimivat hienosti ja ohjaustavaksi voi valita analogisen tikun tai ristiohjaimen. Näistä omaan käteeni parhaiten sopi ristiohjaimen käyttö, jolla ohjaus tuntui aavistuksen tarkemmalta kuin analogisen tikun avulla.

Ainakin kaltaistani aiempia Motorstorm pelejä tahkonnutta konkaria alkaa festarin läpikäynti pidemmän päälle kuitenkin hieman toistamaan itseään. Sata kisaa on paljon ja radat tulevat pakostakin, ja toisaalta vaikeustason nousun myötä aivan aiheellisesti, turhankin tutuksi. Peli jää kaipaamaan mausteekseen jonkinlaista kehystarinaa, joka kantaisi peliä ja festaria eteenpäin. Tähän Motorstorm-sarja tarjoaisi mitä mainioimmat puitteet, mutta se on jätetty hyödyntämättä tässäkin osassa. Toisaalta Bigbig on keskittynyt tarjoamaan puhdasverisen kilpa-ajopelin ilman turhia temppuiluja sarjan aiempien osien esimerkkiä noudattaen, ja siinä se on onnistunut. Yksinpelissä peliaikaa kertyy helposti pitkälti toistakymmentä tuntia ilman suurempaa toistoa yksittäisten kisojen osalta.

Motorstorm Arctic Edge on laadukkaasti toteutettu. Se tarjoaa erinomaisen, joskin hieman yllätyksettömän romurallikokemuksen upealla ulkoasulla. PSP:n tarjonnassa Arctic Edge kuuluu ehdottomasti kaahailugenren kärkikastiin. Eri pelimuodot, avattavat palkinnot ja verkkomoninpeli varmistavat, että pelin pariin palaa vielä useasti festarin kisat kerran läpäistyäänkin.