Saints Row IV

Kuluvan vuoden hiekkalaatikkopeleistä Grand Theft Auto V on epäilemättä kaikkien huulilla, mutta onneksi genren tarjonta ei jää vain yhteen julkaisuun. Vaikka Saints Row -sarjan debyytistä ei ole kulunut kuin seitsemän vuotta, päästiin elokuussa nauttimaan jo neljännestä osasta. Huumoriin pohjautuvat teokset tapaavat elää ja kuolla vitsien onnistumisen myötä, joten pelkästään läpänheittoon keskittyminen on sangen riskaabeli veto. Onneksi pyhimysten neljäs tuleminen on niin hykerryttävän hauska paketti, että edellä mainitun skaalan perusteella Saints Row IV ei kuole ikinä.

Vain vinoilu on pyhää

Väkivaltaa ihannoivan yhteiskunnan miellyttäminen on helppoa: ei tarvitse kuin tappaa muutama terroristi ja pelastaa maailmankaikkeus, niin huomaakin olevansa Yhdysvaltojen presidentti. Valkoisessa talossa työskentely vaikuttaa lyhyen alustuksen perusteella melkoisen erilaiselta kuin voisi kuvitella, joten avaruusolioiden invaasio on harmillinen takapakki muutoin niin kovin nautinnolliselle luksuselämälle. Mitäpä sitä kuitenkaan suotta suremaan maapallon tuhoutumista, kun Matrix-elokuvien virtuaalimaailmaa matkiva järjestelmä suo maailman johtavalle pukuherralle tai -rouvalle superkyvyt sekä avoimen maailman temmellyskentäksi. Pitäähän sitä käydä joka tapauksessa antamassa muukalaisjoukon johtaja Zinyakille lättyyn. Miksei samalla matkalla voisi siis nauttia överiksi vedetystä toiminnasta?

Sarjan hienouksiin lukeutuu pelaajan täydellinen vapaus hahmonluonnissa. Sukupuolen ja ulkoasun lisäksi tarjolla on mahdollisuus pelata halutessaan vaikka tyystin Aatamin tai Eevan asussa. Erilaisia kombinaatioita on niin paljon, että ainoa ongelma on valinnan vaikeus. Päähenkilön matkaseuraksi päätyvät myös vanhat tutut ystävät. Niin Kinzie Kensington, Johnny Gat kuin monet muutkin jannut ja naikkoset palaavat rikospaikalle antamaan muukalaisille välitöntä palautetta. Onpa parhaiten Vihreä maili -elokuvasta tuttu Michael Clarke Duncan saanut erityskiitokset lopputeksteissä, vaikka hän ei ehtinytkään nauhoittaa ennen valitettavaa poismenoaan kuin osan Benjamin Kingin roolista.

Saints Row IV:n kohdalla on mahdotonta olla puhumatta huumorista. Vaikka taustajuoni hakeekin päättömyydessään vertaistaan, studiotiimi Volition Inc. ei ole tyytynyt pelkästään siihen. Tekijöiden kyky yllättää pelaaja tehtävästä toiseen on taianomaisen upeaa, sillä missään kohtaa ei kuitenkaan sorruta mauttomuuksiin. Pilkan kohteena ei tyydytä ainoastaan yksittäisiin nimikkeisiin, kuten Mass Effectiin, Tähtien sotaan, Matrixiin sekä muihin populaarikulttuurin kulmakiviin, vaan osansa saavat myös pelaajan ennakko-odotukset. Esimerkiksi The Haddawayn tanssihitin, Star Wars -lainauksen, suihkulaulannan sekä vinoilevan dialogin saumattomaksi kohtaukseksi yhdistävä on kertakaikkisen maagista. Tai kun peleille ominaisia kliseitä pohditaan yhdessä: miksi kaikki täytyy aina tehdä kolmesti? Entäs kun tehtävä muuttuu täysin yllättäen sivustakuvatuksi beat 'em upiksi? Missään vaiheessa ei tunnu, että vitsejä jouduttaisiin pakkosyöttämään, sillä suurin osa läpändeeristä on sopivan hienovaraista ja vihjailevaa; ne toimivat yksinään ilman taustatuntemustakin. Siinä missä Far Cry 3:ssa hulluuden käsitettä venytettiin äärimmilleen, Saints Row IV tekee huumorille saman.

Helppoa mutta sujuvaa toimintaa

Samalla kun tarina ja dialogi vetävät sata lasissa alusta loppuun, on toiminta vähän kiikun kaakun. Virtuaalimaailmassa presidentti on siunattu supervoimilla, jotka tekevät etenemisestä turhankin helppoa. Esineiden telekineettinen viskominen on muuten hyvin tasapainotettujen kykyjen joukossa yksinkertaisesti liian tehokasta. Muita taistelutaitoja tarvitaankin vain harvakseltaan. Muista taikatempuista on kuitenkin syytä mainita viholliset jäädyttävä "kranaatti". Sen kanssa temmeltäminen on hauskaa, sillä horroksessa olevien muukalaisten räjäyttäminen jääkiteiksi tarjoaa mukavan lisämausteen räiskinnälle. Kykyjä voi etenemisen mukana tulleiden kokemuspisteiden sekä kerättävien valosoihtujen myötä kehittää. Tappiin asti ei sentään ole mahdollista grindata heti kättelyssä, sillä osa taitopuun oksista aukeaa sivutehtäviä ja haasteita suorittamalla.

Varsinainen räiskintä on hiekkalaatikkopeleille tyypillistä pyssyttelyä. Asevalikoima kattaa niin pistoolit, singot, kiväärit kuin muutkin tutut tuliluikut sekä ihmisten että alienien osalta. Arsenaalissa voi olla kerrallaan yksi jokaista asetyyppiä. Ammusten osalta ei kuitenkaan tarvitse menettää yöuniaan, sillä lisäpaukkuja jaetaan kuin sosiaalietuuksia konsanaan. Riittävän pitkälle pelanneelle aukeaa myös mahdollisuus ostaa itselleen loputtomat kudit.

Maalitauluina toimivat vihulaiset eivät eroa toisistaan kummoisesti. Vastaan asettuu niin kilven taakse piiloutuneita arkajalkoja, robotin tarjoaman energiakentän suojassa olevia alieneita kuin muitakin perinteisiä teurastettavia. Harmillisesti vain pelin helppouden sekä supervoimien ylivertaisuuden takia toiminta on niin haasteetonta, ettei lahtaaminen vaadi minkäänlaista keskittymistä tai taktisuutta. Sen kuin vain menee joukon keskelle räiskimään, niin huomaakin olevansa muutamaa sekuntia myöhemmin viimeinen elossa oleva soturi. Onneksi sentään isommat pomotaistelut sisältävät eeppisempiä kohtauksia, joiden taakse on liiallinen simppeliys piiloutuu. Kaksin aina kaunihimpi -sanonta pitää paikkansa myös tämän julkaisun kohdalla, sillä rellestämistä voi jatkaa myös kaverin kanssa. Harmillisesti samalta sohvalta ei ole kuitenkaan mahdollista pelata, mikä on sääli.

Avoin maailma tarjoaa puitteet monille erilaisille lähestymistavoille. Vihollisten niskaan voi hypähtää kerrostalon katolta, juoksemalla tulituksen keskelle tai viskelemällä muukalaisia seinille vähän kauempaa. Hiekkalaatikko tuo myös paikasta toiseen singahtelemiseen mukavasti variaatiota. Supervoimilla siunattu päähenkilö taitaa toki autojen, prätkien sekä ilma-alusten varastamisen, mutta juokseminen valonnopeudella tai lentäminen Teräsmiehen tavoin ovat huomattavasti nopeampia tapoja vaihtaa maisemaa. Voisi jopa sanoa, että Saints Row IV yhdistää samaan pakettiin liudan lisenssituotoksia aina Teriksen ja Hämiksen seikkailuista alkaen. Esimerkiksi seiniä pitkin juokseminen tuntuu nimittäin kovin tutulta The Amazing Spider-Man -julkaisua pelanneelle.

Köhivä mestariteos

Sisällön korkea laatutaso ei valitettavasti kata tekniikkapuolta. Vaikka tuotos pyöriikin pääasiassa sulavasti, graafiset elementit jättävät toivomisen varaa. Ulkoasu on hetkittäin suorastaan rujo, tekstuurit latautuvat vähän milloin sattuu ja fysiikat tekevät kepposia. Myös epävakaudesta on annettava noottia, sillä seikkailun pysäyttäminen valikkosurffailun ajaksi saa pelin sanomaan kiusallisen usein riksrakspoks. Onneksi automaattinen tallennus sentään toimii moitteetta, joten uudelleenkäynnistämisestä ei koidu suoranaista tuhoa.

Volition Inc. ei ole tyytynyt kehittämään mitä tahansa julkaisua tai keskinkertaista jatko-osaa. Saints Row IV on kieroutuneelta huumoriltaan, hauskalta pelattavuudeltaan ja onnistuneelta sisällöltään tämän sukupolven ikimuistoisimpia kokemuksia. Se onnistuu yllättämään pelaajan tämän tästä astumatta kuitenkaan missään vaiheessa liian halvan tai itsestäänselvän vitsin miinaan. Tekninen puoli ja liiallinen helppous ovat annettavissa helposti anteeksi, sillä kampanjan sekä kaiken keräämiseen kuluneen 17 tunnin aikana oli hulvattoman hauskaa. Kerrostalon kokoista Paul-energiajuomatölkkiä vastaan taistellessa tai fan fictionia pilkkaavan sivutehtävän suorittaminen ovat vain esimerkkejä täydellisestä sukseesta. Saints Row IV ei kumarra ketään.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi