Project CARS

Project CARS on kehitetty autoiluyhteisön avustuksella. Slightly Mad Studiosin neuvonantajina on ollut pelaajia ja oikeita kilpakuskeja, kuten Ben Collins ja Oli Webb. Tästä juontuukin nimen akronyymi CARS eli Community Assisted Racing Simulator. Pelin kehutaan olevan planeetan realistisin ja komein ajosimulaattori. Odotukset ovat siis korkealla, kun syöksytään radalle tutkimaan väitteiden paikkansapitävyyttä.

Olen pelannut kaikki autopelini pääasiassa konsolin ohjaimella ja pysyin linjassani Project CARSin kohdalla. Tämä siksi, että voin verrata sitä suoraan aiemmin pelaamiini ajopeleihin. Konsoliversion tapauksessa ei voida myöskään olla huomioimatta sitä seikkaa, että ratti ja polkimet ovat vain kovimpien ajopelifanien käytössä. Omani ovat vielä toistaiseksi kaupan hyllyllä odottamassa sitä päivää, kun löydän sopivan autonromun ja tilan, johon voin rakentaa oman "simulaattorin".

Kisafiilis

En ole Kimi Räikkönen enkä edes ole käynyt oikealla radalla, jos kartingia ei lasketa, joten oikeiden kilpa-autojen realismia on hieman hankala arvioida. Kaikkien kulkineiden paino on kuitenkin tunnettavissa, kylmät renkaat luistavat alla ja liian raskas kaasujalka kostautuu välittömästi. Codemastersin formulapelien ja Forzan ohjaukseen tottuneelle alku on melko shokki. Vanha formula karkaa käsistä jo Monzan loivimmassa mutkassa, ja uusikin versio on seinässä parin kierroksen jälkeen. Vaurioiden toteutus on tehty hienosti, joskin kevennetysti. Täyttä tuhoa ei saa aikaan edes betoniseinään ajamalla, mutta esimerkiksi liian korkean kanttarin ylitys voi tehdä pahaa vahinkoa.

Ulkoasu on pieni pettymys. Autot, ohjaamot, sääilmiöt, vuorokaudenvaihtelut sekä radan pinta ovat mallinnettu hienosti. Varjot sen sijaan ovat todella rumia ja varikot, katsomot sekä puut näyttävät halvoilta paikoilleen liimatuilta kulisseilta. Tämä ei kuitenkaan häiritse ratkaisevasti, kun maisemia harvoin ehtii kilpailun tuoksinassa ihailemaan. Enemmän harmia aiheuttavat pieni repeily sekä paikoitellen hidastuva ruudunpäivitys, mutta nekään eivät pilaa kokemusta oleellisesti.

Project CARSin parasta antia on ehdottomasti moottorien äänet, jotka parhaimmillaan nostavat ihokarvat pystyyn heti ensiajosta. Kartit inisevät kuin ärsyttävä sääskiparvi, kun formulat puolestaan huutavat kuin sekopäinen kojoottilauma. Meteli lähtöruudukossa ennen starttia on juuri niin huumaava kuin sen kuulukin olla. Muutenkin äänipuolella on onnistuttu erinomaisesti. Jarrut kirskuvat, sade ropisee katolle ja kisainsinööri juttelee mukavia radiossa.

Kotisohvan Senna

Oikeiden säätöjen löytäminen on olennainen osa autourheilua. Project CARSissa ruuvaaminen ei rajoitu pelkästään autoihin. Viimein myös konsolipelaajat pääsevät muokkaamaan ulkoasua sekä ohjausta varsin monipuolisesti. Jos vesipisarat tai auringonsäteet ärsyttävät, niin ne saa otettua pois päältä. Kaasun, jarrun tai ratin ollessa liian herkkä niitä voi säätää mieleisekseen.

Pelimuotoja voisi olla enemmänkin, mutta niitä on kuitenkin riittävästi. Uratila on yksinkertainen kausista koostuva paketti, jossa menestyksestä palkitaan erilaisilla kutsukilpailuilla tai mahdollisuudella siirtyä ylempään luokkaan. Pohjalta ei kuitenkaan tarvitse aloittaa, vaan kaikki luokat ovat heti avoinna ja onneaan voi mennä koittamaan vaikka suoraan formuloihin. Muut yksinpelimuodot koostuvat time trialista, harjoittelusta sekä itse räätälöitävästä kisaviikonlopusta harjoituksineen ja aika-ajoineen. Tekoäly antaa hyvän vastuksen autoluokasta riippumatta, ja sen taso on säädeltävissä mieleisekseen.

Autoja on selkeästi vähemmän kuin kovimmissa kilpailijoissa Forzassa tai Gran Turismossa, mutta eri luokkien väliset erot pitävät mielenkiinnon yllä. Menopelin vaihtuessa omaa ajotyyliä joutuu monesti miettimään uusiksi ja kärsivällisyys on koetuksella. Kontaktin ja sääntöjen määrä vaihtelee luokittain. Clio Cupissa sekä muissa koppiautokisoissa meno muistuttaa välillä romurallia, kun taas formuloissa kontaktia on syytä välttää. Taktisia elementtejä tuovat renkaiden vaihdot ja tankkaukset, jotka ovat oleellinen osa pitempiä kisoja. Kierrosten määrä on säädettävissä myös uramoodissa jos varikkopysähdyksiä haluaa välttää.

Ratoja on kaikkiaan kolmisenkymmentä ja niiden eri variaatioita yhteensä yli sata. Mukana ovat tutut Monza, Silverstone sekä Laguna Seca, mutta myös harvinaisempia kuten Imola, Oulton park ja Bathurst. Näiden lisäksi kisailusta pääsee nauttimaan California Highwayn kaltaisilla maisemareiteillä.

Onlinepuolella on peruskilpailujen ja muokattavien kokonaisuuksien lisäksi vaihtelevia yhteisöhaasteita, joissa menestymällä voi voittaa itselleen vaikkapa ratin ja polkimet. Arvosteluhetkellä moninpeliseuraa Xbox Onella oli vaikea löytää. Nekin harvat kisat joihin pääsi mukaan, olivat 4-5 viiden pelaajan nopeita pyrähdyksiä. Sopivan seuran ja radan etsiminen on tehty boksilla vaikeaksi. Listoja ei ole, vaan kone arpoo sopivimman session muutaman hakuehdon perusteella, joihin kuuluvat autoluokka, radan tyyppi, session pituus sekä taitotaso. Esimerkiksi vaihteiston tyypillä etsiminen ei ole mahdollista, mikä aiheuttaa harmitusta varsinkin automaattivaihteilla pelaaville. Kisan ehdot ja rajoitukset näkee vasta peliin liityttyään, joten poistuminen ennen radalle pääsyä on hyvin todennäköistä. Myöskään itse hostaamalla kavereita ei ilmestynyt ja moninpelin kohtalona on jäädä odottelemaan parempia aikoja.

Perä edellä seinään

Project CARSista jää hyvin ristiriitainen tunne. Se välittää kilpa-ajon rajuuden ennennäkemättömällä tavalla kotisohvalle, jopa pädillä pelattaessa. Virheet kostautuvat armotta ja onnistuneen kisan jälkeen on voittajafiilis, vaikka ei olisi edes kymmenen parhaan joukossa. Vauhdintunne on paikoitellen huikea. 300 km/h vauhtia toisen auton perässä ajaminen kaatosateessa sai allekirjoittaneen voimaan pahoin, ja sydän oli pompata rinnasta kun edessäni pöllyävän vesipilven keskellä syttyi jarruvalo. Tällaisina hetkinä reaktiokyvyn on pelattava ja kuskin kantti punnitaan.

Kaikesta paistaa kuitenkin keskeneräisyys, sillä bugeja on jäänyt runsaasti. Ohjaus on vakioasetuksilla lähes ajokelvoton ja ensimmäiset pari tuntia menee sen säätämiseen. Rankkasateen jälkeen rata on monesti täysin kuiva, tekoäly huijaa sadekelillä ajamalla normirenkailla huippuaikoja ja pari kertaa pädistä hävisi tärinätoiminto kesken kisan. Kerran huomasin viimeisessä mutkassa kolmen tekoälykuskin ryppään jumittuneena ratavalliin. Sinänsä tuo ei ole mitenkään uutta autopeleissä, mutta kyseessä oli ensimmäinen kierros ja lähdin paalulta, joten autot olivat teleportanneet edelleni.

Project CARSista haluaisi pitää. Parhaimmillaan kyseessä on huikea elämys, mutta ne hetket ovat valitettavan harvassa. Se tuo kilpailun tunteen kotisohvalle paremmin kuin alustansa pahin kilpailija Forza, mutta Slightly Mad Studiosin tuotos jää sujuvuudessa ja toimivuudessa kauas sen taakse. Arvosanasta vähenee yksi piste petetyistä lupauksista sekä toinen bugisuudesta ja keskeneräisyydestä. Pelillä on siis mahdollisuus petrata pykälän verran paremmaksi, kunhan se saadaan valmiiksi. Kehittäjän mukaan pahimmat ongelmat koskevat Xbox One -versiota ja korjauksia on luvassa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi