Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mikäli Baldur’s Gate 3 on jättänyt muutkin lajitoverini janoamaan lisää Dungeons and Dragons -ropelluksia videopelimuodossa, tämä julkaisu voi tuoda helpotusta elämään! Neverwinter Nights 2: Enhanced Edition ei tosin tuo miltei 20-vuotiaaseen klassikkoon moniakaan muutoksia. Suurimpia niistä ovat täysi ohjaintuki ja teoksen saatavuus myös konsoleilla.

Aikansa helmi

Alunperin Obsidianin vuonna 2006 kehittämä Neverwinter Nights 2 on saanut vuosiensa aikana suitsutusta muun muassa tarinansa vuoksi. Varsinkin ensimmäistä lisäosaa, Mask of the Betrayeria, on kehuttu tarinankerrontansa vuoksi maasta taivaisiin. Teoksen reaktiivisuus luo myös paljon tunnelmaa: esimerkiksi Drow:lla eli mustalla haltialla pelatessa monet sivuhahmot tiedostavat hahmon rodun ja reagoivat sen mukaisesti – melkein kaksi vuosikymmentä ennen Baldur’s Gate 3:n julkaisua. Myös matkakumppanien reagointi pelihahmon tai toistensa tekemisiin ja sanomisiin teki käyttäjiin vaikutuksen noina ammoisina aikoina, eikä moista nähdä läheskään kaikissa roolipeleissä nykypäivänäkään. Lisäosineen paketista löytyy pelattavaa yli sata tuntia.

Teos on viime vuosina ollut saatavissa lähinnä GOGin kautta Complete Edition -muodossa. Heinäkuussa ilmestynyt Enhanced Edition tuo teoksen täyden ohjaintuen kanssa takaisin Steamiin, Steam Deckille, PlayStation 5:lle, Xbox Series X:lle ja S:lle sekä Nintendo Switchille. Uudesta versiosta vastaa Aspyr Media, eli samat veijarit jotka ovat aiemmin tuoneet markkinoille muun muassa remaster-versiot Soul Reaver - ja Tomb Raider -klassikoista. Tällä kertaa visuaalista remasterointia ei valitettavasti nähdä, vaan muutokset painottuvat lähinnä tukemaan käyttöä nykylaitteilla. Mallit ja tekstuurit pysyvät pääosin täysin ennallaan. Teoksen resoluutioon on myös tullut uudistuksia, mutta siinä alkaakin olla kaikki.

Ohjaintuki toimii mallikkaasti, mutta monessa muussa asiassa versio vaatisi hiomista

Ilokseni voin sanoa että ohjaintuki toimii oikein mukavasti, joten siitä konsolikäyttäjillä tuskin on kovasti valitettavaa. Ohjainta varten myös teoksen käyttöliittymä on modernisoitu täysin, ja uusissa valikoissa mm. teksti ja fontin koko ovat selkeämpiä ja suurempia, joten pelaaminen television kautta sujuu sulavammin. Hiirellä ja näppäimistöllä pelattaessa valikot pysyvät ennallaan, mutta kameran hallintaan on tullut uusia, varsin tervetulleita vaihtoehtoja.

Kehittäjät sanovat selvitelleensä myös vanhoja bugeja, mutta monet ärsykkeet tuntuvat yhä olevan pelissä läsnä. En ole pelannut tuotoksen aiempia versioita itse, joten on hankala sanoa tarkkaan mitkä pulmat ovat uusia ja mitkä vanhoja, mutta purnaamista riittää. Tässä esimerkkejä:

  • Kaatumisia PC:llä sattuu tuon tuosta.
  • Hahmonluonnissa valikot näyttävät jumittuneen, eikä joitain tekstejä voi rullata alaspäin ollenkaan. ”En olisikaan halunnut tietää, mitä tämä loitsu käytännössä tekee.” Pelaajan tason noustessa valikko nähdään uudestaan, ja tuntuu silloin toimivan täysin oikein.
  • Hahmot juuttuvat ympäristöön kävellessään. Tämä on erityisen ärsyttävää matkakumppaneiden kohdalla. Pitempää matkaa tallaillessa täytyy aina muistaa tarkkailla ettei joku seurueesta ole jäänyt johonkin tien mutkaan ihmettelemään elämäänsä.
  • Jo voitetut viholliset jäävät välillä seisomaan paikalleen hyökkäysasentoon ja haalistuvat siitä pikkuhiljaa olemattomiin. Tämä luo hämmennystä suuremmissa tappeluissa, kun välillä ei ota selvää kuka vihulaisista on jo manan mailla ja kuka ei.
  • Jotkut hahmot taas eivät ilmesty paikalleen maailmaan ollenkaan. Näin kävi itselleni erään potentiaalisen kumppanin kohdalla. Porukan varas, Neeshka, ei ilmestynyt paikalleen lainkaan kun ensimmäisen kerran kuljin hänen olinpaikkansa ohi. Tämä aiheutti jonkin aikaa ihmetystä ja hampaiden kiristystä monien lukkojen ja ansojen kanssa. Hahmo ilmestyi paikalle poistuttuani alueelta ja saavuttuani sinne takaisin, ja onnistuin ottamaan hänet mukaan reissuun.
  • Eikä vieläkään päivityksiä tai korjauksia kehittäjiltä. Ei minkäänlaisia. Joulupukki ei unohda mitä teit heinäkuussa, tämmöisestä saa risuja.

Tekoäly ajaa hulluksi, jos sen jättää päälle

En muista ikinä kokeneeni hirveämpää tekoälyä, ja nyt osoitan taas sormellani matkakumppaneita. Vanha neuvohan kuuluu, että kumppanien tekoäly on parasta vain pitää pois päältä ja käyttäjän kuuluisi hallita jokaista pelattavaa hahmoa itse. Tästä kannattaakin pitää kiinni, sillä omin päin kaverit saavat päähänsä mitä kummallisimpia toimintasuunnitelmia. Esimerkiksi taistelutilanteessa vihollisten ympäröimä kumppani saattaa yhtäkkiä lähteä juoksemaan jonkun kaukaisen vihollisen kimppuun, joka ei välttämättä ole vielä edes osa taistelua. Tämä tietysti antaa jokaiselle vieressä olevalle viholliselle automaattisen hyökkäyksen, ja jos kaveri ei niihin kuole, juoksee tämä suoraan vanhojen ja uuden vihollisen välissä sijaitsevaan ansaan. Tai mikäli pääseekin uuteen vihuun kiinni asti, on hän ärsyttänyt kokonaisen uuden vihollisporukan ja näin kaksinkertaistanut pahisten määrän.

Tämä kaikki tapahtuu sekunneissa ja toistuu jatkuvasti. Itse totuin napsauttelemaan tekoälyn päälle paikasta toiseen kulkiessani, ja nopeasti pois päältä taistelun käynnistyessä. Mahdottoman ärsyttävä piirre tuotteessa, mutta tämän asian kanssa oppii pelittelemään.

Imaisee yhä mukaansa

Neverwinter Nights 2:n pelaaminen näinä päivinä vaatii ehdottomasti totuttelua, mikäli teos ei ole valmiiksi tuttu. Ohjattavuus tuntuu nykypäivän näkövinkkelistä tönköltä ja hiomattomalta. Kaiken kaikkiaan olen silti nauttinut kokemuksesta. Teos on ehdottomasti aikansa tuotos, mutta vieläkin oikein hauskaa ajanvietettä. Päätarina alkaa melko hitaasti, mutta lähtee kulkemaan heti paremmin kunhan seikkailussa edetään nimikkokaupunkiin asti. Täällä päästään tutustumaan erilaisiin ryhmittymiin, ja Obsidian on kehittäjänä aina loistanut erilaisten ryhmien kanssa vuorovaikuttamisessa. Tässäkin päästään valitsemaan mihin ryhmään halutaan kuulua ja mitä vastustaa. Nämä valinnat muuttavat seikkailun asetelmaa mukavasti, vaikuttavat pelin tehtäviin ja lisäävät uudelleenpelaamisarvoa.

Teoksessa on myös täysi tuki modeille ja vanhoille talletuksille. Eli suurin osa fanien tekemistä vanhoista modeista toimii uuden version kanssa. Ja jos taas vanhassa versiossa on kampanja kesken, voit ladata vanhan pelitallenteen Enhanced Editionilla ja jatkaa siitä mihin jäit.

Olisi ollut mahtavaa jos jalostettuun versioon olisi saatu enemmän myös graafisia parannuksia, ja onhan erinäisissä ongelmissa vielä paljon silitettävää. Jos olet PC-käyttäjä ja jokin aiempi versio pelistä löytyy jo kirjastostasi eikä ohjaintuki kiinnosta, niin tämä versio ei tuo mitään uutta pöytään. Muutoin Enhanced Edition on tällä hetkellä paras tapa päästä kokemaan tämä klassikkoropellus jo pelkän saatavuutensa vuoksi.

Kirjaudu kommentoidaksesi