Uncharted Lost Legacy

Naisenergiaa aarrejahdissa

Pääsarjan neljäs Uncharted oli julkaisupuheissa Naughty Dogin joutsenlaulu rakkaalle aarteenmetsästäjä Nathan Drakelle, mutta studio ei silti ollut vielä valmis sarjansa kanssa. Ylipitkästä laajennuksesta lähes täysiveriseksi seikkailuksi venynyt Uncharted: The Lost Legacy esittelee tutusta menosta huolimatta tuoreita vivahteita. Ihan täydellisyyteen asti ei sivuloikka kanna, mutta tarjolla on yhtä kaikki erinomainen ja ehta Uncharted-seikkailu.

Uusi seikkailu vie pelaajan Intiaan, jossa odottaa sikäläisestä mytologiasta tuttu Ganeshin hammas. Sarjaan aiemmin perehtynyt on niin tarinan kuin käänteidenkin suhteen tutuilla vesillä, eikä tavallista lyhyempi seikkailu onnistu erityisesti yllättämään. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, sillä paketti pysyy tiiviinä ja alati eteenpäin puksuttavana. Ainoa pelin noin kuuden tunnin kestosta kärsivä osasto on pahisjengi, jolle ei jää tilaa hengittää. Onneksi toteutus kompensoi puutetta: elokuvamainen kerronta on hetkittäin jopa neljättä Unchartedia paremmassa jamassa, mikä on papukaijamerkin arvoinen suoritus tekijöiltä. Räjähtävimmissä kohdissa ei ehdi edes hoksata, että konnan motiivit ovat täysin hämärän peitossa.

Miehistä naisenergiaa

The Lost Legacyn merkittävin muutos on seikkailun sankari. Eläkepäivilleen siirtynyt Drake on saanut tehdä tilaa sarjan varrella tutuksi tulleelle Chloe Frazerille, joka saa seurakseen nelos-Unchartedissakin piipahtaneen Nadine Rossin. Seikkailijaduo tuntuu kaikessa maskuliinisuudessaan niin miehiselle, että sankarittarien naiseus jää kokonaan toissijaiseksi. Kaksikon voisi vaihtaa samalla dialogilla miespariksi, eikä meno olisi sen epäuskottavampaa tai omituisempaa. Naughty Dogin olisi toivonut ottavan hitusen mallia Tomb Raiderin viimeisimmistä osista, joissa Lara Croft tuntuu nimenomaisesti kauniimman sukupuolen edustajalta. Voi kuinka sitä kaipaakaan PS Vitan Uncharted: Golden Abyssin kanoottikohtauksessa kuultuja Draken ja Sullyn huonoja vitsejä! Muutama samanlainen kohtaus naisduolle olisi tehnyt lopputulokselle poikaa.

Hahmokaksikon tuoreus näkyy myös dialogissa, joka on ollut perinteisesti sarjan suurimpia vahvuuksia. Seikkailun alkumetrit ovat höpinöiden osalta hitusen hapuilevia, mutta onneksi käsikirjoittajien sulkakynät terävöityvät loppua kohti. Viimeiset luvut ovat etenkin päähenkilön osalta ilotulitusta niin toiminnallisesti kuin draamallisestikin. Chloesta paljastuu varsin mainio sankaritar, jolle soisi vielä lisäseikkailujakin. Nadine jää Claudia Blackin viskiäänellä kähisevän Chloen rinnalla harmillisen etäiseksi.

Tulta munille

Jos hahmokatras ei ihan yllä aiempien osien tasolle, toiminta lienee sarjan paras suoritus tähän asti. Räiskinnästä, tasoloikinnasta, autokaahailusta ja kiipeilystä toki huomaa pelin juuret Uncharted 4: A Thief's Endin laajennuksena, sillä edellisosan pelanneet ovat alusta asti kuin kotonaan. Ainoa merkittävämpi ero tuntuisi olevan kenttien rajoittuneisuus, sillä nurkkia nuohoava aarteenmetsästäjä huomaa putoavansa kuiluun aiempaa useammin. Seikkailu tuntuu kenties juuri sen takia aiempaa paremmalta, sillä lopputulos ei ole nelososan kaltaista kädestäpitelyä. Toinen selvä muutos on nähtävissä haastavimmalla Murskaava-vaikeusasteella pelatessa, jolloin vihollislaumat ovat melko pieni ongelma akuutin ammuspuutteen rinnalla. Aarteenmetsästys kannattaa oman nautinnon vuoksi kokea ainakin ensimmäisellä kerralla jopa turhan löysällä vaikeusasteruuvilla. Muutamat surkeat välitallennuspisteet eivät nimittäin varsinaisesti lämmitä mieltä.

The Lost Legacy tarjoaa muutamia uusia kikkoja, joita hyödynnetään pitkin peliä. Ympäristöstä ei nuohota enää pelkästään kätkettyjä aarteita, sillä paikat ovat pullollaan ikuistettavia kuvauskohteita sekä tiirikoitavia aselaatikoita. Näistä jälkimmäinen pohjautuu omaan minipeliinsä, jossa hamutaan lukon heikkoa kohtaa tattia pyörittämällä. Minipeli kuumottaa mukavasti etenkin vihollistiedustelijoiden puuskuttaessa niskaan.

The Lost Legacy on alkusyksyn helmi.

Tiirikointileikin lisäksi Naughty Dog on panostanut pulmiin. Etenkin varjoleikki kolahti omaan makuhermoon erinomaisesti, mutta myös kuvien kääntelyyn keskittyvät haasteet viihdyttävät aikansa. Laatu ei ole tehnyt tilaa määrälle, sillä pulmia on seikkailussa vain kourallinen. Lopputulos rytmittää onneksi seikkailua erinomaisesti.

Kauniita sotamuistoja

Siinä missä Uncharted 4:n ikimuistoisimmat kohtaukset koskivat Nathanin ja Elenan parisuhdetta, tällä kertaa keskiössä ovat toimintakohtaukset. Geneeriset rivitaistelut räiskii lävitse vain päästäkseen pomotaistoihin, jotka toimisivat yhtä lailla elokuvanakin. Osa jutuista tuntuu aiemmat viisi seikkailua pelanneelle kovin tutuilta, mutta Naughty Dogin kyky ulkoasun kanssa tekee hetkistä upeita.

Unchartedit ovat PlayStation 3 -aikakaudesta lähtien sykähdyttäneet audiovisuaalisuudellaan, eikä The Lost Legacy tee poikkeusta. Vaikka teos näyttää PlayStation 4 Prolla luonnollisesti paremmalta, peruskonsolin käyttäjäkin huomaa tuijottavansa horisonttia suu ammollaan: kuvankauniin eeppiset maisemat jatkuvat kilometrien päähän, kasvusto havisee helikopterin alla ja mudasta voi nähdä epäonnistuneen hyppy-yrityksen jättämät jäljet. Yksityiskohtien määrä on loputon, mikä tekee saumattomasta seikkailusta teknisen mestariteoksen. Lisäksi lataustauot pysyvät erittäin kohtuullisina.

Paketti sisältää tarinaseikkailun lisäksi moninpelin sekä uuden selviytymistilan. Verkkoräiskintä on Uncharted 4:n pelaajille tuttua kauraa muutamalla uudella skinillä, mutta jälkimmäinen pelimuoto tarjoaa mukavaa herkkua haastetta kaipaaville. Enintään kolmen pelaajan epätoivoiset räpellykset päälle vyöryvän vihollisaallon keskellä tuovat pelille lisäkestoa. Ei sen parissa pitkään viihdy, mutta seikkailun läpäisseet saavat kaikesta huolimatta tuoretta lisähaastetta.

Räjähtävä startti syksyn pelitulvalle

Uncharted: The Lost Legacy on tekninen mestariteos, joka ylittää sarjan laaturiman lähes jokaisessa kohdassa. Eeppinen matka on täynnä ikimuistoisia kohtauksia, taistoja ja käänteitä. Uusi sankariduo ei ainakaan tällä erää ihan vielä yllä aiempien veijareiden tasolle, mutta tarinan lyhyt kesto ei edesauta sankarittariin perehtymistäkään. Seikkailu lisää vauhtia luku kerrallaan aina loppukliimaksiin asti, joka saa kylmät väreet niskaan. Se ei ole ihan vähän se. Pienet kauneusvirheet tarinassa ja alkutaipaleella vievät viimeisen tähden, mutta se ei himmennä teoksen loistoa. The Lost Legacy on alkusyksyn helmi.

Kirjaudu kommentoidaksesi