Odotukset kuriin
Odotukset ovat monimutkainen joutomaa, jossa on vaikea navigoida.
Kaikki me sorrumme odottamaan jotain ainakin jollain tasolla, oli se sitten kevyttä tutinaa lähestyvästä viikonlopusta, uudesta elokuvasta, tai jopa järisyttävää sydämentykytystä lempiartistin keikasta. Mikä ikinä olikaan hyrinän syy, se luo automaattisesti pohjan, jonka päälle kokemus rakentuu. Mitä suuremmat odotukset, sen vaikeampi tuolle pohjalle on rakentaa mitään kestävää.
Samalla odotukset voivat hillitä ja tasapainottaa koko prosessia. Mikäli tiedostaa etukäteen, että jostain ei tule niin älytöntä kokonaisuutta kuin toivoisi, lopputulos voi silti tuntua upealta, koska siihen on suhtautunut alusta pitäen eri tavalla.
Mikäli Cities: Skylines II olisi julkaistu Early Access -julkaisuna puutteineen päivineen ja tekijät olisivat olleet entistä avoimempia sen tarvitsemasta teknisestä hoivasta, sen vastaanotto olisi varmasti ollut lempeämpi.
Valmiilta peliltä odotetaan eri asioita kuin siltä, joka kertoo olevansa vielä työn alla. Toki nykypäivänä oletusarvo on, että kaikki suuren budjetin tuotannot ovat tavalla tai toisella kesken. Se on karmiva todellisuus, mihin pelaajat ovat syystä tai toisesta tottuneet. Mutta näin selkeät keskeneräisyydet harmittavat silti.
On totta, että pelin tekijät ilmoittivat ennen julkaisua siitä, että Cities: Skylines ei saavuta niitä teknisiä tavoitteita mihin yritys on tähdännyt. Tämäkin on jo kunnioitettavaa. Reilun kuukauden aikana Colossal Orderin uutukainen on saanut useita päivityksiä, joista muutama on aidosti parantanut pelikokemusta. Samalla kuitenkin pelaajat ovat löytäneet siitä tusinoittain pieniä ja isoja lapsuksia. Ne voitaisiin korjata modauksilla, mutta näitä työkaluja ei ole vielä annettu julkiseen käyttöön. Studion julkaisemat päivitykset kaikki lupaavat samaa: Cities: Skylines II tulee paranemaan jatkuvasti vielä pitkään.
Mutta se ei hiljennä pientä ääntä takaraivossa, joka ihmettelee, mikä on taivaanrannan maalailun hinta? Varsinkin kun tekijät jo nyt mainostavat maksullista laajennusta, joka on luvassa ensi vuoden puolella.
Jaksaa, jaksaa, ei jaksakaan
Jopa tehokkaalla raudalla Cities: Skylines II on takkuileva pelikokemus, joka vaatii pitkiä hermoja innokkailta rakentelijoilta.
Vaikka oma laitteistoni alkaa vähitellen näyttämään ikänsä (Ryzen 9 5900x ja RTX 2080ti yhdistettynä 32gb muistia), valtaosa nykypäivän isommistakin nimikkeistä pyörii sillä hienosti. Julkaisun yhteydessä Cities: Skylines II sen sijaan ei suostunut pyörimään yli 30 kuvan ruudunpäivityksellä millään graafisella asetuksella, jos resoluutio oli vähääkään yli 1080p.
Kunhan resoluutiota tiputti ja samalla karsi kaiken kivan pois visuaalisista antimista, simulaatio alkoi viimein toimimaan hyväksyttävällä tavalla. Yli 60 kuvan tasaisesta päivitysnopeudesta ei kuitenkaan voi vieläkään puhua. Vielä nyt, lukuisten päivitysten jälkeen, nopeat liikkeet tai etäisyyden säätäminen aiheuttavat yhä raskasta tutinaa, jolta ei pääse millään pakoon.
Vaihtoehtona on toki riisua kirjaimellisesti kaikki graafiset hienoudet pois, jolloin Cities: Skylines II toimii enimmäkseen ongelmitta. Mutta silloin se myös näyttää tältä:
Visuaaliset ongelmat ovat harmillisia, sillä Cities: Skylines II:n hienouksia on juurikin valmiin kaupungin ihastelu ja sen kuvaaminen. Parhaimmillaan se on paras pienoismalli, mitä voi omistaa. Tällä hetkellä tuotoksista saa kyllä nättejäkin otoksia, mistä käy kiittäminen pelin upeaa skaalaa. En kuitenkaan malta odottaa nähdä, mitä kaikkea monipuolisilla valokuvaustyökaluilla saadaan aikaan, kunhan pelin tekniset osa-alueet toimivat ongelmitta.
Jahka peliin pääsee uppoutumaan, ajalta katoaa merkitys. Cities: Skylinesin viehätystä ei mitata tunneissa, vaan vuosissa.
Simulaationa ja rakenteluna se on ihan omaa luokkaansa. Sen muutokset ensimmäisestä osasta tuntuvat pieniltä tyhjiössä, mutta osana suurempaa kokonaisuutta ne kielivät massiivisesta visiosta, joka on ohittanut tarjolla olevan teknologian. Kaupungit tuntuvat eläviltä ja hengittäviltä hirviöiltä, joita pelaajan tehtävä ei ole ainoastaan kasvattaa, vaan myös kultivoida tavalla, joka tekee niistä yhtä aikaa tehokkaita ja paikkoja, joissa joku oikeasti haluaisi elää.
Liikenne muuttuu vuorokaudenajan myötä, eikä öisin joudu pohtimaan samanlaisten ruuhkien selvittämistä kuin päiväsaikaan. Talvella kaupungin tarpeet ovat erilaiset kuin kesällä. Tavallinen kansalainen tarvitsee kulkuteitä, puistoja ja tilaa tavalla, jota muissa kaupunkisimulaattoreissa ei ole nähty.
Niinä hetkinä, kun Cities: Skylines II ei kompastu omiin teknisiin vikoihinsa ja sen simulaatio toimii, voi nähdä miten huikea harppaus eteenpäin on kyseessä. Tällä hetkellä näitä kohtaamisia ei kuitenkaan tule niin usein, että niiden pauloissa voisi unohtaa kaikki muut ongelmat.
Mikä johtaa takaisin odotuksiin ja niiden hillitsemiseen.
Simulaation pauloissa
Cities: Skylines II lupaa simulaatioltaan paljon, mutta lopputulos ei ainakaan vielä vakuuta.
Elävä kaupunki mallintaa niin varakkaiden kodinomistajien kuin kodittomien arjen, aina päivärutiineista työmatkoihin ja harrastuksiin. Ainakin teoriassa.
Käytännössä monimutkainen kaupunki heittää muutamia yllätyksiä laskentaan kerta toisensa jälkeen. Kodittomat ajelevat autolla päivät pitkät ja nukkuvat seisaaltaan talojen edessä. Bussilinjat kiertävät tyhjillään rinkiä, mutta tilastot näyttävät hyvältä.
Toisaalla asunnot eivät täyty vaikka mitä yrittäisi, kun taas jätelaitoksen viereen ilmestyy asukkaita riesaksi asti. Joskus putket täyttyvät saasteista ilman järkevää selitystä. Isommat rakennukset muokkaavat ympäristöä juuri sen verran, että ne eivät enää tunnista autotietä, jonka pitäisi yhdistää se muuhun kaupunginosaan. Se puolestaan johtaa turhauttavaan tanssiin epätarkan maisemointityökalun kanssa.
Valmiita karttoja on vain muutama ja osa niistä vaikuttaa olevan lukittu tiettyihin sääolosuhteisiin. Jos haluat rakentaa kaupungin tietylle paikalle, voi olla, että jäät ilman talvea. Sillä ei tosin ole suuresti väliä, sillä sään tuomat muutostilat eivät tällä hetkellä tunnu toimivan millään logiikalla, joka aukeaisi minulle.
Myös pelin huumori tuntuu tavanomaista ilkeämmältä ja keskeneräiseltä. Maailman sisäinen Twitter-klooni alkaa toistaa itseään yllättävän nopeasti, ja huomasin muutamia kertoja oudon spesifejä kauppojen nimiä, jotka irtaannuttivat kokemuksesta. Ketä oikeasti palvelee Neckbeard comics -tyylinen huumori enää nykypäivänä?
Moni näistä asioista on pieniä kömmähdyksiä. Sellaisia, jotka eivät itsessään kaada kokonaisuutta. Ne korjataan ajan myötä joko tekijöiden tai modaajien toimesta. Tällä hetkellä niitä on kuitenkin niin paljon, että yhdistettynä edelleen jatkuviin teknisiin ongelmiin, ne tuntuvat tavallista suuremmilta vioilta. Pelistä voi nauttia vasta, kun on monta kertaa todennut, että tämänkin vain kanssa voi elää vielä hetken verran.
Cities: Skylines II vaatii pelaajalta uudenlaista asennoitumista ja pelityylin muuttamista. Ennen suurkaupunkien rakentamista pitää viettää aikaa maisemoinnin parissa. Paikat täytyy suunnitella hyvin etukäteen ennen kuin yksikään asunto on pystyssä.
Mutta yksi kaupunkisimulaattorien parhaista puolista on löytämisen ja jälleenrakentamisen ilo. Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä enemmän siitä haluaa muovata omanlaisensa. Eikä niitä tarpeita tunnista, kunnes monta naapurustoa on jo kasassa.
Olen aloittanut ja jättänyt kesken jo lukuisia kaupunkeja tästä syystä. Työkalut eivät ole sillä tasolla, että kaupungin jokaisen osa-alueen kanssa haluaisi viettää tunteja hienosäädön parissa. Mikä on ongelmallista, sillä juuri se on iso osa Cities: Skylinesin viehätystä. Nyt kunnianhimo syö käytettävyyttä, mikä puolestaan kurittaa hauskanpitoa.
Oppaita pelaamiseen löytyy riesaksi asti, mutta samaa ei voi sanoa intuitiivisesta löytämisen ilosta. Kaupunkia haluaisi päästä kyhäämään heti ensi metreiltä asti, mutta moni kehityskaari ja aikainen näpertely tyssää alkuunsa, kun pelin kunnianhimoinen visio vaatii avaamista.
Monimutkaisuus ei itsessään ole moite, mutta Cities: Skylines -sarja elää jossain raskaamman luokan simulaattorin ja kepeän rakentelun välimaastossa. Se luo odotuksia, jotka eivät aina täyty.
Tulevaisuuden suunnitelmia
Ensimmäinen Cities: Skylines oli kaukana täydellisestä pelistä julkaisunsa yhteydessä. Sillä kesti vuosia ja monta lisäosaa saavuttaa kaikki se potentiaali, mitä Colossal Order siinä näki. Lopputulos kuitenkin puhuu puolestaan, sen PC- ja konsoliversiot ovat edelleen ahkerassa peluutuksessa kodissani. Varsinkin erinomaisesti optimoitu Xbox-versio on täydellinen työkalu arjesta irtaantumiseen.
Tällä hetkellä Cities: Skylines II ei pysty kilpailemaan edeltäjänsä kanssa, eikä sen oikeastaan tarvitsekaan. Se on pikemminkin suunnannäyttäjä, joka kertoo, mihin seuraavaksi ollaan menossa. Seuraavat vuodet ovat matka kohti lopullista versiota. Se myös tarkoittaa, että Cities: Skylines II ei ole vielä valmis. Sen julkaiseminen täyden pelin hinnalla ja ilman Early Access -titteliä tekee sille vain hallaa. Sekava tiedottaminen ja ensi vuodelle ajoitetut maksulliset lisäosat ovat myös ongelmallisia osia kokonaisuudesta, joka vaatii vielä paljon huomiota.
Unelmia tai potentiaalia ei voi arvioida. Kritiikki voi kohdistua vain siihen, mikä on konkreettista. Cities: Skylines II on hieno alku, joka edustaa parhaimmillaan kaikkea, mitä tältä lajityypiltä voisi toivoa. Ne hetket ovat kuitenkin katoavaisia, eikä niistä saa pidettyä kiinni.
Pelinä se on turhauttava, ihastuttava, häkellyttävä ja vaikuttava kokonaisuus. Ensi vuonna se on vielä parempi. Sen jälkeen, kuka tietää. Suuret rakennusurakat ovat vaikuttavia vain rakentajien mielessä. Me muut joudumme odottamaan nähdäksemme, miltä taivaanranta näyttää sitten, kun se on lopulta valmis.
