Shift 2: Unleashed

Shift 2: Unleashed yrittää irtiottoa juuristaan pudottamalla Need For Speed -tittelin taka-alalle. Sarjan pelithän tunnetaan paremmin arcademaisina kaahailuina, kun Slightly Mad Studiosin uutukainen lähestyy aihetta realistisemmasta näkökulmasta. Samalla konseptilla suunniteltu ensimmäinen Shift tarjosi jo vakavamielistä kisaamista, mutta muutamat pikkuseikat estivät sitä nousemasta lajityypin korkeimmalle huipulle. Ajotuntuma oli aavistuksen liian kiikkerä. Lisäksi etenkin PlayStation 3 -versio kärsi heikosta teknisestä toteutuksesta suurimpana ongelmanaan ailahteleva ruudunpäivitys. Jatko-osaan ei pyörää ole lähdetty keksimään uudelleen, vaan kokonaisuutta hiotaan kaikilta osa-alueilta.

Uutuudenviehätystä

Pelkästä vuosipäivityksestä ei silti ole kyse, sillä useita uudistuksiakin tarjoillaan. Need For Speed: Hot Pursuitissa esitelty Autolog-järjestelmä tuodaan nyt myös Shiftin maailmaan. Palvelu pitää kirjaa kavereiden suorituksista, suosittelee erilaisia ajohaasteita ja mahdollistaa esimerkiksi kuvien jakamisen yhteisössä. Järjestelmä toimii hieman Facebookin tavoin, eli kaikki info kerätään yhdelle profiiliseinälle. Autolog lisää etenkin uramoodin tahkoamisen mielekkyyttä, kun kisoissa yritetään lyödä vastustajien lisäksi kavereiden parhaat suoritukset.

Toisena uutuutena debyyttinsä tekevät yökisat. Syrjäisillä moottoriradoilla pimeys näyttelee suurempaa roolia kuin kaupunkiympäristöissä. Näkyvyyden rajoittuessa ajovalojen kantaman päähän kaahaaminen tuntuu jännittävältä, eikä hetkenkään herpaantumista sallita. Kolmas uudistus ei ole yhtä onnistunut. Kypäräkameraksi ristitty kuvakulma yrittää simuloida kuljettajan kokemusta visiirin sisäpuolelta. Keinotekoinen ja liioiteltu efekti pään kallisteluineen jää kuriositeetiksi onnistuen lähinnä sekoittamaan ajolinjojen hakua. Onneksi normaali kojetaulukuvakulma on mukana, joten uudesta kikasta ei ole haittaa joskaan ei hyötyäkään.

Uramoodi ei tarjoa mitään uutta ja ennennäkemätöntä. Kisoissa on silti mukavasti vaihtelua aikaa vastaan ajettavista haasteista eliminaattorikamppailuihin, joissa kunkin kierroksen viimeinen kuski karsitaan pois. Normaalin ajamisen lisäksi taitojaan pääsee testaamaan myös driftingissä. Uraa ei kuitenkaan tarvitse edetä tietyssä järjestyksessä, mikäli esimerkiksi luisuttelu ei maistu. Edellisosan useisiin sivutavoitteisiin nojaavasta tähtijärjestelmästä on onneksi luovuttu. Nyt taustalla pyörii kuskia tasaisemmin palkitseva kokemuspistesysteemi. Edelleen kisakohtaisia tavoitteita suorittamalla saadaan bonuksia (esimerkiksi tietyn kierrosajan alittamalla), mutta pääpainon siirtäminen pelkistetymmin kisaamiselle on tehnyt hyvää. Kukaan tuskin jää kaipaamaan ”kolaroi kaikkien vastustajien kanssa” -tyylisiä haasteita vakavasti otettavassa ajopelissä.

Jokaiselle jotakin

Vaikka autojen lukumäärää ei lasketa sadoissa, valinnanvaraa on mukavasti. Alun katusportit kuten Ford Focus ST, vaihtuvat vaivihkaa räyhäkkäämpiin Porscheihin ja Lamborghineihin. Viimeiset koitokset käydään FIA GT1 -luokassa. Pelin makeimmat kulkupelit kuuluvat keskikastin retro-kategoriaan. Aiempien vuosikymmenten GTI-henkisissä tykeissä on vain ”sitä jotain”, mitä nykykieseistä puuttuu. Kaikkien autojen ohjaamot näyttävät hienoilta, ja vaurioita syntyy aiempaa herkemmin. Pienistä pusuista suorituskyky ei vielä kärsi, mutta täydestä vauhdista ratavalliin tutustuminen saattaa lopettaa kisaamisen renkaiden sinkoillessa omille teilleen.

Autojen selkeämpi jaottelu eri luokkiin on tervetullut uudistus. Uutta osaa ostamalla menopelin suorituskykyä pystyy nostamaan huimasti. Innokkaimmat virtuaalimekaanikot pääsevät puuhastelemaan yksityiskohtaisemmin säätöjen parissa. Mikäli moottoria virittäessä unohtaa alustan päivittämisen, tulevat reunavallit varmasti tutuiksi. Ulkonäköä voi parannella isommilla vanteilla, tummennuksilla ja teippauksilla.

Ratavalikoima koostuu kiitettävän laajasta ja toimivasta sekoituksesta erityyppisiä areenoita. Mukana on lukuisia todellisia kilparatoja kuten Hockenheim, Spa, Lacuna Seca, Brno ja Suzuka. Kaupungeissa kurvaillaan esimerkiksi Shanghain, Miamin ja Lontoon kaduilla. Näiden lisäksi ajetaan kuvitteellisissa maisemissa, joista suuri osa on tuttuja ensimmäisestä osasta.

Konehuoneen viilausta

Aiemmin turhankin haastavaa ohjaustuntumaa on hiottu anteeksiantavammaksi. Etenkin tehokkaammat takavetoiset olivat edellisosassa äärimmäisen hankalia ajettavia, mutta nyt niilläkin kurvailusta nauttii. Autojen erot välittyvät silti mainiosti ruudun toiselle puolelle. Ajoapujen määrää voi säätää riittävästi, samoin ohjauksen herkkyyttä. Ratilla ajaminen maistuu erittäin hyvältä. Ohjaimella joutuu tekemään enemmän töitä sopivan tuntuman saamiseksi. Auto lähtee tatilla ohjattaessa helposti vaeltelemaan suorallakin tiellä. Hienovaraisimpien korjausliikkeiden suorittaminen vaatii pitkää pinnaa ja herkkiä sormia.

Tekoäly käyttäytyy realistisesti ja hyvin aggressiivisesti. Konekuskit hakevat aktiivisesti ohituspaikkoja, estelevät pelaajan vastaavia yrityksiä ja tekevät ajovirheitä. Satunnaiset lipsahdukset nurmikolle tuntuvat aidoilta kilpailutilanteen mokilta, eivätkä niinkään ennalta määrätyiltä tunnelmanluojilta. Varjopuolena pelaaja saa takuuvarmasti osansa kolareista. Etenkin nopeammilla rataohjuksilla pienikin kontakti johtaa helposti katastrofaalisiin seurauksiin. Shift 2 on ehdottomasti parhaimmillaan keskikastin autoilla, kun ajamisessa on juuri sopivassa suhteessa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Need For Speedien perussynti, kuminauhaefekti ei ole onneksi yhtä selkeästi läsnä kuin aiemmin.

Grafiikkaa on onnistuttu jonkin verran parantamaan edellisosasta. Peli näyttääkin ihan hyvältä. Ajamisen kiihkeys välittyy hienosti, kun likaa ja kuminpaloja lentelee ilmassa ajouralta poiketessa. Tosin linnunjätöksiä tulee lasiin turhankin usein. Erilaiset tehokeinot ovat joka tapauksessa piristävä lisä. Vaurionmallinnus on toteutettu visuaalisesti paremmin kuin useimmissa kaahailuissa, ja uusintoja katselee mielellään. Merkittävimpänä parannuksena ruudunpäivitys pysyy tasaisempana kaikissa tilanteissa. Supersulavaan 60 ruudun sekuntivauhtiin pelimoottori ei tosin vieläkään taivu.

Äänimaailma on aina ollut sarjan peleissä kunnossa. Autot kuulostavat tälläkin kertaa hienoilta. Satunnaiset lisäefektit turbon vihellyksestä voimansiirron ulinaan tuovat huimasti lisäfiilistä. Tyypillistä jenkkipoppia edustava musiikki soi käytännössä ainoastaan valikoissa ja uusintojen aikana. Tästä huolimatta lyhyt soittolista alkaa puuduttaa nopeasti.

Bensankatkuinen kokonaisuus

Netissä kisataan maksimissaan 12 kuljettajan voimin. Hakuvaihtoehtoja on monipuolistettu, nyt mukaan on sisällytetty myös manuaalinen aulahaku. Lisäksi kisojen sääntöjen muokkaaminen on aiempaa helpompaa. Äärimmäisen suositeltavaa on tosin kerätä tuttu kaveriporukka, joiden kanssa kisailla. Satunnainen seura koostuu nimittäin suurimmaksi osaksi täysistä mielipuolista. Päällimmäinen tavoite monella tuntuu painottuvan mahdollisimman suuren tuhon aiheuttamiseen. Tämä on tietenkin enemmän pelaajien kuin pelin vika, mutta raivostuttavaa silti. Järjestelmä ei edes yritä rangaista sikailijoita.

Kokonaisuutena Shift 2: Unleashed onnistuu siis petraamaan huomattavasti edellisestä. Vieläkään ei päästä kolkuttelemaan täydellisyyden portteja, mutta lajityypin vanhojen hallitsijoiden kannattaa alkaa vilkuilemaan taustapeileihinsä, mikäli sarja jatkaa yhtä positiivista kehitystahtiaan. Äärimmäisen siloteltuihin ja liiankin kliinisiin kilpailijoihinsa verrattuna Slightly Mad Studiosin teos tuo roppakaupalla lisäfiilistä ajoradoille.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi