Kaikki uusi ei aina ole parempaa kuin vanha, mutta joskus on.

Mutta mikähän on tilanne New Tales from the Borderlandsin kohdalla? Uutuuteen viittaavalla etuliitteellä varustettu nimike nääs tekee monta asiaa oikein, mutta harmillisesti mukaan on saatu muutamat asiat, jotka laskevat tunnelmaa kuin lehmänhäntä.

Tämän väliotsikon alla ketkutetaan lantiota

Vuonna 2014 julkaistun Tales from the Borderlandsin kehitti graafisten seikkailupelien saralla suoranaisia helmiä tehtaillut Telltale Games. Studion CV sisältää muun muassa pelit The Walking Dead monine episodeineen, The Wolf Among Us ja Batman: The Telltale Series. Ensimmäinen Tales from the Borderlands sai sivustollamme kehuja peräti kahdesti, ensin vuonna 2015 ja sitten vuoden 2021 alussa.

New Tales from the Borderlands on eri kehittäjien käsialaa. Tällä kertaa asialla on Borderlands-räiskintöjä työstänyt Gearbox Software, joskin ensimmäisen seikkailun jäsenten kanssa on tehty yhteistyötä uutukaisen kertomuksen luomisessa. Tuotos on myös kuulemma työstetty koronan aikana ja pitkälti etänä.

Koko päähahmokatras kasassa

Vaikka kyseessä on eri tekijätiimi kuin edellisessä osassa, niin meno on todella samanlaista kuin aiemminkin. New-etuliitteen saanut nimike hallitsee edellisen osan käyttöliittymän, tunnelman ja etenkin sen höpön huumorin.

Edellistä osaa ei ole muuten pakko tuntea kokeakseen tämän uuden. Borderlands-viittauksia on toki jonkin verran.

Pelaaminen koostuu pitkälti valintojen tekemisestä ja reaktiotesteistä. Yleisin asia on päättää, mitä hahmo sanoo tai miten reagoi neljästä ruudulla näkyvästä vaihtoehdosta. Vastatako pyssymiehelle uhmakkaasti, pistääkö tilanne huumoriksi vai säikähtää niin, että nesteet valuvat housuihin?

Octavion sanomisen voi päättää nappia painamalla

Toiminnallisemmissa tilanteissa pelaajan tehtävänä on vääntää analogitattia haluttuun suuntaan tahi painaa tiettyä nappia tai näppäinyhdistelmää ruudulla näkyvien ohjeiden mukaan. Jos reagoi tarpeeksi nopeasti, onnistuu hahmo vaikkapa väistämään vihollisolentoa tai pusertamaan ”jäätelöannoksen” asiakkaalle.

Kyseessä on hieman kuin ne tarinakirjat, joissa sai päättää mitä päähahmo tekee kääntämällä tietyn sivun näkösälle. Tyyliin näin: ”Haluatko, että Keimo ketkuttaa lantioitaan ärtyneen poliisipäällikön nenän edessä? Siirry sivulle 64. Jos taas haluat, että Marjukka-Einari kierii vadelmahillossa, niin käännä sivulle 194.”

Minipelit huvituttavat ihan kybällä

New Talesin pääosassa nähdään kolme uutta hahmoa. On sosiaalisesti kömpelö tiedenainen Anu, tämän helposti johdateltavissa oleva katutietotaitaja Octavio ja jäädytettyä jogurttia ravitsemusliikkeestään myyvä härski Fran.

Matkassa mukana on vain ja ainoastaan tappamista varten rakennettu L0U13-peltiheikki (kaverien kesken Louie), joka vastaa isosta osasta huumoria kyvyttömyydellään ymmärtää sarkasmia, kielikuvia, kiertoilmauksia. Uusi kolmikko on oivallinen, joskaan ei aivan yhtä toimiva kuin ykkösosan päähahmokatras.

L0U13 puhuu tutuilla sanoilla

Aiemman tarinan tapaan myös uutukainen on jaettu episodeihin, viiteen sellaiseen, joiden lopussa nähdään tilastoja siitä, miten omat valinnat vertautuvat muihin pelaajiin. Mukana on myös musiikilla varustettuja kohtauksia, ”välivideoita”, kuten edellisessäkin osassa, mutta tällä kertaa musiikkivalinnat eivät ainakaan omaan korvaani toimineet lainkaan.

Varsinaisia puzzleja, aivopähkinöitä, ei matkassa ole mukana. Valintojen tekeminen ja reaktiotestit ovat homman suola ja pippuri.

Pelimäisimpiä kohtia ovat harvakseltaan koettavat kohtaukset, joissa päästään ohjaamaan yhtä päähahmoista tämän palloillessa pienillä pelialueilla. Näissä kuvioissa tutkitaan ympäristössä olevia asioita ja kerätään rahaa aina roskiksista kassakaappeihin. (Pätäkällä saa ostettua uusia vetimiä päähahmoille, niistä plussaa.) Juonta edistävää asiaa tutkittaessa tai asioita tehdessä edistetään tarinaa, vaikka alueella olisi vielä ollut jotain mielekästä kummasteltavaa.

Vaultlander-figuureilla taistelu on mukavan näköistä, mutta tylsää

Mukaan on ympätty kaksi pientä lisää minipelien muodossa. Niistä harvemmin koettu on Octavion osaama hakkerointi, joka on yksinkertaista napinpainelua, joka on niin totaalisen tylsää ja turhaa, että nämä tilanteet voi suoraan ohittaa yhdellä napin painalluksella. Ne eivät tuo peliin mitään lisää, joten ohituskaista on tarpeen. Nämä tilanteet ovat tosin vain noin minuutin pituisia pieniä kohtauksia.

Sen sijaan hieman isompi minipeli on vaultlander-figuureilla taisteleminen. Matkan varrella voi nimittäin löytää pieniä figuureja, jotka esittävät pelisarjasta tuttuja hahmoja aina Vasquezista Mayaan. Näillä hahmoilla sitten otetaan yhteen vastustajien kanssa noin kerran per episodi.

New Tales from the Borderlands on oiva peli

Harmillisesti tämäkin minipeli on täysin turha lisä. Taistelut koostuvat vastapuolen muutamien hyökkäysten väistelystä vääntämällä analogitattia ruudulla esitettyyn suuntaan ja tämän jälkeen hyökkäysnapin ankarasta painelusta. Tylsää ja liian helppoa, sillä en koko pelin aikana saanut vastapuolen hahmoilta yhtäkään osumaa. Sen suurempia pelimekaniikkoja ei ole, pari tatin veivausta ja yhden napin rämpyttelyä. Jännittävää.

Veli L0U13, L0U13, L0U13

Onneksi minipelien ulkopuoliset asiat ovat enimmäkseen kunnossa. Ensimmäiset neljä episodia ovat kohtuullisen vekkulia viihdettä, joskin eräässä tietyssä lokaatiossa pyöritään hitusen liikaa. Jotkin juonenkäänteet ovat tosin sen verran hölmöjä, että niistä toivoo pääsevänsä nopeasti ohi ja eteenpäin.

Meno on hitusen tönkköä, paremman sanan puutteessa. Etenkin hengenvaarallisissa tilanteissa varsinainen vaaran tunne on poissa, kun hahmot pystyvät pulisemaan keskenään vaikka kuinka ja pitkään, pistämään jopa tanssiksi ja juoksentelemaan ympäri ämpäri samoja harhautusliikkeitä tehden. Ikään kuin kaikki toiminta lakkaisi sankareiden turinoidessa tai jammaillessa. Rytmityksen kanssa on myös hieman ongelmia, etenkin loppupuoliskolla.

Tässä kohti pitää painaa B-nappia, jotta oikealla näkyvä Anu selviää pälkähästä

Mutta muuten on homma jotakuinkin kuosissa! Huumori on välillä toimivaa, sillä huomasin hymähteleväni ääneen useammat kerrat, mutta suoranaista hykerreltävää on kuitenkin vähän. Viittaukset muihin viihteenmuotoihin sekä peleihin ovat kuitenkin vekkuleita ja sivuhahmot hupaisia.

Jälkimmäiseen kategoriaan kuuluvat muun muassa vaultlander-figuureilla taisteleva pöhkö rivisotilas ja tekoälyllä sekä jonkin sortin raajoilla varustettu konetuliase. Kovin borderlandsmaista. Ja L0U13 on loistava hahmo.

Harmillisesti viimeinen episodi on hitusen heikompi kuin ensimmäiset neljä, sillä itsetutkiskeluun käytetään liian pitkä aika, ja sama vaarantunteen puuttuminen nostaa jälleen päätään oikein urakalla. Tästä kappaleesta olisi saanut karsia turhaa tauhkaa pois.

Koko tarinan pystyy kokemaan arviolta hitusen alle kymmeneen tuntiin. Loppuratkaisuja on myös yhdeksän erilaista, joten heille, jotka haluavat kokea ja nähdä kaiken, on syytä palata seikkailuun.

Näyttää oivalta, suorastaan Lohtanderilta

Ulkoisesti peli on pätevä, joskin kohtauksien vaihtuessa kaikkien pintojen tekstuurit eivät ole vielä kohdallaan. Ne ilmestyvät aina noin sekunnin viiveellä. Pieni asia, mutta mainitsemisen arvoinen. Muuten kaikki näyttää Borderlands-tyyliseltä hahmojen ulkoasuista itse maailmaan.

Kaikki dialogi on ääninäyteltyä ja vieläpä varsin mallikkaasti. Jokaiselle hahmolle on löydetty jotakuinkin täydelliset ääninäyttelijät, etenkin pääkolmikko sekä varsinkin L0U13-peltiheikki ovat mitä mainioimpia. Huulisynkan kanssa ei ilmaantunut sen suurempaa nokan koputusta matkan alkutaipaleella kohdattavaa yhtä tuttavuutta lukuun ottamatta.

Fran on härski asiakaspalvelija

Musiikkipuoli antoi alussa varsin mainion kuvan itsestään, mutta sitten sävelmät hävisivät vain kaiken muun taustalle jättämättä minkään sortin muistijälkiä itsestään. Kelvollista taustamusiikkia, mutta ei ainakaan yhden läpipeluukerran perusteella sen kummempaa. Kuunneltavana on toki aiemmin mainitut ns. välivideoissa soivat artisteilta lainatut kappaleet, jotka eivät omaan makuuni olleet.

Vanhassa vara venettä kaada

New Tales from the Borderlands on oiva peli, mutta ei suorastaan upea sellainen. Sen kokee mieluusti kertaalleen, mutta ainakaan itse en koe halua palata sen pariin keräämään puuttuvia vaultlander-hahmoja tai kokemaan kaikkia loppunäytöksiä.

Jos haluaisi jompaakumpaa Talesia pelata, niin kääntyisin itse ensimmäisen seikkailun suuntaan. Se viihdytti verrattain enemmän. Mutta ei uutukainenkaan huono ole. Suositellaan graafisten seikkailujen ja Borderlandsin ystäville. Muilla se jäänee mitä todennäköisimmin muiden julkaisujen jalkoihin.

Lisää aiheesta:

Kirjaudu kommentoidaksesi