Ni No Kuni

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch

Sadunomaisista animeista tunnettu Studio Ghibli siirtyy pelituotannon pariin, kun yhteistyössä Level-5:n kanssa tehty Ni no Kuni: Wrath of the White Witch saapuu yksinoikeudella PlayStation 3:lle. Pienen Oliver-pojan taival kahden maailman mahtavimmaksi velhoksi on lapsenomaisen sukellus Ghibli-elokuvien omaleimaiseen maailmaan, joka on täynnä taikuutta ja söpöjä otuksia.

Taattua Ghiblia

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch iskostuu ensihetkestä lähtien jokaisen Studio Ghibli -fanin sydämeen. Visuaalisen kerronnan ja mallinnuksen taustalla on studion pitkäaikaisiin pääanimaattoreihin lukeutuva Yoshiyuki Momosen, jonka jäljiltä esitysasussa ja kerronnassa on lafkalle tuttuja vivahteita: muuan Totoroa muistuttava lepakko saattaa päätyä monen pelaajan matkaan. Pelin ikimuistoisista sävellyksistä vastaa puolestaan Ghiblin hovisäveltäjä Joe Hisaishi, jonka maagiset nuotistot vievät pelaajan syvälle Ni no Kuni: Wrath of the White Witchin sadunomaiseen maailmaan.

Kerronnassa on myös paljon samaa studion tuotosten kanssa. Oliverin taival on täynnä elämän iloja, maagisia kohtaamisia ja ystävällisyyttä, unohtamatta spektrin toista päätä: menetys, kaipuu ja suru ovat pelissä temaattisesti tärkeässä asemassa. Kerronta on siitä huolimatta oikealla tapaa lapsellinen ja japanilaiselle kulttuurille tyypillisen elämänmyönteinen.

Juonellisesti samainen naiivius on yhtaikaa vahvuus ja heikkous. Ni no Kuni: Wrath of the White Witch on hyvän olon peli. Se on huoleton, hauska ja kaikin puolin valoisa kokemus, jonka yksinkertainen tarina rakentuu mielenkiintoisten hahmojen ja värikkään maailman tukemana. Pelkästään päähenkilön sydämellisyys kantaa pitkälle. Siitä puuttuu kuitenkin se sielu, joka toisi maailman monisyisemmäksi. Juonirakenne sellaisenaan on hyvin yksinkertainen ja jopa lattea, eivätkä hahmot kasva kunnolla tarinan aikana. Lisäksi toistuva kädestä pitely käy pidemmän päälle vain rassaamaan.

Omaperäinen paketti

Genretuotoksena Ni no Kuni: Wrath of the White Witch ei yllätä. Tarina vie pelaajat ympäri kirjavaa maailmaa, jossa maastossa samoillaan vapaasti ja kaupungeissa kerätään uusimmat tehtävät sekä varusteet matkaan. Erinäisiä ihmiskohtaloita avittamalla kerätään kokemusta ja tavaroita, joilla puolestaan päivitetään omia hahmoja seuraavaa taistoa varten. Tasaisin väliajoin pakkaa sekoitetaan tuomalla mukaan uusia kykyjä, kuten tavaroiden rakennukseen sopivan alkemian, tai monipuolistamalla taisteluja lisäämällä touhuun kavereita.

Peruskaava on vain kääritty varsin omaperäiseen pakettiin. Sivutehtävistä jaetaan leimoja passiin, joka täytyttyään vastaa yhtä pistettä. Pojoilla voi sitten ostaa itselleen ylimääräisiä kykyjä, jotka lisäävät esimerkiksi taisteluista saatuja kokemuspisteitä. Keräys- ja tapposuoritteiden ohella Oliver joutuu myös käyttämään taikuutta parantaessaan ihmisten särkyneitä sydämiä. Esimerkiksi rohkeutensa vuoksi sydämettömiksi ajautuneille henkilöille täytyy etsiä ylen määrin rohkeutta pursuavia yksilöitä, jotka haluavat luovuttaa pisaran omaa piirrettään. Sivutehtävien parhaimmistoon lukeutuvat kuitenkin erään haamun antamat visaiset pähkinät, jotka edellyttävät pelin sisäisen taikakirjan lukemista ja jopa keksityn kielen kääntämistä. Valitettavasti näitä haasteita on aivan liian vähän.

Kerää koko sarja

Taistelut käydään erillisessä tilassa, johon siirrytään törmäämällä maastossa vihollisiin. Toiminta tapahtuu reaaliajassa, mutta tapahtumat pysähtyvät aina toimintoja käyttäessä. Kolmiulotteista tilaa pystyy hyödyntämään taktisesti, sillä lähitaisteluun kykenevät viholliset osuvat vain viereensä ja ammuttuja taikoja voi väistää. Vihollisten tuhoisia erikoisliikkeitä varten hahmoilla on myös puolustus- ja väistöliikkeet, jotka minimoivat ja epäävät kohdistetun vahingon kokonaan. Onnistuneista liikkeistä vapautuu myös elinvoimaa ja manaa palauttavia palleroita.

Valitettavasti strateginen elementti karahtaa kiville siinä vaiheessa, kun touhuun ilmaantuvat tekoälyn ohjastamat kaverit. Ongelmaa ei muuten olisi, mutta innokkaat kaiffarit tykkäävät tuhlata manavarastonsa välittömästi loppuun, mikä hankaloittaa hieman henkihieverissä makaavien tovereiden palauttamista ruotuun. Pelaaja joutuukin usein hoitamaan pääasiallisen parantajan virkaa. Jokaisen taistelun alkuun on toki mahdollista käskeä kumppaneitaan olemaan käyttämättä taikojansa tai keskittymään ainoastaan parantamiseen. Ensimmäinen tekee apulaisista vain täysin hyödyttömiä, eikä jälkimmäinen auta manantuhlaus ongelmaan lainkaan.

Taistelujen nerous on kuitenkin koukuttavassa vihollisten keräämisessä. Pelin jokainen vastaan tuleva hirviö on kesytettävissä ja kehitettävissä paremmaksi, kunhan tietty kyky on opeteltu. Mekaniikka herättää vahvoja Pokémon-vivahteita. Uusien örkkien metsästys kokoelmaansa lieventääkin yleensä puuduttavaa tasojen kerryttämistä. Jokaisella otuksella on omat uniikit kyvyt ja tietyn tasokaton saavuttaessa ne pystyy muuttamaan edellistä parempaan muotoon. Karvaturrien taitoja pystyy lisäksi parantamaan ruokkimalla ja varustamalla niitä. Valtavasta lukumäärästä huolimatta yksilöt eivät poikkea liioin toisistaan.

Pelattava anime

Visuaalisesti peli lukeutuu nykysukupolven komeimpiin tuotoksiin. Anime-henkinen ulkoasu on taivaallisen upea niin pelitilanteessa kuin välivideoissa, eikä ruudunpäivityksen suhteen ole ongelmia. Maailma- ja hahmosuunnittelu on niin ikään värikäs ja persoonallinen, mikä näkyy myös pelin sisäisessä ohjekirjassa. Auditiivisella puolella taso säilyy onnekseen samana. Hisaishin tunteikkaat ja kohtauksiin istuvat sävellykset nousevat selkeään pääosaan, mutta hyvät ääninäyttelijät ja -tehosteet lunastavat yhtälailla paikkansa estradilta.

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch on maaginen sukellus Ghibli-elokuvien maailmaan. Riemastuttavan värikäs ja lapsellinen seikkailu tempaisee mukaansa puhtaasti legendaarisen studion meriiteillä. Vaikka pelillisen osuuden soisi olevan hivenen rohkeampi, on kyseessä silti yksi genren merkkiteoksista.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi