Multiverse-teoria tuntuu kiinnostavan tällä hetkellä, kiitos Marvelin tuotannon. Mutta mitä siellä multiversessä oikein on? What Lies in the Multiversen perusteella kevyttä pulmailua, ylilyötyä huumoria ja tasoloikkaa.

Opi parhailta

Pidän Fezistä. Paljon. Se on yksi parhaista ja monipuolisimmista tasoloikista koskaan, oli sitten mitä tahansa mieltä sen tekijästä, Indie Game: The Moviessa esiintyneestä Phil Fishistä. What Lies in the Multiversen alku lainaa sympaattiselta Feziltä paljon, sillä kaikki aina graafisesta ulkoasusta uuden ulottuvuuden löytämiseen tuntuvat tutulta. Nopeasti kuitenkin käy selväksi, että teos seisoo myös omilla jaloillaan ja tarjoaa omaperäisiä ideoita pelkän lainaamisen rinnalle. Harmittavasti peli ei kuitenkaan jaksa viihdyttää yhtä hyvin kuin esikuvansa.

Universumi on pikselimäinen.

Ensimmäiseksi on tartuttava koko konseptin monimutkaisuuden suoraviivaistamiseen. What Lies in the Multiverse -nimi lupaa paljon, mutta lopputulos tuntuu enemmänkin kahden eri aikalinjan välillä hyppimiseltä kuin useiden rinnakkaisuniversumien tutkimiselta.

Pelin pääsankarin koodausprojekti rikkoo rinnakkaisuniversumien harmonian, jolloin valtavan hatun ja taianomaisen kävelykepin kanssa matkaava Everett saapuu palauttamaan tilanteen normaaliksi. Omituista huumoria ja pilailua rakastava hattupää vakuuttuu kuitenkin pojan taidoista ja päättää ottaa hänet avustajakseen universumien väliseen matkailuun. Edelliset pari apulaista, kun sattuivat kuolemaan… Matka kohti tuntematonta alkakoon.

Kahdestaan kahdessa maailmassa

Pulmat nojaavat kahden eri maailman eroavuuksien hyödyntämiseen, joskin maailmat ovat hyvin samankaltaisia. Kun päätasolla tapaa retkeilijän, toisessa universumissa tilalla on luuranko ja rähjäinen teltta. Aivan kuin olisi vain hypätty ajassa eteenpäin. Sama toistuu melkein aina, mitä nyt vaihtoehtoisen maailman olosuhteet muuttuvat. Vedet ovat jäässä, ilma onkin myrkyllistä, kukat kuihtuneet ja niin edelleen.

RT-napilla vaihdetaan universumien välillä.

Lineaarisen seikkailun pulmat eivät ole kovinkaan vaikeita, ja niitä on aina yksi kerrallaan. Lisäksi uusia elementtejä esitellään jokaisessa eri universumissa, mutta samalla vanhat unohdetaan menneisyyteen. Koska pelaaja voi hyppiä vain kahden maailman välillä, edellisessä kappaleessa opitut taidot eivät ole enää käytettävissä. Tästä syystä myös tehtävät pysyvät aina melko yksinkertaisina.

Maailmassa on fezmäisiä virheitä.

Pulmailun rinnalla kuljetetaan huumorilla ja oudoilla hahmoilla varustettua tieteistarinaa. Anime-henkistä huutamista, vitsailua, neljännen seinän rikkomista ja ylireagointia saa kestää koko kuusituntisen. Huumori joko iskee tai ei. Itse en montaakaan kertaa edes hymähtänyt toivoessani samalla mahdollisuutta skipata pelimoottorilla luodut keskustelutuokiot. Pisteet kuitenkin rohkeista valinnoista ja omaperäisestä lähestymistavasta.

Ihan kiva ei riitä

Kaiken kaikkiaan What Lies in the Multiverse tuntuu asteen verran liian hidastempoiselta ja helpolta pulmailulta, vaikka se onkin kaikin puolin taidokkaasti tehty. Pikseligrafiikka tarjoaa komeita maisemia, ja tarinakin erottuu selkeästi joukosta – vaikka huumori ei aina osukaan maaliin. Harmittavasti tehtävien ratkaisut ja eteneminen eivät palkitse toivotulla tavalla, eivätkä ne tarjoa tarpeeksi oivaltamisen hienoja hetkiä. Ihan kiva ei riitä nykymarkkinoilla.

Kirjaudu kommentoidaksesi