Vuonna 2003 alkaneen pelisarjan kenties rakastetuin osa nähtiin vuonna 2007, kun lisänimeä Smooth Moves kantava teos julkaistiin Wiille. Sen liikkeentunnistusta hyödyntävät mikropelit yhdistettynä loistaviin moninpelimuotoihin viihdyttivät aikoinaan omaakin kaveriporukkaa kymmenien, jollei satojen tuntien ajan, kun kaljaa juodessa piti keksiä jotain viihdykettä. Aina välillä Smooth Moves kaivetaan esiin edelleen, sillä yhtä hyvää bilepakettia ei ole markkinoille ilmestynyt kaikkien näiden vuosien aikana.
Ennen kuin nyt! WarioWare: Move It! hylkää turhat kikkailut ja keskittyy luovimaan pitkästä aikaa liikkeentunnistuksen kanssa. Pystyykö teos korvaamaan yli 15 vuotta vanhan illanviettoklassikon?
Hei me heilutaan taas
WarioWare-pelisarja on vuosien saatossa pohjautunut lähinnä mikropeleihin, moninpeliin ja yleiseen häröilyyn, minkä lisäksi Intelligent Systems on yrittänyt tuoda jokaiseen osaan jotain uutta tvistiä kontrolliensa osalta. Tällä kertaa tekijätiimi on päättänyt kuitenkin ottaa hiukan takapakkia ja suunnata energiansa pitkästä aikaa liikkeentunnistuksen vaatimiseen mikroteoksissaan, mikä on lähtökohtaisesti erittäin positiivinen asia. WarioWare kun eli (ainakin allekirjoittaneen mielestä) tähtihetkiään juuri heilumisen kulta-aikaa edustaneella Wiillä.
WarioWare: Move It! tarjoilee tuttuun tapaan hyvin ohuen ja piirrettymäisen taustatarinan. Lyhyen alkuanimaation siivittämänä esitellään ensin muotokivien (Form Stone), eli pelaajan pitämien Joy-Con-kapuloiden historia. Tämän jälkeen pelaajan silmille pölläytetään Caresaway Island -lomasaaren mainos, jossa kerrotaan tuoreesta kilpailusta: jokainen valkosipulihampurilaisen ostaja voi voittaa matkan kokonaiselle kaveriporukalle!
Vanha tuttumme Wario on juuri ajelemassa prätkällään Diamond City -kaupunkiin, kun hän äkkää kadun varressa olevan ruokamyyjän. Rahanahne ja perso herkuille oleva viiksiniekkamme päättää ostaa kertaheitolla viisikymmentä purilaista maksimoidakseen mahdollisuuden voittaa. Wariota lykästää ja hän saa lopulta pääpalkinnon, eli ilmaisen lomamatkan itselleen ja peräti 20 ystävälleen. Hän yrittääkin omaa napaansa tuijottaen karata reissuun ensin yksin, mutta kamut saavat sattumalta vihiä uutisista. Lopulta koko konkkaronkka änkeää samaan jahtiin ja näin ”unelmaloma” voi alkaa.
Mitä juuri tapahtui? T: hämmentynyt peliarvostelija
Tarinatila koostuu tuttuun tapaan kenttäkohtaisista mikropelikokoelmista. Niiden keskiössä ovat puolestaan Wii-ajoilta tutut ohjainasennot (Form), joita opetellaan pikkuhiljaa tarinatilan edetessä. Alkupuoliskon mikropeliryppäissä asentoja voi tulla erilaisia yhdestä kolmeen kappaletta, mutta seikkailun edetessä koko kavalkadi avautuu, joten arvontakone saattaa arpoa viimeisissä kentissä ihan mitä tahansa aina miekkailuseisonnasta kukkoa emuloivaan Ba-KAW-asentoon.
Yksinpeli on myös aiempaa armollisempi, sillä kuolon korjatessa on mahdollisuus saada vielä uudet neljä lisäelämää, jos pystyy matkimaan pyydettyä poseerausta. Mikropelien sattumanvaraisuudesta johtuen uudistus on varsin mainio ja vähentää potentiaalista turhautumista, kun elämänlankojen loppuessa ei tarvitse oletuksena aloittaa aina alusta.
Juuri arvaamattomuus on jälleen kerran WarioWaren suola ja pippuri, alpha ja omega, jin ja jang – nopea tahti ja silkkaa ihmetystä herättävät skenaariot saattavat koomisuudestaan huolimatta turhauttaa joitain. Olin itsekin monesti pelkkänä kysymysmerkkinä ensimmäistä kertaa mikropeliä kokiessa, mutta niin onnistuminen kuin munaaminen nostattivat usein hymyn huulille. Intelligent Systems on jälleen kerran antanut luovuuden kukkia ihailtavalla tavalla mikropeliensä kanssa.
Porukka kasaan!
Vaikka tarinatila on varsin viihdyttävä ja toimiva kokonaisuus, on se ohi aivan liian nopeasti. Paratiisisaaren seikkailun läpäisee parissa tunnissa, jonka jälkeen yksinpelaajalle jää tehtäväksi lähinnä ennätysten parantelua. Onneksi moninpelimuotoja on sentään riittävästi, ja ne ovat pääosin varsin hauskoja.
Omia suosikkejani ovat Mario Partya muistuttava Galactic Conquest, kilpajuoksun mukaan tuova Medusa March sekä selviytymistä ja nyrkkeilyä yhdistävä Go the Distance. Onpa mukana myös Game Boy Advancelta tuttu Listen to the Doctorkin, mutta harmittavasti Nintendo ei ole tälläkään kertaa tuonut verkkomoninpeliä mukaan. Kyllä, WarioWare on käytännössä aina parhaimmillaan porukalla samalla sohvalla pelattuna, mutta ison N:n nettipelinihkeyttä on vaikea ymmärtää.
Hiukan isompana miinuksena Move It:ssa ei ole myöskään yhtäkään isomman porukan pläjäystä, vaan pelaajia voi olla korkeintaan neljä kappaletta. Jäin erityisesti kaipaamaan Smooth Movesista tuttua Survival-pelimuotoa, jossa jopa 12 pelaajaa pystyi kisaamaan keskenään vaihtamalla ohjainta henkilöltä toiselle. Oi niitä aikoja.
Hintansa arvoinen, jos elämä on (lähes) yhtä juhlaa
WarioWare: Move It! on niitä tapauksia, jolle on hyvin vaikea antaa arvosanaa. Se on kerrassaan mainiota viihdettä ja heittämällä parasta WarioWarea sitten Smooth Movesin, mutta harmittavasti teoksessa on kuitenkin yksinpelaajalle niin vähän sisältöä, ettei sitä oikein voi suositella 50 euron hintalapun arvoiseksi.
Jos taas tiedät, että kaverit käyvät suhteellisen usein kylässä ja omaavat ”persoonallisen” huumorintajun, en keksi kovin montaa parempaa sohvamoninpeliä kuin tämä! Silloin arvosanaan voi huoletta heittää vielä yhden tähden lisää.
