The Elder Scrolls IV: Oblivion

Japani on pitkään hallinnut konsoliroolipelien kuninkuusluokkaa. Final Fantasyt, Dragon Questit ja Nippon Ichin taktiset näpertelyt ovat kaikki kotoisin idästä. Sen vuoksi onkin mahtavaa saada vaihteeksi länsimaista tarjontaa yksipuolistuneeseen genreen. Ja kylläpä läntistä itsetuntoa hivelee, kun jenkkiläisen Bethesda-pelitalon The Elder Scrolls IV: Oblivion näyttää oikein kunnolla mallia piikkitukkaisille anime-teineille. Näin sitä fantasia-seikkailua oikeasti leikitään!

Jo viime vuonna pc:lle ja Xbox 360:lle julkaistu Oblivion on kerännyt niin runsaasti suosiota ja suitsutusta, että PlayStation 3 –versiota osattiin jo odottaa. Käännös on melko tarkka kopio edeltäjistään, eikä Sonyn tehokonsolin voimilla ole saatu aikaan suuren suuria muutoksia edes tekniikkapuolelle. Ainut huomattava ero on pleikkariversion mukaan lisätty Knights of the Nine –laajennus, joka pidentää pelikokemusta muutamalla tunnilla, pelityylistä riippuen. Mutta mikä tärkeintä, Oblivionin perusidea toimii ja viihdyttää edelleen. Vapaasti tutkittavan fantasiamaailman tutkimiseen jää takuuvarmasti koukkuun.

Maailman kohtalo häkkilinnun harteilla

Elder Scrolls –sarjan neljäs luku alkaa trendikkäällä stailaus-sessiolla, kun rujosta mies-, nais- tai eläinhahmosta muokataan editorilla omaan makuun sopiva seikkailija. Samalla annetaan jo vähän ennakkomaistiaisia Oblivionin laajuudesta: pelkästään leukaperien ja poskipäiden tuunaamiseen saa halutessaan tärvätä vaikka kokonaisen ruokatunnin. Roolin, rodun ja ominaisuuksien valintaankin kannattaa paneutua, sillä niillä on seikkailun edetessä ratkaiseva vaikutus hahmon tekemisiin ja kokemisiin.

Varsinainen tarina polkaistaan käyntiin vankityrmästä, jonne pelin päähenkilö on syystä tai toisesta teljetty. Onneksi kakku ei ole turhan pitkä. Kohtalon oikusta taikauskoinen keisari armahtaa sankarin jo seikkailun alkumetreillä. Vastapalvelukseksi pelaajan pitäisi ottaa selvää maata uhkaavista kosmisista kauhuista, tutkia hallitsijaperheen kuolemaa ja, yllätys-yllätys, pelastaa maailma. Siispä hyvästi turvalliset vankilarutiinit ja laitostuminen, tervehdys vapaasti tutkittava Tamrielin fantasiavaltakunta!

Lyhyen alkunäytöksen jälkeen vastaluotu hahmo kömpii ulos vankityrmästä ja siristelee silmiään laajana levittyvän taivaan alla. Mitä tehdä ja mihin mennä? Sen päättää pelaaja. Grand Theft Auton tyyliiin koko maailma on vapaasti tutkittavissa ja koluttavissa. Valituissa paikoissa voi suorittaa tehtäviä, joiden läpäisemisestä palkitaan tyypillisesti aarteilla, rahalla sekä joko hyvällä tai pahalla maineella. Pelaaja voi myös päättää olla seuraamatta pääjuonta ja valita vaihtoehtoisen elämäntavan liittymällä esimerkiksi varkaiden kiltaan. Ja koska kyseessä on konsoliroolipeli, pelaajan hahmo kehittyy pelin aikana. Nyrkkisääntönä kaikki tekeminen aina kävelemisestä tiirikointiin kohentaa hahmon taitoja. Niinpä esimerkiksi alun puuhastelevasta pamppu-amatööristä kouliintuu kokemuspisteiden karttuessa parkkiintunut moukarimies.

Varsinaiset tehtävät pyörivät pitkälti taistelemisen ympärillä. Olipa kyse aarteen etsimisestä tai myymälän vartioinnista, miltei aina on tartuttava kättäpitempään. Onneksi Oblivionin maailma on kuin viritetty sodankäyntiä varten ja pienimmästäkin kylästä löytyy miekkoja takova seppä. Perinteisten haarniskojen, kilpien ja moukareiden lisäksi saatavilla on myös maagisia taikaesineitä sekä loitsuja. Hyvä vaan, sillä etenkin pelin loppupuolella perusrosvollakin on jo niin hirvittävät varusteet, ettei pihalle kannata lähteä noin vain hummailemaan.

Tekniikkafantasiaa

Cyrodilin maakunta on todella kaunis paikka, siitä kiitos teräväpiirtotuelle ja PlayStation 3:n tehoille. Grafiikka rullaa tutussa ja turvallisessa 720p-tilassa, eikä eroa Xbox 360 –versioon ihan heti huomaa. Teoriassa PlayStation 3:n tekniikka mahdollistaisi myös Full HD –tasoisen kuvanlaadun, mutta ikävä kyllä Oblivionin PS3-versio ei sitä hyödynnä. Lataustauot ovat sentään aavistuksen lyhyempiä kuin boksilla.

Teknisesti Oblivion on jo sinällään uskomaton suoritus. Tekemistä on hurjan paljon ja toiminta on toteutettu tyylillä. Muita versioita kokeilleena jäin kuitenkin kaipaamaan pc-puolelta tuttuja modeja sekä Xbox Liven tyyliin verkosta ladattavia laajennusosia. Esimerkiksi Shivering Isles -lisäri julkaistiin jo ajat sitten boksille ja pc:lle, muttei PlayStation 3:lle. Toivon mukaan tilanne vielä korjaantuu, kunhan Sony starttaa todenteolla verkkopalvelunsa. Toinen vaihtoehto on odotella syksyyn, jolloin pelistä pitäisi ilmestyä Shivering Islesillä terästetty Game of the Year -painos

Hyvien juttujen lisäksi Pleikkarin Oblivion toistaa osan muiden versioiden virheistä. Esimerkiksi jo Xbox 360 -painoksesta tuttu varusteiden ja tason vaikutus pelin vaikeustasoon on edelleen mukana. Käytännössä siis hahmon muuttuessa voimakkaammaksi kasvaa myös vastaan tallustavien hirviöiden taitotaso ja sitkeys. Sen vuoksi taisteluista ei koskaan tule yliampuvaa overkill-teurastusta, vaan koko ajan on hengenlähtö lähellä. Ei kovin realistista, eikä aina kovin hauskaakaan, mutta säilyypähän jännitys. Mamikset voivat säätää valikoista vaikeustasoa matalammaksi, jos villileijonilta ja daedra-sotureilta alkaa tulla tauotta turpaan.

Tekoälystä voisi myös kitistä. Tuntuu ettei se ihan aina eläydy rooliinsa. Esimerkiksi taistelut muuttuvat toisinaan täysin naurettavaksi hippaleikiksi, kun vihollinen vuoroin hujauttaa vasaralla päin pläsiä, vuoroin kipittää karkuun kuin vimmattu. Taistelisi kuin mies, eikä niin kuin verkkopelaaja! Joskus harvoin se pöhkö seisoo vaan paikallaan ihmettelemässä, kun sankari paiskoo tulipalloja arkaan paikkaan. Onneksi homma toimii suurimman osan ajasta ihan hyvin ja illuusio älykkäistä vastustajista säilyy.

Vain muut versiot missanneille!

Kokonaisuutena The Elder Scrolls IV: Oblivion on uskomattoman hyvä peli, joka ei pikkuvikoihin kaadu. Sen juoni ja taustatarina on kirjoitettu kiinnostavasti, tekemistä on paljon ja kaikenlaisen säätämisen ansiosta hahmoon on helppo kiintyä. Silkan toiminnan lomassa on terapeuttista patikoida ympäri Cyrodiliä etsimässä harvinaisia yrttejä uusien taikajuomien ainesosiksi. Tai tehdä hanttihommia rahasta, jotta saa säästettyä tarpeeksi pätäkkää oman talon hankkimiseen. Kärjistetysti Oblivion on kuin loistava verkkoroolipeli, ilman kuukausimaksuja ja rasittavia kanssapelaajia.

Jos hyllystä kuitenkin löytyy jo pc- tai Xbox 360 –versio, on pleikkaripainos aika turha lisä kokoelmiin. Samalla rahalla saisi jo ladattua aika kivasti laajennuksia peruspeliin. Muille kolmospleikkarin Oblivion on ehdottomasti harkinnan, ja todennäköisesti myös hankinnan, arvoinen mestariteos, jonka parissa kuluu helposti kaikki liikenevä vapaa-aika.