Need For Speed Carbon

Katusuharin kotiinpaluu on rankka. Nimi on päätynyt kavereiden mustalle listalle, ex-tyttöystävä on ensi töikseen leipomassa turpiin ja oma henkikultakin joutuu heti kättelyssä pölkylle. Kaiken keskiössä on sankarin pakosalle ajama tapahtuma, jonka tiimellyksessä liuta katukuskeja jäi poliisin mottiin ja kassillinen riihikuivaa katosi kuin tuhka tuuleen.

Tällä kaikella olisi perinteisesti hyvin vähän tekemistä autopelin kanssa, mutta Need For Speed Carbonin tapauksessa kaahausta kehystävä tarina on poikkeuksellisen keskeisessä roolissa. Näyttämönä toimii kaaharijengien kansoittama Palmont City, jonka hämyisillä kaduilla ja kaupunkia ympäröivillä kanjonitaipaleilla mysteeriä ratkotaan talla pohjassa ja nitro laulaen. Pelaajan osa on käytännössä vain voittaa kisoja ja katsella tarinan edetessä silmille pomppaavia välivideoita, mutta jippo on riittävän poikkeuksellinen tuntuakseen omaperäiseltä. Carbonin aidoilla näyttelijöillä toteutettu, vahvasti camp-hengessä sorvattu stoori jaksaa pitää pelaajan mielenkiintoa yllä tehokkaasti ja erottaa pelin muista genren edustajista.

Asfaltin kuningas, kanjonien kalifi

Need For Speed Carbon on pääasiassa katukisoihin keskittyvä kevytsimu tuttuun NFS-tyyliin. Kevytsimu siksi, että ajotuntuma ja fysiikka edustavat luovalla kädellä rukattua versiota todellisuudesta Excite Truckin tyylisen täysarcaden sijaan. Pelimuotoja löytyy reippaasti etappikilpailuista aika-ajoihin ja hengästyttäviin kanjonipujotteluihin. Vaikka Carbon tarjoaa vähäisesti mitään aidosti uutta ja ihmeellistä, sisällön määrä ja monipuolisuus riittävät pitämään mielenkiintoa yllä pitkään. Paras tapa tutustua reilun kokoisen Palmont Cityn tarjontaan on kaahailla pitkin sen katuja ja kujia ihmetellen nähtävyyksiä ja opetellen reittejä.

Ikiyön valtaamassa kaupungissa kaahailun primääritavoitteena on vallata neljään lohkoon jaettu kaupunki kokonaan itselleen, mikä onnistuu ottamalla osaa eri puolille kaupunkia ripoteltuihin kilpailuihin ja suhaamalla voittoon. Kun voittoja on kertynyt tarpeeksi ja kaupunginosa on pelaajan nyrkin alla, aluetta hallussaan pitävän jengin pääjehu kaahaa paikalle ja sitten otetaan miehestä (tai naisesta) mittaa. Katujengit käyvät aluesotaa myös keskenään, ja toisinaan pelaaja joutuu kilpasille jo kontrolloidun alueen herruudesta.

Pelin merkittävin porkkana on pelaajan ympärille hiljakseen kasautuva tiimi. Valtaosa kilpailuista on jengien välisiä koitoksia, jolloin myös pelaajalla on taistelutoveri mukanaan tantereella. Hahmotyyppejä on kolme: blokkaaja kiilaa kilpakumppaneita tieltä, tiedustelija ajaa pelaajan edellä etsien oikoreittejä ja draftaajan perästä singahdetaan ritsana vauhtipuuskalla eteenpäin. Mukaan saa vain yhden apurin kerrallaan, mutta käytännössä blokkaajasta tulee ennen pitkää luottokaveri. Draftaaja kun on varsin turha ja epäkäytännöllinen apuri, ja tiedustelijan hyödyn tyhjää se, että ratojen oikoreitit tulevat nopeasti pelaajalle tutuksi ilman jelppiäkin.

Need For Speed -sarjan edellinen osa, Most Wanted, painotti poliisien roolia ja takaa-ajot olivat merkittävä osa peliä. Vaikka kissalan pojista on tälläkin kertaa harmia, lain pitkä koura on Carbonissa mukana lähinnä lisämausteena. Viimeisen päälle tuunattu japanilaishyrrä jättää koppalakit helposti taakseen, ja aggressiivisesta ajotyylistä ja tielle viskotuista piikkimatoista huolimatta poliisit ovat melko kevyt vastus. Hyvänä jippona jokaiselle autolle kertyy mainetta sitä mukaa kun poliiseja ja kilpakumppaneita on jätetty nielemään pölyä. Tehokäytössä viihtynyt mosuri saa lopulta piipaat peräänsä joka kerta kun erehtyy raitille hupiajelulle. Liian moneen otteeseen poliisin haaviin jäänyt auto takavarikoidaan lopullisesti.

Zen ja auton tuunaus

Maineen ja menestyksen kasvaessa myös tilipussi käy painavammaksi, vaan ei hätää: ylimääräiselle kahisevalle löytyy aina käyttöä. Need For Speed Carbon sisältää kattavimman pintakiillon tuunaukseen ja puunaukseen keskittyvän editorin mitä autopeleissä on tähän mennessä nähty. Kotisohvataiteilijat pääsevät toteuttamaan itseään toden teolla, kun osapuilleen kaikkia auton osia pääsee muokkaamaan portaattomasti mieleisekseen. Vastavuoroisesti auton tehoja ja käyttäytymistä sanelevat lisävermeet ovat harvassa, mutta vaihtoehtojen rajallisuus konepellin alla sopii pelin kevyeen henkeen.

Wii-ohjaus on toteutettu kohtalaisen hyvin, vaikka Xbox-veteraanille tuleekin padia ikävä. Massa katoaa toisinaan auton alta ja ohjaus tuntuu aina liukuvan liikaa yli- tai aliohjautumisen puolelle, mutta kokonaisuutena tuntuma wiimoten kanssa posottaessa on kelvollinen. Erilaisia ohjausvaihtoehtoja on heitetty sekaan turhan anteliaasti, ja etenkin eksoottisemmat tuntuvat olevan mukana lähinnä kuriositeetteina. Ohjausvaihtoehdoista järkeenkäyvin on se perinteisin: wiimotea pidetään vaakatasossa ja auto kääntyy kallistelemalla ohjainta kuin rattia ikään.

Carbonin merkittävimmät kömmähdykset ovat pelitasapainossa. Peli sisältää luultavasti autopelihistorian roisimman kuminauhatekoälyn. On lähestulkoon itkunaurua lietsova kokemus katsella alareunan pikkukartasta, kuinka jäljessä kisaavia kaahailijoita kuvaavat pikkunuolet saavat yhtäkkisen nopeusboostin ja suorastaan lentävät pelaajan takapuskuria pusuttelemaan. Hatusta voi toki vetäistä tutun puolustuspuheet siitä, kuinka kuminauha lisää autopeliin jännitystä, mutta käytännössä tämä kevytautoilujen iänikuinen riippakivi vain tehtailee pelaajan omasta suorituksesta sivuseikan. Huumorintaju luistelee heikoilla viimeistään siinä vaiheessa, kun tekoälyn ohjastama nelikumijalkainen painaa pelkällä kaasulla nitrot pohjassa ajavasta pelaajasta suorilla ohi. Etenkin tiukaksi säädetyissä pomotaistoissa tekoälyn huijaus alkaa ottaa tosissaan päähän.

Vaan niinhän se on, että puutteistaan ja kipupisteistään huolimatta Need For Speed Carbon on parasta autoilua, mitä wiilettäjille on tähän hätään tarjolla. Käytännössä ainoa osapuilleen samoille viivoille tähtäävä peli on kamala GT Pro Series, johon verrattuna Carbon on Twilight Princessin veroinen mestariteos. Sisällön laajuus ja monipuolisuus ovat seikkoja, joita pelin kauneusvirheet eivät kykene kampittamaan. Toivon mukaan EA malttaa hioa tulevan Need For Speed Pro Streetin Wii-version ohjaustuntuman jämptimmäksi. Silloin kilpailevilla autopeleillä olisi jo tekemistä yrittäessään pärjätä vauhtimammuttia vastaan.

Galleria: 

Kommentit

Odotellaan sitten Pro Streettiä.

Nii just!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi