Paper Mario: The Thousand-Year Door

Sorry, but our princess is in another castle


Putkimiehen elämä sienivaltakunnassa ei liene kaksista. Harva se päivä
sitä joutuu hylkäämään arkirutiinit ja lähtemään pelastamaan hempukoita
vaarojen kynsistä mitä kummallisimmista paikoista. Nintendon
vakkarihaalarihousu Mario ei saa uusimmassa Nintendo-eepoksessakaan
ansaitsemaansa lepoa, kun prinsessa Peach hankkiutuu jälleen
hankaluuksiin. Tällä kertaa salaperäisen muinaisaarteen vuoksi. Toisin
kuin äkkiseltään olettaisi, uusin Mario-seikkailu ei olekaan
tasohyppely, vaan itse asiassa kevyehkö, Game Boy Advancen Mario & Luigi: Superstar Sagaa muistuttava, rooliseikkailu.


Tarina alkaa, kun prinsessa Peach saa Rogueportin kaupungissa
lomaillessaan käsiinsä aarrekartan ja kutsuu Marion mukaan
aarrejahtiin, mutta tapaamispaikalla prinsessasta ei näy jälkeäkään.
Hetken tutkailun jälkeen selviää, että Peach on mystisten X-nauttien
vankina. Marion ainoa johtolanka on etsiä pahisten himoitsemat
kristallitähdet, joita tarvitaan Rogueportin perustuksissa majailevan
Tuhatvuotisen oven salaisuden ratkaisemiseksi.





Pelimaailma on jaettu välietappeina toimiviin kaupunkeihin, joissa on
on majatalo lepoa ja kauppa varusteiden täydennystä varten. Kun
pääseikkailu ei maita, voidaan käydä vaikka pelihallissa pelailemassa
kolikkopelejä tai auttaa sivuseikkailuna kaupunkien asukkaita ratkomaan
ongelmiaan. Kaupunginrajojen sisäpuolella ollaan turvassa ulkomaailmaa
hallitsevilta Marion ja kumppaneiden satuttamiseen erikoistuneilta
olioilta, joiden kohtaaminen johtaa käsikähmään. Satunnaistaisteluja ei
ole, vaan kaikki uhkaavat vihollisjoukot ovat koko ajan näkyvissä ja
siten täysin väistettävissä. Jos Mario seurueineen ei kuitenkaan pääse
karkuun, edessä on kamppailu kuolemaan asti. Taistelut käydään
vuoropohjaisesti, samaan tapaan kuin Superstar Sagassa. Ruudun toisella
puolella ovat Mario ja muut hyvikset, kun taas toisella puolella väijyy
vihollisjoukko. Toisen puolen hyökätessä toinen puolustaa.

Vihuille turpaan valokeilassa paistatellen



Erikoisen taistelutilanteesta tekee se, että koko komeus käydään
teatterilavalla. Lavasteet vaihtuvat sen hetkisen ympäristön mukaan, ja
kaiken kruunaa yleisö, jonka suosiolla paistatellessa hyvikset saavat
lisäpontta erikoisliikkeisiinsä. Sopivilla liikkeillä taustalla
patsastelevat lavasteet saa jopa kaadettua kamppailijoiden niskaan,
eikä lava ole vain kiinteä mättöareena. Pelkän hyökkäämisen sijaan oman
vuoron voi käyttää myös yleisön suosion nostattamiseen, puolustuksen
tehostamiseen tai vaikka ottamalla miehekkäästi jalat alleen. Kaikista
taisteluista ei kuitenkaan ole mahdollista karata, minkä vuoksi
pelitilanne kannattaa tallentaa jokaisella nähtävällä
tallennuspisteellä. Marion kuukahtaminen kun johtaa suoraan pelin
loppumiseen ilman mitään jatkomahdollisuutta. Taistelumenestys
palkitaan kokemuspisteillä, jotka nostavat Marion tasoa. Tason
noustessa voidaan nostaa Marion maksimienergiaa, erikoisliikepisteitä
tai kykyä kantaa enemmän rintamerkkejä, joilla on erilaisia
käyttötarkoituksia. Rintamerkki voi esimerkiksi lisätä Mariolle uusia
erikoisliikkeitä tai saada viholliset lyömään useammin ohi taistelussa.





Pelin silmiinpistävin piirre on sen graafinen ilme: koko maailma on
ikään kuin paperista rakennettu, aina hahmoista luontoon ja taloihin.
Paperimaisuus ei jää pelkästään graafiseksi kikkailuksi, vaan koko
pelin kattavaa teemaa hyödynnetään myös pelattavuudessa. Seikkailunsa
aikana Marion ylle langetetaan kirouksia, joista on enemmänkin hyötyä
kuin haittaa. Kiroukset nimittäin lisäävät Mariolle kyvyn muuttua muun
muassa paperilennokiksi, jona voidaan leijailla suurten railojen yli,
tai paperirullaksi, joka mahtuu pyörimään myös matalien kolojen ali.
Still-kuvissa peli näyttää hienolta, mutta liikkeessä maailman
eläväisyys tulee kunnolla näkyviin. Positiivista on myös se, että
vaikka Mario-maailmassa liikutaankin, ruudulle ei ole oksennettu
kaikkia maailman värejä kerralla. Peli ei muutenkaan sorru
ällösöpöilyyn à la Mario Sunshine, mikä näkyy juuri hillitymmässä
väripaletissa. Tunnelman hioo kohdilleen eri Mario-teemoja hienosti
käyttävä ääniraita. Vaikka maisemat ovat suurilta osin staattista
taustaa, eikä Mario voi vaikuttaa juuri muuhun kuin kasvillisuuden
kahisteluun, on maailmassa jotain ominaista, joka erottaa sen tylsästä
ja tavanomaisesta.

Litteä, muttei lattea seikkailu


Yksi pelimaailmaa elävöittävistä asioista ovat hahmot. Maailma on
erilaisten sienivaltakunnan värikkäiden hahmojen asuttama. Jokaisella
asukkaalla on pari riviä turhaa perus-small-talk-dialogia, mutta jotkut
alkavat tarinoida hieman pidemmin. Monet hahmot ovat jollain tapaa
ennestään tuttuja Mario-maailmasta, kuten Marion velipoika Luigi, jolla
on mainio sivurooli tylsistä seikkailuistaan jaarittelevana
ajantuhlaajana.





Matkan varrella kohdataan toki myös aidosti pääjuonen kannalta
merkittäviä tyyppejä, joiden keskusteluista varsinainen juoni aukeaa.
Jotkin kohdatut hahmot haluavat liittyä Marion joukkoon, mutta
Nintendo-tyyliin pelaajalla on tähän vain näennäinen päätösvalta, eli
seurueen kokoonpanoon ei päästä vaikuttamaan. Jokaisella apurilla on
erikoistaito, jota ilman pelissä ei pääse etenemään. Marion ja muiden
hahmojen välinen dialogi on merkittävää juonen selvittämisen lisäksi
myös pelillisesti, sillä keskustelujen ulkopuolella ei seuraavasta
etapista tai etenemisreitistä liiemmin vinkkejä jaella. Dialogia on
paljon, ja pelissä käytetty kieli on yllättävän monimutkaista – aivan
toista luokkaa kuin aiempien Mario-pelien tai Zeldojen englanti, mikä
voi tuottaa ongelmia erityisesti nuoremmille pelaajille. Jos kielitaito
on kuitenkin kohdallaan, tarjoaa Paper Mario monet hyvin makeat naurut.
Superstar Sagasta tutusta itseironisesta huumorivaihteesta on siirrytty
vielä pykälän verran edemmäs, ja päästäänpä pelissä ohjaamaan myös
Bowseria Super Mario Bros. -pelejä parodioivassa osiossa. Pääseikkailu
etenee lineaarisesti ennalta määrätyssä järjestyksessä, mutta jo
kolutuille alueille voi palata etsimään bonusesineitä. Jokainen etappi
väännetään pelaajalle rautalangasta moneen kertaan, ettei epäselvyyksiä
varmasti tulisi. Jos täydellinen muistikatkos tai neuvottomuus
kuitenkin sattuu iskemään, voidaan neuvoa kysyä selvänäkijältä – toki
nimellistä korvausta vastaan.

Paper Mario: The
Thousand-Year Door on kevytroolipeliksi yllättävän monisävytteinen,
mutta onnistuu pitämään menon tarpeeksi yksinkertaisena myös jokamiehen
makuun. Dialogi on kekseliästä ja hauskaa, meno maistuvaa sekä
tekeminen runsasta: pelin läpäisyyn uppoaa helposti kymmeniä
pelitunteja, joten kyllä tällä joululoman yli selviää. Varma valinta
pukinkonttiin ja todellinen herkkupala kaikille Nintendo-faneille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi