Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Amerikkalainen yhteiskunta on tuhottu. Jengiväkivalta rehottaa kaduilla, ja katupartiot ovat jokapäiväinen näky. Yhteenotot ovat tavallisia. Suurimpana taustavoimana vaikuttaa Valkoisessa talossa päämajaansa pitävä organisaatio, joka pyrkii palauttamaan järjestyksen. Divisioonaksi kutsutun yhteisön suurimpana voimavarana toimivat agentit, jotka suorittavat vaarallisia tehtäviä, keräävät tarvikkeita yhteiskunnan uudelleenrakentamiseksi, suojelevat viattomia ja listivät pahiksia. Pahan maailman voi kohdata yksinäisenä ramboilijana tai enintään neljän pelaajan ryhmänä.

Tom Clancy's The Division oli ilmestymisensä aikoihin todella piristävä tuulahdus ja erinomainen yhteistyöpeli porukalla pelattavaksi. Siitä oli kerta kaikkiaan pakko paukuttaa platina-pysti ennen kuin sain päästettyä irti. Edeltäjä asetti riman jo valmiiksi niin korkealle, että oli vaikea uskoa jatko-osan pystyvän parantamaan sen jälkeen. Noin 50 tunnin tahkoamisen jälkeen ollaan kuitenkin hyvin lähellä rajan ylittämistä, sillä toimivan perusrungon varaan on onnistuttu rakentamaan mainio jatko-osa.

Me olemme yksi – me olemme Divisioona.

Sankari saapuu näyttämölle opettelemaan

Hampaisiin asti varustetun agentin naaman, vartalon ja muut himshamssulit, kuten tatuoinnit ja oheisvermeet saa muotoilla haluamallaan tavalla ennen taipaleelle lähtemistä. Erilaisista releistä saa kootuksi kiitettävän monta ja erityyppistä hahmoa, ja laiskemmat säätäjät voivat halutessaan käyttää random-nappia. Pian ollaankin jo tien päällä ja ei kestä kauaa, kun ensimmäiset avunhuudot kajahtavat radiosta. Pysäyttämätön yhden miehen armeija lähtee matkaan, ja ykkösosasta tuttuun tapaan mukana on toimivaksi yhdistelmäksi havaittu kahden pää- ja yhden sivuaseen kombo. Ruudun vasemman yläkulman valtaava minikartta vaikuttaa hieman epäreilulta edulta, sillä se paljastaa vihollisten suunnan jo pitkän matkan päästä. Ruudussa näkyy etenkin alkupuolella tutorial-ikkunoita varsin tiuhaan, mutta lukeminen ja asioiden sisäistäminen kannattaa, sillä tämä seikkailu on pitkä – mutta myös antoisa.

Pienen kahakoinnin jälkeen saavutaan päämajaan, joka sijaitsee keskellä karttaa. Päänäyttämönä toimii Valkoinen talo, jonka kätköissä sijaitsevat kaikki seikkailun kannalta tärkeät palvelut. Kaikki tuntuu alussa hieman utopistiselta, sillä ihmiset houkuttelevat luokseen jatkuvalla syötöllä kulkiessasi ohi. Lisäksi saat tukikohdassa koko ajan kommentteja ihailtavasta toiminnastasi kentällä, ruudulla vilkkuu viestejä valmiiksi saaduista projekteista ja koetat vielä muistaa, miksi ylipäätään tulit paikalle – aivot menevät alussa solmuun. Ajan kanssa kaikki helpottuu huomattavasti, ja päämajassa vierailusta tulee vain tavanomaista rutiinia, joka käy pidemmän päälle hieman tylsäksi.

Aseen suuliekki lepattaa ja vahinkoa syntyy.

Taistelut – suojelua, taktikointia ja selviytymistä

Taistelut ovat The Division 2:n ehdottomasti paras ja herkullisin osa-alue. Kaiken varustelun, valikossa vietettyjen minuuttien, loputtoman keräilyn ja erikoiskykyjen valintojen jälkeen otetaan miehestä mittaa ja mielenkiinto nousee heti sata prosenttia. Edeltäjäänsä nähden viholliset eivät ole enää massiivisen panssarin peittämiä piileskelijöitä, vaan niiden toiminnassa näkee enemmän suunnitelmallisuutta. Esimerkiksi omaa piilopaikkaa lähestyvät panssaroidut melee-tyypit ja itsemurhapommittajat ovat omiaan aiheuttamaan pientä paniikkia, sillä yksikin osuma tekee todella kipeää. Samaan aikaan sivulle saattaa kiertää muutamia rynnäkkökiväärillä varustautuneita sotilaita, eivatkä suojasta maaliaan kyttäävät snaipperit anna rauhaa. Toisinaan vastapuolella saattaa olla myös mountattu konekivääri, sinko tai minigun apunaan. Lisäksi tankkimaiset liiderit elvyttävät omiaan henkiin tai kiusaavat pelaajia erilaisilla droideillaan. Hektinen meininki etenkin 3-4 hengen porukalla maistuu hyvältä joka kerta.

Oman hahmon varustevalikoimaan saa valita kaksi erikoiskykyä, joita tarjotaan kaikkiaan kahdeksan kappaletta neljällä eri variaatiolla. Kattava valikoima sisältää puolustavia ja hyökkääviä kykyjä sekä tiimiä tukevia vaihtoehtoja. Näitä ovat muun muassa mukana kulkeva kilpi, panssaria korjaava tai tiimitoverin elvyttävä drone, vihollisiin hakeutuva miina ja jalkojen liikkumisen salpaava jähmeä mössö. Runsas vaihtoehtojen määrä ilahduttaa, sillä erilaisille pelityyleille on kysyntää ympäristön vaihtelun, vastarinnan määrän ja vihollistyyppien mukaan. Aiemmin mainittu minikartan tutka tekee toisinaan taisteluista liian helppoja, mutta vihollisen sijaintia korkeuden tai varustuksen osalta ei sentään kerrota. Olisin silti odottanut edes hieman aggressiivisempaa otetta vihulaisilta, sillä normaalitasolla koko ryhmän kuolemista ei tapahtunut kuin harvakseltaan. Astetta haastavampi hard-taso on ehdottomasti kokeneempien pelaajien vaihtoehto, mikäli sen voi valita.

Mukavana lisänä joihinkin tehtäviin kuuluu myös mielenkiintoisia käänteitä, joissa esimerkiksi taistellaan aikaa vastaan tai suojellaan ryhmän mukana kulkevia liittolaisia. Toimintaan tulee heti lisää jännitystä, kun valintoja joutuu tekemään pikavauhdilla ja taktinen "shakki" eli kykkiminen suojien takana muuttuu suoraviivaiseksi run-and-gun-hulabalooksi.

Kaltoin kohdeltu suojapukumies – hyökkäsivätkö intiaanit kimppuun ennen kuulentoa?

Ulkoisesti pätevä, komea äänimaailma ja taskut täynnä loottia

Tom Clancy's The Division 2 pyörii 30 ruudun nopeudella, ja se ei välttämättä miellytä kaikkia, mutta itse katson sen täysin riittäväksi. Ruudunpäivitys on pysynyt tasaisena koko ajan ja minkäänlaista hidastumista ei ole ollut, toiminnan paljoudesta huolimatta. Lisäväriä räimintöjen keskelle tuovat esimerkiksi sähkötaulut, vaahtosammuttimet, kaasupullot ja bensasäiliöt, joita räjäyttelemällä pystyy hämäämään vihollisia ja aiheuttamaan yleistä hämminkiä taistelukentällä. Seinien tuhoaminen ei onnistu järeämmilläkään paukuilla, mikä on toisaalta sääli – pahiksen ilmestyminen Robocop-elokuvan tapaan olisi todella karu, mutta samalla hieno yllätys. Pienen varauksen jätän tälle idealle, sillä endgame-osio on päässyt vauhtiin vasta muutaman tehtävän verran ja läheskään kaikkea ei ole vielä nähty.

Tuhoutuneen yhteiskunnan teema toimii ulkoisten ominaisuuksiensa puolesta vallan mainiosti ja graafisten yksityiskohtien määrästä ropisee lisäpisteitä. Jopa eläinkuntaa nähdään maisemissa – tosin lähinnä kosmeettisesti, sillä päättömästi säntäilevät pelokkaat kulkukoirat ja peurat lähinnä huvittavat kaduilla. Edellä mainittujen lisäksi eri paikoissa pörräävät hyönteiset näyttävät todella aidoilta ja niitä lentelee mitä kummallisimmissa paikoissa. Koirien haukuntaa lukuun ottamatta eläväiset eivät pidä ääntä itsestään. Kokonaisuutena äänimaailma tarjoaa loistavaa viihdettä, sillä tunnelmaa kohottavaa musiikkia piisaa yli kahden tunnin ja 36 biisin edestä taisteluiden aikana. Lisäksi aseiden äänet ovat uskottavan kuuloisia, ja ääninäyttelijät eivät ainakaan ärsytä äänensävyllään. Bonuksena kaikki pienet yksityiskohdat, kuten lasipurkkien kolina jaloissa, luotien iskeytyminen panssarilasiin ja räjähdysten äänet kestävät vertailun musiikin kanssa.

Loottihirmuille piisaa tekemistä, sillä The Division 2:ssa saa kantaa selkä vääränä jos jonkinlaista härpäkettä. Täydennystä jatkuvasti keräilevät katupartiot keräävät esimerkiksi vesi- ja ruokatarpeita sekä varaosia, joita saa kantaa kerta toisensa jälkeen eri alueiden eräänlaisille päällysmiehille, kullekin vuorollaan. Satunnainen palloilu kaduilla, sivutehtävissä ja päätehtävissä tuottaa sellaisella tahdilla varusteita, että kassien tyhjennys päämajassa toistaa ikävästi itseään ainakin alussa. Hyvin usein nurkkien nuuskiminen vainukoiran tapaan kannattaa, sillä koskaan ei voi tietää, osuuko eteen paremman tuliluikun sisältävä aselaatikko. Kaikeksi onneksi elektroniikkaa, titaania, kuitua ja muuta erikoistavaraa saa kantaa mukana huomattavasti isommat määrät. Varusteisiin kiinnitettävien modien ja muiden päälle puettavien romppeiden määrää joutuu usein tarkkailemaan. Purkaminen kentällä on mahdollista, mutta hyöty voi jäädä pienemmäksi kuin esimerkiksi lahjoittamalla turhat vermeet tukikohdan projekteihin tai myymällä kauppiaille.

Vinkki: Inventaarioon pääsee suoraan pitämällä Options-nappia pohjassa. Tätä ei kerrota pelissä.

Korea on kakku, pienet sattumat maistuvat välillä pahalta

The Division 2:a on ollut ilo pelata. Bugeja on korjattu päivityksillä nopeaan tahtiin, ja tekninen puoli ei ole enää pitkään aikaan päässyt pilaamaan peli-iloa. Harmi kyllä edelleen näkee – vaikkakin harvoin – oman hahmon jäätymistä paikalleen tai satunnaista toimimattomuutta Division-joukkojen erikoiskyvyissä. Se on kuitenkin pakko sanoa, että edeltäjän tapaan toistoa tulee välillä liikaa. Sama kaava toistuu kerrasta toiseen, eli tyhjennetään alue vihollisista, pakataan lootit reppuun, edetään, tutkitaan ja taas hutkitaan – kunnes selvitään maaliin asti ja tehdään kierros päämajassa. Eri jengien haastaminen ei tunnu tarpeeksi mielekkäältä vastuksen vähyyden vuoksi ja ainoastaan ympäristö vaihtuu matkan aikana. Toki parempien pyssyköiden ja muiden rensseleiden paraneminen kerta kerralta lämmittää mieltä – sille ei vain tunnu olevan pointtia, kun vastapuoli ottaa niin selvästi kuokkaansa. Kukapa toisaalta ei haluaisi dominoida pahiksia kerrasta toiseen, se on sanottava positiivisena puolena.

The Division ykkösen aikaisia "metsästysretkiä" muistelen kaiholla, sillä Dark Zonella riehuminen rogue-statuksella lynkkausjoukon ahdistelemana oli mitä parhainta viihdettä. Samaa odotin myös jatko-osalta, mutta päällimmäisenä tunteena mieleen jäi pettymys. Pelaajamäärän roima vähentäminen Dark Zonella on tehnyt siitä erittäin tylsän ja ihmispelaajiin törmää vain harvakseltaan. Ajojahdin meininki puuttuu lähes kokonaan ja lootin vuoksi tehtävän SHD-verkon hakkeroinnin saa vietyä loppuun käytännössä joka kerta. The Division 2:een on toki lisätty klaanien väliset taistelut, mutta Dark Zonella kaikki oli ennen niin arvaamatonta ja tunnelmallista, että nyt jäljellä on vain kuoret tyhjän päällä.

Loottaamisesta ja varusteiden kehittämisestä pitää myös mainita muutamalla sanalla. Alusta asti on tuntunut jokseenkin hassulta hamstrata kilokaupalla tavaraa, tietämättä niiden käyttötarkoitusta. Ummikkona tulee viskeltyä erilaisia osia ja muuta kampetta joka suuntaan – esimerkiksi tukikohdan projekteihin ja varusteiden kehityspöytien päivittämiseen. Havainnollistetumpia videoikkunoita olisi kaivannut enemmän.

Tutoriaali-ikkunat pomppaavat eteen tehtäessä jotakin asiaa ensimmäistä kertaa, mutta ne ovat aivan liian suppeita ja opettelemalla eri jutut selviävät parhaiten. Suurin mielenkiinto kohdistuu tutkimiseen, sillä vihjeitä erityyppisten loottien löytämiselle ei jaeta. Myymällä saa rahaa ja lähes kaiken voi purkaa osiksi – missään ei vain kerrota, mitä esineistä irtoaa, ennen kuin ne ovat jo palasina. Lisäksi tuuri näyttelee liian usein isoa osaa – tehtävistä saadut palkinnot ovat mysteerejä lahjapaketin avaamiseen asti.

Tässä on yksi niistä kivoista leluista, jonka voi valita neljänneksi aseeksi endgamen alkajaisiksi.

Siitä ei vain pääse irti

Pienistä epämukavuuksista ja toistosta huolimatta Tom Clancy's The Division 2 on hieno kokonaisuus. Yksinpelikerrat ovat jääneet muutamaan hassuun kokeiluun ja muutamaan tehtävään, mutta porukalla tästä saa paljon enemmän irti jo pelattavuudenkin kautta. Yksinäisessä ramboilussa on toki enemmän selviytymisen meininkiä ja haastetta – se vain menee liian usein siihen suuntaan, että etsitään se yksi turvallinen huone tai muu kolonen, jonne vihollisilla on tasan yksi reitti. Lisäksi kuoleman korjatessa paluu tapahtuu vain muutaman minuutin päässä olevalta välipisteeltä ja yrityksiä voi olla miten monta tahansa. Ainoastaan silloin jatkaminen samasta kohdasta ei onnistu, mikäli haluaisi jättää tehtävän kesken, joten siitä täytyy merkitä pientä miinusta. Tiiminä pelattaessa Ubisoft on ottanut hienosti huomioon eri pelaajien skaalautumisen, sillä ennen endgame-tasoja ryhmän jäsenien taidot korotetaan ryhmän parhaan tason mukaan.

Endgame-osuus on vielä niin alkumetreillä, että siihen ei ole vielä tarpeeksi kirjoituspohjaa – siihen palataan kuitenkin myöhemmin. Mikäli ampuminen, loottaaminen, tutkiminen, rento pelaaminen tiiminä ja yhteiskunnan uudelleenrakentamisen napostelee, niin tämä on oikea peli siihen.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi