Final Fantasy -roolipelisarjan spinoff. Jatkoa vuoden 1999 PlayStation-peli Chocobo Racingille. Osa Final Fantasy -sarjan 35-vuotisjuhlistamista. Ja noin muuten ihan ookoo peli. Tätä kaikkea on Nintendo Switchille julkaistu Chocobo GP.

Arika-studion kehittelemä ja Square Enixin julkaisema peli tekee osan asioista oikein, mutta osassa ajetaan triplavoltilla takapuoli edellä pöpelikköön. Ei tällä vielä Mario Kartien ohitse päästä kiilaamaan, mutta ei lopputulos täysin huono ole.

Kiitämme: pelin hyviä puolia

Tämä ei ole yllättävää: Chocobo GP on kaahailupeli, jossa on päämääränä ajaa muita hahmoja paremmin. Tämä on tuttua joka muusta mahdollisesta ajopelistä. Maustetta tähän soppaan saadaan pistämällä karttiajokkien (ja rullaluistinten) puikkoihin hahmoja Final Fantasy -pelien maailmasta. On useampi Chocobo, pari moogle-otusta, useampi ylisöpöversio summon-olennoista ja parit ihan aidot päähahmotkin.

Kapuloita muiden kisaajien rattaisiin isketään käyttämällä magicite-loitsuja, joita voi keräillä ympäri ratoja lojuvista taikapalleroista. Niiden avulla heitellään vaikkapa salamoita, luodaan vesiesteitä tai taiotaan suoja oman hahmon ympärille.

Vivi ratin takana.

Tarjolla on myös astetta mielenkiintoisempia taitoja, kuten lohikärmekseksi muuttumista sekä kahden teleportaatiopisteen luomista. Näistä jälkimmäisestä voivat hyötyä myös muut kuskit, sillä portaaleihin voi ajaa myös muut hahmot. Taikasysteemi on mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että tiettyjä loitsuja voi parantaa keräämällä useammat taikapallerot peräjälkeen. Vähän kuin Diddy Kong Racingissa aikoinaan.

Jokainen yli 20 hahmosta on myös varustettu omalla erikoiskyvyllään, joka esimerkiksi tekee vahinkoa liian lähelle uskaltautuville hahmoille tai antaa kosolti lisävauhtia. Vaikka eri hahmojen taidot muistuttavat kosolti toisiaan, niin valikoimaa erilaisiin kikkakolmosiin kyllä piisaa.

Noin muuten meno on samanlaista kuin vaikkapa karttipelien kuninkaassa, Mario Kart -sarjassa. Kulmiin kannattaa sivuluisua (driftata), hyppyrien yhteydessä kannattaa painaa hyppynappia lisävauhtia saavuttaakseen, ja maan kamaralla olevat vauhtiraidat pistävät niin ikään tuulta siipien alle.

Itse kisaamisen mekaniikat ovat varsin toimivia ja kisaaminen on kivaa joko yksin, kaksin tai netin turnauksissa, mutta valitettavasti melkein kaikki tämän ympärille rakennettu saa hymyn kääntymään ylösalaisin.

Saa luvan olla vihoviimeinen tarina tämä

Pelin päävalikko tarjoaa useampia pelimuotoja valittavaksi. On aika-ajoja, on moninpeliä, on neljän kisan turnausta, on Chocobo GP -nettiturnaus ja on tarinamoodi. Kauppaan voi myös suunnata ostamaan vaikka sun mitä, mutta siitä enemmän alempana.

Yksi oleellisimmista pelimoodeista on tarinatila, jossa lähdetään pienen porukan muodossa ottamaan osaa kisaan, jonka palkinnon pitäisi toteuttaa voittajan hartaimmat toiveet. Mikäli pelaajan hartaana toiveena on hyvä tarina ja kekseliästä dialogia, niin ne toivomukset on syytä heittää saman tien ulos ikkunasta.

Ifrit on saanut jonkinmoisen arvonalennuksen.

Tarina on heppoinen kyhäelmä tuoda kasa erilaisia hahmoja yhteen kasaan, dialogi saa huokailemaan typeryydellään, ja vitsit ovat tyhmiä. Neljättä seinää rikotaan oikein urakalla vaikkapa mainitsemalla pelaajan olevan ruudun toisella puolella ja toteamalla eri kliseiden nyt vain kuuluvan Final Fantasy -pelisarjaan. Yleisen typeryyden ohella ääninäyttely ei myöskään saa kehuja aikaan millään tasolla.

Oli miten typerää tahansa, niin tarinamoodi on silti syytä kärsiä läpi, sillä sitä pelaamalla avataan käyttöön (tai ostettavaksi) lähes kaikki nimikkeen hahmot. Oli kyseessä sitten Final Fantasy IX:stä tuttu Vivi tai ylisöpöistetty versio Shiva-summon-olennosta, niin tästä moodista heidät saa käyttöön. Itse pelaaminen on kaahaamista eri vastustajia ja kokoopanoja vastaan.

Moodia ei ole onneksi vaikeudella pilattu, ajoi sitten hitaammalla Beginner-tasolla tai astetta nopeammalla Masterilla. Peukkua myös siitä, että kisailut ovat käytännössä ohi parissa tunnissa. Vieläkin nopeammin, jos skippaa kaikki tarinatuokiot.

Lähtee kuin kupo Töölöstä

Toinen mitä olennaisin hupi on Chocobo GP -moodi, jossa kisataan turnaustyyliin verkon yli muiden pelaajien kanssa. Ohjelmassa on neljä kisaa, joista jatkoon pääsee ajamalla neljän parhaan joukkoon. Tätä huonompi sijoitus pudottaa pelaajan kerrasta turnauksesta ulos.

Positiivisena puolena pitää sanoa, että kisaaminen on pääosin hauskaa ja kanssa-ajajia löytyy linjoilta vuorokauden ajasta riippumatta. Turnauksen voittoon asti kisaaminen, tai edes finaalipeleihin asti pääsy, on haastavaa. Monesti matka tyssää muista karttipeleistä tuttuun ilmiöön, jossa hyvin alkanut kisailu kilpistyy muiden kisaajien heittelemiin taikoihin, jotka kaikki osuvat peräjälkeen omaan hahmoon.

Samalta ruudulta luonnistuu vain kaksinpeli.

Mutta noin muuten Chocobo GP ei aiheuta nokan koputtamista. Se on tosin todettava, etenkin arvostelu-urakan alkupuolella en päässyt kertaakaan turnauksen loppuun asti ilman jonkin sortin verkkovirhettä. Tilanne on parantunut ajan myötä kosolti. Nyt turnaus päättyy useimmiten vastustajien mainion haastavaan tasoon.

Lapsilukot päälle

Suurin ja kamalin asia pelissä on sen hämmentä kauppa- ja kausipassikokonaisuus. Chocobo GP:n sisäisestä kaupasta on mahdollista ostaa asioita kolmella eri valuutalla, joita voi ansaita eri tavoin. On mythriliä, on lippuja (ticket), on Gil-kolikkoa. Kauppapaikka on kolmen eri valuutan sekä yleisilmeensä perusteella kuin mikäkin ilmaispelattava mobiilipeli.

Tällä ihanaisella ruudulla tervehditään pelaajaa heti käynnistyksessä.

Kaksi kiinnostavinta hahmoa, Final Fantasy VII:n Cloud sekä Final Fantasy VIII:n Squall, ovat kumpikin ostettavissa kaupasta. Squall aukeaa käyttöön Gil-pätäkän avulla, kun taas Cloud avataan hankkimalla pelin sisäinen Prize Pass, jonka avulla hahmon voi avata kasvattamalla Chocobo GP Season 1:n aikana omaa kokemustasoaan tasolle 60. Kuulostaako sekavalta? Sitä se nimittäin on.

Kummankin hahmon avaaminen on periaatteessa mahdollista ilman eurojen käyttämistä. Cloudin avaamiseksi tarvittava kokemustaso 60 tosin vaatii huo-mat-ta-van paljon tekemistä. Pelaajaprofiilin kokemustasoa voi kasvattaa Chocobo GP -nettipelejä pelaamalla, mutta kyseinen prosessi on hulvattoman hidas. Jo tasolle kymmenen pääseminen vaati monen moneen turnaukseen osallistumista, joten en osaa edes kuvitella minkälainen prosessi on saada Cloud hahmovalikoimaan.

Prosessia on mahdollista nopeuttaa oikealla rahalla, tottahan toki. Mythril-valuuttaa, jolla voi puolestaan ostaa tasonousuja, voi ostaa konsolin eShopista erilaisina kokonaisuuksina. Halvin setti kustantaa yhdeksän euroa hintavimman kahmaisevan itselleen karmaisevat 74 euroa. Enemmän kuin itse peli.

Kaupassa on myynnissä kaikenlaista. Huomatkaa, että Gil-valuutta happanee 66 päivän kuluttua.

Pelin sisäisestä kaupasta on ostettavissa toki muutakin kuin edellä mainitut kaksi hahmoa. On uusia taustakuvia, musiikkia, uusia kostyymejä kisaajille, värityksiä autoihin, tarroja ja ties mitä muuta. Jos pelin antaa rahasta vähemmän ymmärtävän pienokaisen käsiin, kannattaa pitää huoli siitä, että lapsilukot ja muut ovat käytössä. Muuten voi seurata iso lasku.

Ja Gil-valuutta on muuten käyttökelpoista vain tietyn aikaa. Jos kolikoita ei käytä pois ennen niiden happanemista, ovat ne poissa iäksi. Ei tätä voi nähdä minään muuna kuin konsolinimikkeeksi naamioituna mobiilipelinä.

Wu-Tai Clanin kanssa ei parane pelleillä

Pelin ratamäärä on harmillisen alhainen. Koettavana on vain kahdeksisen rataa, joskin suurimmasta osasta on tarjolla vähintään yksi eri versio (esimerkiksi lyhyt, pitkä, hypernopea). Suurempi määrä ei olisi haitaksi.

Kontrollit ovat muuten selkeät, joskin oletusasetuksilla hahmojen erikoiskykyjen nappi on sijoitettu niin, että kaasusta on pakko päästää irti. Nappien asettelua ei ole mahdollista muutella täysin oman mielen mukaan, vaan tarjolla on kolme vain hituset toisistaan eroavaa vaihtoehtoa.

Chocobo ja Moogle nettikisaamassa.

Moninpelaaminen on iso osa karttipelien viihdearvoa. Samalta sohvalta Chocobo GP:tä pääsee pelaamaan ainoastaan kaksi pelaajaa vaikkapa Mario Kart 8 Deluxen neljän sijasta. Final Fantasy -kaahailun isompiin moninpelikarkeloihin pitää varustautua useamman Switch-konsolin kera.

Musiikkirintamalla meno on passelin menevää, ja sävelmiin lainataan melodioita pääsarjan peleistä. Muutamat rallit ovat varsin mainioita, etenkin nostalgialasit päällä ja korvissa, mutta mukaan mahtuu myös paljon filleriksi luokiteltavaa tavaraa. Kokonaisuudesta ei jää kuitenkaan paljoa kerrottavaa jälkipolville.

Mutta! Jos oikealla rahalla saisi silti ostaa yhden tietyn asian, olisin siitä valmis pulittamaan ja hetipaikalla. Haluaisin nimittäin vaihtaa pelin valikoissa soivan kammottavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan, eli kappaleen, joka on vain vähän liioittelematta kamalin videopelisävelmä ikinä koskaan. Ylipirteä hirvitys hahmojen nimiä ja yhdessä viihtymistä toitottelevine lyriikoineen on suorastaan kamala. Ei ehkä samalla tapaa kauhea, kuin viime vuoden artikkelissamme (klik) kaikkein kamalimmaksi pelisävelmäksi kruunattu pökäle, mutta kauhea mikä kauhea.

Kaksipiippuiset on fiilikset

Chocobo GP on erikoinen julkaisu. Varsinainen kaahailu on toimivaa, mutta suuri osa sen ympärille rakennetusta aihiosta on suoranaisen kökköä. Tunkelo tarinamoodi, mikromaksuntapaisia ja ärsyttävää musiikkia, ei kuulkaas hyvää päivää, ei näin.

Mutta itse kisaaminen on toimivaa. Kyseessä on passeli yritys tulla Mario Kartin apajille astetta pienemmällä julkaisulla. Joskin ajoitus ei välttämättä ole otollinen, sillä Mario Kart 8 Deluxe sai juuri aimo tukun lisäsisältöä.

Jos mobiilipelimäisyys ei kuulosta pahalta, voi teokselle antaa mahdollisuuden. Yksi vaihtoehto on Chocobo GP:stä julkaistu Lite-versio, joka tarjoaa kokijalleen vähemmän sisältöä, mutta silti mahdollisuuden testata peliä. Kyseinen julkaisu on ladattavissa Switchille ilmaiseksi konsolin kauppapaikalta.

Pähkinänkuoressa: kelpo peli kamalilla puitteilla varustettuna.

Kirjaudu kommentoidaksesi