Lonely Mountains Downhill nostokuva

Perin hyvää pyörittävää, myös Switchillä

Pelaaja polkupyörinensä. Iso määrä alamäkiä. Näillä kahdella asialla voisi hyvin summata Lonely Mountains: Downhill -pelin, joka saapui äskettäin Switch-konsolille.

Nimike on aiemmin julkaistu PC:llä ja muilla konsoleilla keräten kehuja sekä arvosteluissa että pelaajien kommenteissa. Miten nimike sopii pelattavaksi Nintendon hybridilaitteella? Vastaus kuuluu: varsin hyvin.

Yksinäinen matka alas

Lonely Hills: Downhill on todella yksinkertainen peli, mikä on tässä kohdin vain ja ainoastaan kehu. Pelaaja sijoitetaan polkupyörän kera korkealla vuoren rinteeseen, ja tarkoituksena olisi sotkea rinteiden juuressa olevalle leirille. Matkan varrella on useampi välietappi, joista meno jatkuu, mikäli kun kolaroi vaikkapa kivenlohkareiden tahi puiden kanssa.

Homman jujuna on selvittää reitti alas mahdollisimman nopeasti, mitä avittavat monet ja taas monet matkan varrelle sijoitetut oikopolut. Uskaliaimmat pyörijät voivat vaikka suunnata menopelinsä alas jyrkkiä kielekkeitä tai oikaista kivikoiden keskeltä. Osa poluista vie jopa kuilujen yli, minkä ohella nopeampi reitti on usein tarjolla jo heti lähtökuopissa, kunhan vain kääntää nokan pois ehdotetusta menosuunnasta. Parhaan ajoväylän etsiminen saa kokonaisuuden muistuttamaan puzzleilupeliä.

Oikopolut on merkitty näkösälle varsin mainiosti. Jotkin reitit ovat hentoisesti eri väriä, toisinaan kivikossa on sopiva pyörän kokoinen väli, ja toisaalla on kenossa olevan puunrunko, jonka alta huristella. Vaihtoehtoisten kulkusuuntien etsiminen on hupaisaa puuhaa. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että haluttua reittiä ei noin vain selätetä ja epäonnistumisia tulee vastaan kosolti enemmän kuin onnistumisia.

Sankarhahmomme (mies tai nainen, pelaajan valinnan mukaan) on näet pyörineen kovin heppoista tekoa. Matka voi nimittäin tyssätä jokaiseen vähänkin isompaan murikkaan, puunrunkoon tai joen uomaan. Sen suurempia pudotuksiakaan ei kestetä, ellei alle osteta paremmalla jousituksella varustettua pyörää. Mikäli kiikarissa oleva oikoreitti on haastavampaa sorttia, joutuu sitä hinaamaan monet ja taas monet kerrat. Parhaat ajat kun saa ajettua niitä uhkarohkeimpia ja jyrkimpiä reittejä pitkin. Itsensä telominen turhauttaa toisinaan, mutta mitäs koettaa ajaa vaikeimman kinttupolun kautta.

Vuorikiipeilijä

Onneksi virheistä ei Lonely Mountainsissa pahemmin rokoteta. Jos kun matka päättyy kivikkoon, satametriseen pudotukseen tai vaikka vesiputoukseen, siirretään pelaaja napinpainalluksella takaisin edelliselle välipisteelle. Siirtymä on välitön, vailla lataustaukoja, mikä toimii vallan mainiosti. Tämän tyylin peli raskailla lataustauoilla olisi tehnyt kokemuksesta suorastaan surkean.

Ainoastaan haasteissa, joissa pitää selvitä koko reitti alusta loppuun, pelaaja heitetään takaisin seesteiselle vuorenhuipulle asti. Kyseiset koettelemukset voivat ottaa luonnon päälle, etenkin jos matkan varrella on hyppyjä rotkojen yli. Vauhdin ottaminen ajoissa, oikean suunnan valitseminen ja vielä renkaille laskeutuminen ovat kenties haastavin asia, joka pelillä on tarjottavanaan. Toisinaan jatkuva kaatuilu voi turhauttaa, mutta erityisesti vaikeasti hahmotettavien hyppyjen mokailu reitin loppusuoralla kismittää.

Koettavana on kaikkinensa neljä eri vuorta, joissa jokaisella on tarjottavanaan neljä reittiä. Jokaista koitosta päästään polkemaan useamman eri haasteen merkeissä. Niistä ensimmäiset päästävät pelaajan ottamaan tulevaan matkaan vapaamuotoista tuntumaa vailla huolia ajanotosta. Samalla voi etsiä reittien varrelle sijoitetut lepopaikat, joita on neljä kappaletta per vuori.

Tämän leppoisan osuuden jälkeen tarjolle asetetaan enemmän ja vähemmän haastavia koitoksia, joissa tarkoituksena on joko ajaa matka alle tietyn aikamääreen tai selvitä loppuun asti mahdollisimman vähillä kolaroinneilla. Haasteita suorittamalla avataan resursseja lukittujen pyörien avaamiseen, seuraavia reittejä ja vuoria sekä uusia moodeja, kuten vaikkapa ajamista pimeällä.

Seesteistä vauhtia

Tunnelmaltaan Lonely Mountains on vekkuli yhdistelmä seesteisyyttä, yksinäisyyttä luonnon siimeksessä sekä hektistä viilettämistä. Vuoren tutkiminen on hauskaa, nopeiden aikojen metsästäminen sitäkin hauskempaa. Iso osa tästä johtuu hyvistä ja selkeistä kontrolleista, sillä pyörä tottelee ohjausta juuri kuten pitääkin. Analogitatin lisäksi tarvetta on vain kolmelle napille, joista yhdellä poljetaan, toisella pistetään sotkemiseen vauhtia ja kolmannella isketään jarruja pohjaan. Mukavan yksinkertaista.

Ulkoasua voisi myös kuvailla omalla tavallaan yksinkertaiseksi, kuten kuvat kertovatkin. Päähahmomme tai maisemien pinnat eivät ole turhan yksityiskohtaisia, mutta matkan varrella on silti kosolti luonnon muotoja kummasteltavaksi. Harmillisesti Switch-versiossa on havaittavissa ajoittaista nytkähtelyä kesken ajon. Se ei suorastaan pilaa kokemusta tai häiritse suuremmalti, mutta kyseessä on isoin miinus muuten varsin passelissa kokonaisuudessa.

Musiikit ovat tästä arvostelusta kuitattu nopeasti. Niitä ei nimittäin ole. Äänimaailma pelissä koostuu ympäristön äänistä, kuten linnunlaulusta, solisevasta purosta tai vaikkapa hiekkamyrskystä. Ratkaisu tukee nimikkeen tunnelmaa, sillä pelaaja on tosiaan yksin vuorten ja luonnon ympäröimänä, matkalla alaspäin. Tämä asia kannattaa pitää mielessä, kun katselee arvostelun lopussa olevaa äänekästä traileria. Tämäkö on sitä harhaanjohtavaa mainontaa?

Maistuva kokonaisuus

Lonely Mountains: Downhill on omanlaisensa kokemus. Joillekin se tuskin tarjoaa paljoakaan, mutta osalle se voi olla parasta sitten valmiiksi leikatun leivän. Itse sijoitun johonkin välimaastoon.

Kyseessä on mukavaa pelattavaa, jonka pariin tekee mieli palata välipalan tapaan muun pelailun ohessa.

Kirjaudu kommentoidaksesi