Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Professor Layton And The Spectre's Call

Kaksi vuotta Japanin julkaisunsa jälkeen viimeisin professori Laytonin seikkailu on päätynyt eurooppalaisten pelaajien käsien ulottuville. Tällä kertaa arvoitusten ystäville valotetaan älypää professorin aikaisempia edesottamuksia. Kyseessä on siis pelisarjan esiosa, jossa Layton tapaa apulaisensa Emmyn ja Luken.

Animea ja aivopähkinöitä

Arvoitusten täyttämä seikkailu alkaa, kun arvon professorimme saa avunpyyntökirjeen vanhalta ystävältään. Viestissä kerrotaan suuresta aavemaisesta olennosta, joka piinaa idyllistä Misthalleryn kylää. Mysteerejä rakastavana herrasmiehenä Layton ei tietenkään voi olla vastaamatta haasteeseen, joten matka maalaiskylään alkaa. Ennen kuin päästään edes kunnolla liikkeelle, mukaan lyöttäytyy professorin uusi assistentti Emmy. Perillä selviää, että kirjeen onkin lähettänyt joku aivan muu kuin vanha ystävä. Alkaa tapahtumaketju, joka johtaa ongelmasta toiseen, jännitystä säästelemättä.

Sarjalle tuttuun tyyliin maisemia piirretään kauniilla, sarjakuvamaisella grafiikalla, joka loihtii silmien eteen tunnelmallisia näkymiä. Tavattavat hahmot ovat persoonallisia, ja leppoisaa huumoria revitään irti melkein joka käänteessä. Tarinaa kuljetetaan runsaan puheen ja animaatiopätkien välityksellä. Välivideot ovat ehtaa animea, joka sopii kokonaisuuteen loistavasti. Simppeleiden mutta toimivien ääniefektien lisäksi tunnelmaa luodaan onnistuneilla sävellyksillä, jotka toivat paikoitellen mieleen seikkailupelilegendan Gabriel Knightin.

Sumuisen kylän arvoitukset

Pelimekaniikan puolesta Professor Layton And The Spectre’s Call edustaa japanilaista seikkailua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että omaa hahmoa ei näe ruudulla muutoin kuin keskusteluissa ja välivideoissa. Kosketusnäytölle piirtyvää maisemaa tökitään tutkimusten esitämiseksi. Tiettyihin kohtiin osuessa professori kumppaneineen heittää välikommentteja. Toisinaan ympäristöistä löytyy kolikkoja, joita voi käyttää vihjeiden osteluun, mikäli eteen tulevat pulmat tuntuvat liian vaikeilta. Seikkailun edetessä löytyy muutama minipeli omine haasteineen, joiden parissa voi kuluttaa aikaansa, mikäli kaipaa taukoa mielenkiintoisesta tarinasta.

Erinäisten arvoitusten ja ongelmien ratkaisu on pelin todellinen henki. Niitä riittääkin laidasta laitaan ja ne ovat hyvin loogisia, vaikka jotkut meinaavat aiheuttaa harmaita hiuksia. Haastavampia pulmia voi helpottaa ostamalla vihjeitä, joita on vaihteleva määrä aivopähkinästä riippuen. Kolikolla on kääntöpuolensa, sillä käytetyt vihjeet alentavat suorituksista saatavaa pistepottia. Kun pisteitä on karttunut tarpeeksi, aukeaa pelattavaksi vielä muutakin ekstraa. Ympäristöihin on piilotettu myös kiperämpiä salaisia pulmia, joita ei ole pakko läpäistä heti löytöhetkellä. Mikäli vanhan kansan arvoitukset eivät ole tuntemattomia, pelistä löytyy muutama tuttu haaste. Ilahduttavasti joihinkin ongelmiin on pari eri ratkaisua.

Parempi myöhään

Professor Layton And The Spectre’s Call jatkaa kunniakasta sarjaa laadukkaissa merkeissä. Pelissä riittää pähkäiltävää noin kymmenen tunnin verran, mutta minipelit ja muut ekstrat venyttävät kestoa omasta mielenkiinnosta riippuen. Level-5:lle tuttuun tyyliin kokonaisuus on huolella hiottu ja loppuun asti harkittu. Laatuviihdettä professorin ystäville koko rahan edestä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi