Tunic on ollut tekeytymässä jo pidempään, eivätkä kaikki ole uskoneet sen valmistumiseen. Nyt tulikokeen aika on tullut, ja kaikkien helpotukseksi odottaminen kannatti.

Nintendoakin nintendomaisempaa menoa

Inspiraation lähdettä ei tarvitse hakea kaukaa: zeldamaisuuden haistaa jo ensimetreillä. Nimetön päähenkilö vipeltää kartalla tutkien uusia alueita, etsii etenemisreittejä ja samalla sivaltelee miekalla mitä erilaisimpia vastustajia. Mysteerin tuntu on esillä alusta asti, sillä päähenkilö ei pukahda, ja suuri osa esillä olevista teksteistä on kirjoitettu tuntemattomalla kielellä. Alussa käytössä ei ole edes asetta, vaikka tämä ongelma ratkeaa pian.

Kontrollit ovat melko yksinkertaiset. Liikkumisen ja väistön lisäksi esillä voi olla kolme eri asetta tai työkalua. Lisäksi kilven taakse voi suojautua. Itselläni kilpi jäi varsin vähäiselle käytölle, sillä kierähdysväistö riittää useimmista tilanteista selviytymiseen. Liiallinen aktiivisuus kuluttaa nopeasti kestävyyttä, jonka tippuessa hahmo altistuu ekstravahingolle. Ennen pitkää mukaan tarttuu myös ampuma-aseita, jotka vievät miekan ohella luontevasti ainakin yhden kolmesta varustepaikasta.

Käyttöön avautuu vähän kerrallaan pelin sisäinen ohjekirja, jonka sivut on ensin löydettävä kartalta. Tämä on nokkela tapa rytmittää menoa, sillä esimerkiksi avautuva karttasivu antaa vihjeitä suositellusta etenemissuunnasta. Useat pelimekaniikat paljastuvat vasta ohjekirjan sivujen myötä, esimerkiksi alkupelin etenemistä varten hahmon taitojen päivitys kannattaa opetella – tämän hahmottaminen vei itseltäni kiusallisen pitkään.

Erikoinen rytmitys on suurimman osan ajasta ehdottomasti vahvuus, vaikkakin joskus etenemisreitin päättely vaatii hieman pidempää ohjekirjan selailua. Kiusallisen usein tie on piilotettu isometrisen kuvakulman katveisiin. Kaikki nurkat kannattaa nuohota kunnolla, sillä yllättävistä koloista löytyy usein vähintään aarrearkkuja, parhaimmillaan uusia alueita.

Rytmitettyjä rynnistyksiä tallennuspaikalle

Vaikeusaste on mitoitettu kohtuulliseksi. Minkäänlaisesta soulsbornesta ei ole kyse, mutta aivan helpollakaan pelaajaa ei päästetä. Tallennuspisteitä on kohtuullisen harvassa, ja tallentaminen palauttaa kaikki hirviöt takaisin kentälle. Kuolon koittaessa pelaaja menettää vain pienen määrän kultaa, ja nekin ovat palautettavissa kentälle jäävästä sielusta. Käytössä on onneksi tallennuksen yhteydessä palautuvia terveysjuomia, jotka pidentävät selviytymisjuoksua muutaman himpun verran. Muut pommit ja esineet ovat kertakäyttöisiä.

Kenttä on suunniteltu nokkelasti siten, että selviytymispyrähdyksen päässä odottaa oikopolkuja avaava nostosilta, köysi tai muu vastaava. Näin tiukan rynnäkön päätteeksi aukeneva portti saa sykkeen tasaantumaan, sillä avautuneet ovet eivät enää sulkeudu. Kuitenkin sitä ennen käytössä on turhauttava walk of shame, jossa samoja kohtia joutuu kulkemaan lukuisia kertoja erityisesti pomo-otteluiden yhteydessä.

Tavalliset hirviöt ovat kohtuullisen helposti päihitettävissä, kunhan niiden vaatimat niksit tulee opeteltua. Sen sijaan pomot vaativat melkoista hinkkaamista ja harjoittelua sadatteluun saakka. Itse en osannut oikein arvostaa tätä, sillä kymmenet yritykset luovat ikävää dissonanssia muuten lempeän uteliaaseen seikkailuun ja maailman ihmettelyyn. Halutessaan valikosta voi muuten napsauttaa päälle helpotuksia – tai jopa kuolemattomuuden, mikäli pelaaja haluaa skipata pomot sitä kautta.

Ihmeellisen värikäs arvoitusmaa

Tunicin maailma on hyvällä tavalla outo ja ihmeellinen. Alusta asti vastaan tulee erilaisia objekteja, joiden tarkoitus jää epäselväksi. Metroidvanioiden hengessä niiden merkitys avautuu pala kerrallaan, mutta asioita ei väännetä pelaajalle rautalangasta. Pikemminkin päinvastoin, läpäisynkin jälkeen maailma on täynnä outouksia, joiden merkitystä en yksinkertaisesti osannut selvittää ilman läpipeluuohjeita. Luultavasti tulenkin palaamaan pelin pariin, sillä ohjekirjan sivuja jäi löytymättä ja ovia avaamatta varsin runsaasti.

Tunnelma on alusta loppuun asti erinomainen. Maailmasta avautuu runsaasti erilaisia puolia, jotka ovat toinen toistaan yllättävämpiä. Erityisesti rytmitys ansaitsee kiitosta, sillä pomotaisteluita lukuunottamatta edistymisen ja yllätyksen tunne on jatkuvaa. Arvoituksien selvittämiseksi rohkaisen käyttämään läpipeluuohjeita tavallista kevyemmällä kynnyksellä, sillä uskon aidosti maailman avautuvan laajemmin pienien vinkkien avustuksella.

Hieman hassusti todella nintendomaista julkaisua ei ole tarjolla Nintendon alustoille, vaan toistaiseksi se tulee tarjolla ainoastaan PC:lle, Macille ja Xboxeille. Julkaisija Finji on onnistunut löytämään jälleen yhden kultakimpaleen, ja on meidän kaikkien onni, että Andrew Shouldicen yhden miehen studio on saanut projektinsa näin kunniakkaasti maaliin.