Yksinkertaista toimintaa, höpöä agenttijargonia ja vauhtia. Tätä ja hitusen verran muuta on Agent Intercept, yksi viihdyttävimmistä peleistä hetkeen.

Jo ensimmäiset hetket värikkäässä kaahailussa saivat suupieleni yläviistoa kohti.

Vakoojajahdissa ja muissa kulkupeleissä

Aivan ensimmäisenä pitää todeta, että Agent Intercept teki debyyttinsä ensin mobiilipuolella, joten kyseessä on periaatteessa käännös mobiilipelistä. Tämä näkyy konsoliversiossa lähinnä yltiöyksinkertaisina kontrolleina.

Pelin pelaamiseen tarvitaan nimittäin analogitatin lisäksi ainoastaan kahta nappia. Yhdellä pistetään lisävauhtia omaan ajokkiin boostin merkeissä ja toisella käytetään erilaisia aseistuksia. Ja siinäpä se, kaksi ainokaista painiketta. Mukavan yksinkertaista.

Jos on ikinä kokenut Spyhunter-sarjan nimikkeitä, voi Agent Interceptistä löytää paljon samaa. Nimikkeen kehittänyt PikPok-studio haaveilikin alun alkaen uuden Spyhunterin työstämisestä. Tämä idea ei valitettavasti päässyt edes lähtöruutuunsa asti, joten studiolla pistettiin oma projekti käyntiin. Ja lopputuloksen perusteella tämä ei ollut ollenkaan huonompi vaihtoehto.

Pelaaja ottaa nimikkeessä ohjattavakseen kasvottoman agentin ohjaaman Scepter-auton, jonka erikoisuuksiin kuuluu muuntautuminen tarpeen vaatiessa veneeksi ja lentokoneeksi. Muodonmuutos tapahtuu automaattisesti edessä olevan reitin niin vaatiessa, eikä tähän päästä itse vaikuttamaan. Myöskään kaasua autolle ei erikseen tarvitse antaa, sillä kärry viilettää eteenpäin automaattisesti. Jarrujakaan ei ole tarjolla.

Vaihtuvia teitä ajetaan eteenpäin väistellen samalla vihulaisia, luoteja, raketteja ja muuta tielle osuvaa tavaraa kivenlohkareista puihin. Pisteitä kerätään tuhoamalla vihollisajokkeja, driftaamalla käännöksissä, keräämällä teille sijoiteltuja pistepoletteja sekä tekemällä noin ylipäätään hienolta näyttäviä manööverejä.

Pistepalleroiden ohella vastaan tulee erilaisia pyssyjä avaavia poletteja. Kun nappaa vaikkapa yhden ohjuksen kuvalla varustetun pylperön, saa käyttöönsä muutamat ohjukset. Aseita ei siis voi käytellä miten vain haluaa, vaan niiden käyttö on rajattu tiettyihin tilanteisiin.

Sitä samaa hyvää kaiken aikaa

Pelimoodeja on kolme kappaletta. Päähupina on tarinatila, joka kertoo ehkä hieman kliseisesti jamesbondmaisen agenttitarinan, jossa paha rikollisjärjestö Claw yrittää tehdä tuhoa ja hallita maailmaa. Pelaajan puolta edustava Agency-järjestö puolestaan pyrkii estämään näitä ilkeitä juonia. Höpöä, mutta eipä tätä nimikettä juonen takia väännetä.

Koettavana on kolme maailmaa, kussakin viisi kenttää. Joka tehtävässä on viisi päämäärää, joita tavoitella. Näitä ovat muun muassa kentän läpäiseminen, ajaminen sivuluissa tarpeeksi pitkään, pisteiden saalistus, vihollismäärien tuhoaminen, tiettyjen hyökkäysten onnistunut väistely ja kosolti muuta. Joka maailman viimeinen kenttä aukeaa vain tarpeeksi monien tavoitteiden täyttymisen myötä.

Tarinamoodi ei ole pituudella pilattu, sillä sen voi kokea alusta loppuun noin kahteen ja puoleen tuntiin. Pituus on juuri sopivan pituinen, sillä tämän rypistyksen jälkeen peli on ehtinyt näyttää parhaat puolensa, eikä menoon ole vielä ehtinyt kyllästyä. Lisää pituutta toki saa, kun koettaa kerätä kaikki loputkin tavoitteet pelaamalla kenttiä uudelleen.

Juonikuvioiden lisäksi pelattavana on sivutehtäviä, pääjuonesta erillisiä rymistelyjä, jotka olisi aivan yhtä hyvin voinut sijoitella tarinamoodiinkin. Tarjolla on näet samanlaista menoa kuin tarinatilassakin. Eipä kolmaskaan moodi paljoa uutta tuo, mutta tällä kertaa kyseessä homman pihvinä on kerätä mahdollisimman suuria pistemääriä. Lisäpuuhaan ei stoorin jälkeen tartu kovin intopinkeänä, mutta kyseessä on silti kohtuullisen hupaisaa puuhaa.

Onnistuneista suorituksista palkitaan muun muassa tietokorteilla, jotka tarjoavat lisäinfoa hahmoista, vihulaisten käyttämästä teknologiasta ja muusta.

Pelaaminen on kaikkinensa todella viihdyttävää. Yksinkertaista, värikästä ja sopivan toimintapitoista. Vaikka kyseessä on pitkälti samaa menoa alusta loppuun, niin vaihtelua on silti mukavasti erilaisten tavoitteiden, viholliskohteiden ja maisemien muodossa. Ja lentokoneen saaminen käyttöön on joka kerta yhtä vekkulia.

Kovin haastavaksi meno ei ylly, sillä tehtävän epäonnistumisesta ilmoittavaa ruutua pääsi läpipeluun aikana katselemaan ehkä vain viitisen kertaa. Kentät eivät ole muutenkaan kovin pitkiä, joten koko hoidon aloittaminen alusta ei paljoa kyrsi. Osaa tavoitteista pitää silti koettaa metsästää ihan tosissaan, jos ne kaikki mielii saada kerättyä.

Puhumme suomea

Yksi varsin iloinen yllätys on mahdollisuus pelata Agent Interceptiä suomeksi. Valikot, hahmojen pulinan tekstitykset ja kaikki muu mahdollinen on käännetty kotimaiselle kielelle, mikä oli etenkin itselleni varsin iloinen asia huomata. Hahmojen huutelujen käännöksiä ei tosin ehdi lukemaan kesken kovimman toiminnan, mutta muuten kyseessä on varsin oiva asia.

Ulkoasultaan peli on mukavan pirteä ja höpsö, mikä sopii kokonaisuuteen kuin agentti auton rattiin. Välinäytöksissä (ja ainoastaan välinäytöksissä, itse tehtävissä kaikki hahmot ovat autojen sisällä) nähtävät hahmot sopivat myös samaan kliseisen sarjakuvamaiseen vakoojamuottiin. Musiikkisaralla tarina on myös täsmälleen sama, sillä soundtrack on kuin suoraan kieli poskessa väännetystä agenttirainasta. Varsin toimivaa tässä sopassa, mutta ei suoranaisen muistettavaa.

Vaikka kulkupeleillä on vauhtia, niin se ei aina välity ruudun toiselle puolelle, sillä autot ja veneet näyttävät välillä hitaanpuoleiselta. Tämän takia boostinappia tulee kulutettua oikein urakalla, vaikka tarvetta ei olisikaan.

Ei se ylösalaisin kääntynyt

Agent Intercept on hauska kokemus. Se ei ehkä ole se uraauurtavin julkaisu ikinä, mutta ai että se on hupaisa. Pelin lyhyenpuoleinen kesto on myös plussaa, sillä tätä pidemmäksi aikaa näillä eväillä ei olisi välttämättä päästy ilman suurempia lisäjippoja.

Ei tästä voi olla kuitenkaan pitämättä. Pelikokemus alkoi hymy suupielissä, eikä tuo virne ehtinyt kääntyä ylösalaiseksi ennen lopputekstejä.