Potkut koko porukalle

VRFC: Virtual Reality Football Club on ensimmäisen persoonan futispeli virtuaalialustoille. Kuulostaapa tyhmältä idealta – ja sitä se tosiaan on. Punainen kortti ja pelikieltoa päälle.

Puujalalla koreasti

Korjataan nyt heti alkuun esittämääni väitettä: VR-teos jalkapallosta voi itse asiassa olla toimivakin. PlayStation VR:n julkaisupeli Headmaster todisti, että pelkästään puskemiseen keskittyvä urheilusuoritus on hauskaa virtuaalipäähine kasvoilla. Pallon pukkaaminen tuntuu luonnolliselta toisin kuin VRFC:n epämääräisen vapaamuotoinen kirmaaminen nahkakuulan perässä. Tekele vaatii Move-kapulat käsiin ja tilaa ympäriltä, sillä futaaminen on fyysistä touhua.

Ensin luodaan oma pelaaja valitsemalla ikä, sukupuoli ja koko. Sen jälkeen puolivillaisen opastuksen jälkeen päästään viheriöille kompuroimaan. Hahmo juoksee käsiä villisti huitomalla kuin Juha Mieto parhaina hiihtovuosinaan. Jalan asentoa säädetään Move-kapuloita kääntelemällä, ja nappien taakse on piilotettu tärkeitä pallonhallintaominaisuuksia. Liipaisinta pitämällä pohjassa kenkä muuttuu punaiseksi, jolloin palloa voi potkaista ronaldomaisella voimalla. X-napin avulla nappis vihertää syötön merkiksi. Lisäksi parilla napilla hallitaan kropan suuntaa: yhdellä käännetään kehon asentoa, toisella liimaudutaan pallon kulkusuuntaan.

Hommahan toimii juoksemisen osalta kivasti, mutta siihen se oikeastaan jää. Jalkojen asento ja kontrollointi on epämääräistä tusaamista, potkiminen aivan kauheaa ja kuljettamisesta en vieläkään ymmärrä. Sivuttain juoksu, taklaus ja peruuttaminenkin on piilotettu parin napin taakse – mutta niiden käyttäminen on yhtä vaikeaa kuin kaikki muukin. Näppäinyhdistelmät eivät kerta kaikkiaan tule selkärangasta, ja VR-päähine silmillä oikeiden nappien tarkastelu on hankalaa, ellei jopa mahdotonta.

Messissä mukana

Harjoittelun lisäksi tarjolla on verkko-otteluita. Viheriöille ei ole tosin tunkua, vaikka matseissa on tuki myös konsoli- ja PC-pelaajien yhteissessioille. Näytösottelut saikin pelata tyhjien katsomojen lisäksi tyhjäpäisten tekoälyhahmojen kanssa, sillä yhtään oikeaa ihmistä ei arvostelun aikana tullut vastaan. Tietokonefutarit kirmaavat päättömästi ympäri kenttää. Maali-ilottelut ovat staattisen tylsiä aina tuuletuksiin asti: verkon heiluessa jengit jäätyvät paikalleen tuijottamaan tyhjyyteen. Ilon kautta, siitä se yhteishenki syntyy!

Lisäksi virtuaalitodellisuuden rajat tulevat nopeasti vastaan nopealiikkeisessä toiminnassa. Kääntyminen on tönkköä ja hidasta verrattuna pallon liikkeisiin, kanssapelaajien läpi juokseminen tuntuu epämiellyttävältä, eikä käsillä ohjaaminen tunnu missään vaiheessa loogiselta vaihtoehdolta. Kentällä ei ole onneksi kuin neljä pelaajaa per puoli, joten todellista ruuhkaa nurmikolle ei muodostu.

Näillä virtuaaliviheriöillä ei ole kuin häviäjiä.

Graafisesti VRFC tarjoaa suhteellisen mielikuvituksettoman kokemuksen. Ympäröivä maailma on yllättävän kaunis, mutta pelihahmot vievät onneksi siltäkin huomion. Jalkapallotähdet juoksevat tönkösti pitkin areenaa, eikä animaatioiden puolella ole lajin ansaitsemaa taidokkuutta havaittavissa. Veskarit näyttävät ketteriltä kuin ikämiesten kaljamahaiset veteraanit yrittäessään torjua vetoja maaliviivalla edestakaisin juosten. Koko komeutta säestää brasilialainen samba.

Karsintasarjan kautta vauhtia

Ehkä jossain syvällä VRFC:n sisimmässä on jotain hyvää, jota en vain osaa etsiä. Yksinäisten testisessioiden perusteella pelaaminen on hyvin sekavaa, vaikka säännöt on pidetty suoraviivaisina. Rajaheittoja, rikkeitä tai kulmia ei ole. Ainut tavoite on saada peliväline vastustajan maaliin. Teköälyttömät joukkuekaverit jaksavat uurastaa päästä päähän, kunnes loppuvihellys päästää pälkähästä. Itse voi laskea onnistuneet kosketukset palloon yhden käden sormilla.

VRFC on kuin Rocket League, mutta siinä ei ole autoja, pelaaminen on turhauttavaa ja moninpeliaulat ovat täynnä surullisia tekoälytovereita. Ei futis ole näin masentavaa edes räntäkelillä Suomessa. Jos haluaa saada pallon päähän, kannattaa mieluummin nauttia Headmasterista tai mennä lähikentälle höntsäilemään. Näillä virtuaaliviheriöillä ei ole kuin häviäjiä.

Kirjaudu kommentoidaksesi