Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Silent Hill: Homecoming

Alamäessä

Silent Hillit ovat jo pitkään menneet alamäkeä. Kauhupelisarjan ensimmäinen, ja paras osa, julkaistiin PlayStationille vuonna 1999. Kakkonenkaan ei ollut kehno, mutta kolmosesta eteenpäin ollaan menty takapakkia. Tähänastisin pohjanoteeraus oli Silent Hill 4. Se yritti liikaa ja vaikutti kaiken kaikkiaan siltä, että tekijöiltä oli paukut lopussa. Eipä siis ihme, että alkuperäinen Konamin tekijätiimi on jättänyt leikin sikseen. Ehkä nousevan auringon maassa ajateltiin, että uudet kehittäjät toisivat sarjaan uutta eloa ja näkemystä. Väärin luultu. Amerikkalaisen Double Helixin ideoima ja tekemä viides varsinainen Silent Hill, Homecoming, on nimittäin jopa neljättäkin osaa huonompi. Homecoming sisältää useita tuttuja elementtejä, mutta toteutus ja käsikirjoitus ontuvat pahasti.

Matala pelkokerroin

Silent Hillien tavaramerkki on aina ollut psykologinen kauhu. Siinä missä videopelikauhu yleensä on pelkkää liipaisinsormea puuduttavaa toimintaa, Konamin sarjassa ollaan edetty tyylikkäämmin. Kahdessa ensimmäisessä Silent Hillissä oli oikeasti hätä kädessä, vaikka vanhempien PlayStationien teknologiset rajoitukset tekivätkin peleistä ulkoasultaan rosoisia. Pelimaailmat olivat kuitenkin sen verran kekseliäitä ja juoni niin onnistunut, että ensimmäisellä läpäisykerralla sai säikähdellä riittämiin.

Valitettavasti Silent Hillkin on liikkunut tasaisen varmasti kohti valtavirtaa. Silent Hill 4:ssä kaikkea oli liikaa ja Homecoming on entistä pöhöttyneempi. Se on toiminnallisin Silent Hill tähän asti. Mitäpä muutakaan päähahmo Alex siinä tapauksessa olisi kuin koulutettu sotilas. Miekkonen on mitä kyvykkäin telomaan epämuodostuneita, suoraan edellisosista kopioituja hirviöitä niin nyrkeillä, rautaputkella, veitsillä kuin aseillakin. On huono asia, ettei päähahmo ole samanlainen kadunmies kuin muissa Silent Hilleissä. Alex on sen verran kova karju ja kantaa lopulta mukanaan niin paljon tulivoimaa, ettei hänellä mene sormi suuhun pahimmassakaan paikassa.

Pelkokerrointakin on laskettu. Uusi Silent Hill pelottelee lähinnä Hollywood-kauhuelokuvista tutuilla halvoilla tempuilla. Voi olla varma, että hiljaisemmassa kohdassa joku hyppää kohta ikkunan läpi kurkkuun kiinni. Nämä ovat satunnaisia säpsäytyksiä, jotka säikäyttävät, vaan eivät pelota. Homecomingin suurin puute onkin tunnelmassa. Toki siinä on samoja paikkoja kuin aiemmissakin Silent Hilleissä. On hautausmaita, sumuisia katuja ja sairaala, mutta uutta ei ole nimeksikään. Juoni on puolestaan sellainen sekasotku, ettei siitä saa selvää, elleivät aiempien osien tapahtumat ole tuttuja. Tarina hiihtää edestakaisin nykyhetkessä ja muisteloissa. Lopputuloksena on paradoksi: ympäristöistä nauttivat eniten uudet tulokkaat, juonesta taas pelkästään aiemmat pelit läpäisseet.

Kaiken kruunaa kankea pelattavuus. Taistelujärjestelmään on lisätty komboja, väistöjä ja vastahyökkäyksiä, mutta todellisuudessa se on samaa nappulanrämpytystä kuin ennenkin. Juuri siksi Silent Hillit toimivatkin ennen paremmin, kun toimintaa oli vähemmän. Helvetin portit lienevät olleet sepposen selällään, sillä demonikoiraa ja epämuodostunutta ihmistä on joka kadunkulmassa. Hirviöiden telominen ei jaksa kauaa kiinnostaa. Onneksi välillä päästään ongelmanratkaisun ja muun pikkupuuhan pariin. Valitettavasti tekijät tässäkin aliarvioivat pelaajien älykkyyttä. Numeroyhdistelmien ja etenemisreittien selvittäminen ei yleensä vaadi kuin lineaarista etenemistä ja kaikkien tutkittavissa olevien esineiden syynäämistä. Nuanssit ovat poissa. Itku meinaa tulla, kun muistelee nostalgisesti ensimmäisiä Silent Hillejä ja niiden tuoreita ratkaisuja.

Päätöntä harhailua

Toisin kuin monissa PlayStation 3 -julkaisuissa, tällä peliä ei pelasta edes tekninen toteutus. Silent Hill: Homecomingin grafiikka on hyvää, mutta se ei pääse oikeuksiinsa. Pelin taskulamppu on nimittäin niin heikkotasoinen, että se on varmasti hankittu lähimmästä halpahallista. Kapistuksen valokeila on niin heikko, että pelaaja ei näe montaakaan metriä eteensä. Tämä johtaa siihen, että sisätilojen yksityiskohtaista grafiikka ei pysty ihastelemaan kuin lähietäisyydeltä. Ulkona leijailee puolestaan samaa aiemmista Silent Hilleistä tuttua aavekaupunkisumua. Näin animaatio on ainoa osa-alue, joka todella pääsee loistamaan. Välianimaatioita nähdään runsaasti ja ne on toteutettu Homecoming omalla pelimoottorilla. Ne toimivat teknisesti, vaikka menevätkin näyttelyn osalta välillä tahattoman komiikan puolelle.

Jotakin tunnelmasta on sentään säilynyt. Konamin luottomies Akira Yamaoka vastaa edelleen musiikista, joka on Homecomingissa, kuten neljännessäkin Silent Hillissä, pelin paras osa-alue. Yamaokan vahvuutena ovat etenkin lukuisat instrumentaalikappaleet, jotka luovat hienosti tunnelmaa. Musiikki pelastaa, mitä pelastettavissa on. Muu äänimaailma on kopioitu suoraan edellisistä peleistä, mikä ei välttämättä ole huono asia. Mitään yllättävää Homecoming ei kuitenkaan tästä syystä efektipuolellakaan tarjoa.

Yllätyksettömyys on nykypelien ja erityisesti jatko-osien perisynti. Tekijät ja julkaisijat pyrkivät rahastamaan edellisten pelien menestyksellä. Siksi luodaan Silent Hill: Homecomingin kaltaisia tuotteita, joilla on takanaan hieno menneisyys, mutta joiden nykytilanne on pelkästään arvelluttava. Silent Hillin maailmassa on varmasti vielä rutkasti ammennattavaa. Ongelmana on löytää tarpeeksi kyvykkäitä lahjakkuuksia, jotka voisivat saada tästä psykologisen kauhun merkkiteoksesta uutta irti. Homecoming osoittaa, ettei Double Helixistä tähän työhön ole.

Galleria: 

Kommentit

En ymmärrä miksi niin monet eivät osaa arvostaa Silent Hill 4: ää? Mielestäni kyseessä oli yksi kaikkien aikojen ahdistavimmista peleistä.

itse ostin tämän juuri ja hieman pelasin alkua, mielestäni vaikutti todella hyvältä (musiikki varsinkin). ja olen pelannut kaikkia aikaisempiakin Silent Hillejä (paitsi Originsia), joten vertailukohtaa on.

esim dialogi yllätti, en näe tuota tahatonta komiikkaa kyllä mitenkään.. (ainakaan vielä), ihan asiallista ääninäyttelyä kun vertaa muihin peleihin. esim Dead Spacessa oli mielestäni tönkömpää ja vähemmän vakuuttavaa hölinää.

en oikein ymmärrä, mikä tässä pelissä nyt on niin pahasti vialla sitten? ainoa mikä kyllä huolettaa on että jos on liikaa taistelua pelin edetessä. joskin sekin toimi mielestäni alun vihollisia vastaan ihan hyvin, haastavaa ja tuli pieni paniikki niin kuin Silent Hillissä kuuluukin. kontrollitkin totteli paremmin kuin SH4:ssa jonka jätin kesken koska meni hermot kankeuden takia..

Kakkonen ei ollut kehno? Eikös se ollut paras? :o

Nojaa, milipide asia. Mutta ainakin minusta SH2:sen tarina oli paras koko sarjassa ja tunnelma oli yhtä hyvä kuin ensimmäisen osan.

Tämä peli (ja muutkin Silent Hillit tavalla tai toisella) on melkein suora kummarrus elokuvaan nimeltä "Jacob's Ladder". Katsoin sen YouTubesta, aika hyvä leffa.

"kontrollitkin totteli paremmin kuin SH4:ssa jonka jätin kesken koska meni hermot kankeuden takia.."

Ainut vaan, että Homecomingissa ei saa vaihdettua inverttiä. Tähtäykseen kyllä, mutta ei kameraan. Eli ne jotka pelaavat invertillä, on tämä design kämmi koko pelin tappava.

Itse tykkäsin myös nelosesta melkeinpä eniten, noh nää on näitä makuasioita.

Mielipide on kuin persereikä, jokaisella on oma sellainen. IMO nelonen oli ps2:n paras Silent Hill ja kakkonen surkein. Nelosessa oli paljon ahdistavia pikkuseikkoja ja erilainen taistelu/valikko -systeemi, mikä toimi minulle hyvin.

Kotiinpaluutakin olen nyt pelannut pari tuntia alkua, eikä sekään näin huonolta vaikuta, mitä tämä arvostelu antaa käsittää.

Itsekin olen noin 4h pelannut tätä ja siihen mennessä ainakin tuntuu loistavalta peliltä. Voihan tietty olla, että jo nyt alkanut tylsempi osuus kestää loppuun asti. Itseäni silti kiehtoo alun "Homecoming"-synkistelyt ja ne luo mahtavan tuntuisen pohjan juonelle.

Tuo invertin puute on silti kyllä aika anteeksiantamaton virhe...

´´ Rubines
En ymmärrä miksi niin monet eivät osaa arvostaa Silent Hill 4: ää? Mielestäni kyseessä oli yksi kaikkien aikojen ahdistavimmista peleistä.´´

En ymmärrä miksi joku nyt edes haluaisi pelata ahdistavaa peliä??

Tämä on ihan hyvä peli. Invertin puute kamerakulmassa turhautti alussa, mutta pidemmälle pelattuani siihen alkoi tottua ja itseasiassa se lisäsi ihan mukavasti jännitysmomenttia samalla kun valmistautui vihollisen hyökkäykseen nurkan takaa.

Äänentoisto toimii loistavasti. Raapaisevat äänet nostaa niskakarvat pystyyn kun pakenee vihollista kapealla käytävällä.

Jos on psykologisten klassikkokauhuleffojen ystävä niin tämä peli ei jätä kylmäksi. Tunnelmaan pääsee parhaiten iltamyöhään ja sitten huomaakin pelanneensa aamuyöhön saakka.

Pakko kommentoida arvostelua sanomalla, että on yksi huonoimmista mitä olen koskaan lukenut. Ei voisi enempää väärää kuvaa saada tästä pelistä tämän arvostelun perusteella.

Ensimmäiseksi suorastaan _raivostuttaa_ se, miten arvostelija pitää omia mielipiteitään absoluuttisina totuuksina: "Kauhupelisarjan ensimmäinen, ja paras osa, julkaistiin...", "Amerikkalaisen Double Helixin ideoima ja tekemä viides varsinainen Silent Hill, Homecoming, on nimittäin jopa neljättäkin osaa huonompi.", "Kakkonenkaan ei ollut kehno, mutta kolmosesta eteenpäin ollaan menty takapakkia. Tähänastisin pohjanoteeraus oli Silent Hill 4. Se yritti liikaa ja vaikutti kaiken kaikkiaan siltä, että tekijöiltä oli paukut lopussa."

Todella moni pitää Silent Hill 2:sta ylivoimaisesti parhaana pelinä koko SH sarjasta, joten typerää todeta yksiselitteisesti että "no eihän se kehnompi ollut" ja julistaa ykkösen loistavuutta. Nelonen ehkä ontui tietyillä osa-alueilla, mutta kuten joku jo sanokin, ihmeellistä että ketään ei osaa arvostaa kyseistä peliä, näköjään millään tasolla.

Miksei Homecomingia voi arvostella itsenäisenä teoksena, vaan vertailukohteena on jokaisesta pienimmästäkin detailista jokainen aikaisempi osa? Kyseessä on suurilta osin täysin erilainen peli kuin yksikään aikaisempi Silent Hill. Ei peliä olisi annettu amerikkalaisten kehitettäväksi jos ei oltaisi uskottu, että heillä on tarpeeksi tietämystä ja taitoa tehdä uusi silent hill, eikä mitä tahansa peliä.

Arvostelua lukiessa tulee todellakin olo, että arvostelijalla on henkilökohtaisia patoutumia Double Helixiä vastaan ja tuskin on edes pelannut peliä läpi. Silent Hill liikkunut kohti valtavirtaa? Missähän kohtaa? huoh. Silent Hill 4 oli niin erikoinen ja häiriintynyt pelikokemus kaikin puolin etten ymmärrä miten sitä voi sanoa valtavirraksi vaikka muuten siitä ei pitäisikään. Silent Hill Homecoming, toiminnallisin Silent Hill tähän asti. Miksi sekin pitää todeta niin että se olis huono asia? Jos jätkät tekis vuosi toisensa perään samaa shittiä eri kansilla kymmenen vuoden ajan, ketä se enää kiinnostaisi, jotenkin sitä on uudistettava. Alex, _koulutettu sotilas_, kyvykäs telomaan _edellisosista kopioituja_ örkkejä? Mielestäni tämän kommentin pitäisi lukea siis kaikissa muissakin Silent Hill pelien arvosteluissa paitsi ensimmäisen. Enemmän tai vähemmän samaa tai samaa muistuttavaa örkkiä nähdään joka pelissä, henk koht olen sitä mieltä että homecomingissa hirviöihin on tuotu tarpeeksi uutta ja pidetty tarpeeksi vanhaa.

Naurettavaa yrittää selittää, miten pelissä hakataan "niin nyrkeillä, rautaputkella, veitsillä kuin aseillakin", ihan kuin käytettävissä olisi tuhatosainen arsenaali. Täsmälleen kuten jokaisessa muussakin Silent Hillissä, kivääri, haulikko, pistooli, rautaputki, veitsi. Mikä tässä nyt on niin järisyttävää? Lähestulkoon sama aseistus on valittavissa kuin muissakin SH:ssa (Jos originsia ei lasketa). Ja mitä itse päähahmon moittimiseen tulee, tuntuu siltä ettei arvostelija koskaan olisi koko peliä loppuun asti.

Alex kantaa mukanaan lopulta niin paljon tulivoimaa? Missäköhän kohtaa peliä tämä vaihe oli, itse en vaan huomannut ajavani tankilla ja räiskiväni singolla yms. Panoksia pelissä on melko nitkusti, mutta riittävästi. Tämä arvostelu antaa kuvan, että jokaisen vastaantulijan voi pamauttaa palasiksi viisipiippuisella automaattihaulikolla jossa on räjähtävät ja lämpöhakuiset panokset, joita saa loputtomasti lisää kolmen metrin välein ydinasekranaattien kera.

Tiedän, että arvosteluissa on kyse arvostelijan mielipiteestä, mutta jos tämän vertaa ei asioista ymmärrä/tiedä suosittelisin jättämään sen väliin, tai edes pelaamaan pelin loppuun asti ennen kun tuomitsee siinä kaiken.

Itse totesin koko pelin aikana muutaman "lähinnä Hollywood-kauhuelokuvista tuttuja halpoja temppuja". Enemmän ehkä kuin vanhoissa, mutta myöskin toimivampia nykyteknologian ja hienon grafiikan ansioista. Toki se on myönnettävä, että täsmälleen samaa tunnelmaa pelissä ei ole kun esim. verratessa ensimmäiseen, mikä on mielestäni enemmän kuin ymmärrettävää.

En tiedä onko järjenjuoksussa vikaa vai mistä johtuu, jos tämän pelin juoni on sekasotku josta ei ymmärrä mitään paitsi aikaisemmat läpäisseet: mielestäni Homecomingissa oli iisein ja helpoiten ymmärrettävä juoni, ei huonossa mielessä mutta joka tapauksessa. Toki viittauksia vanhaan oli, muttei liikaa: kaikki hahmot ovat uusia yms. Jos peli ei liittyisi millään tapaa vanhoihin SH:hin, mikä järki siinä olisi?

Mielestäni pelattavuudessa ei ole mitään muuta moitittavaa, paitsi senssin säätäminen puuttuu. Itse en invertistä välitä joten se ei haittaa mutta typerää sekin kyllä.
Taistelujärjestelmään on lisätty komboja, väistöjä ja vastahyökkäyksi jotka todellakin toimivat niin kuin pitääkin: kohdittain tietyt viholliset saattaa pystyä helposti hakkaamaan näpyttämällä äksää, mutta taktiikka ei todellakaan toimi jokaisen vihun kohdalla, liekö sitten taas jäänyt pari örkkiä näkemättä kun ei o jaksettu pelata loppuun tms. Mielestäni taistelu oli yhtä mielenkiintoista ja haastavaa pelin alusta loppuun asti.

Voi olla että kannattaisi myös ostaa uudet silmälasit, jos pelin grafiikkaa ei pysty ihastelemaan. Peli on kyllä pimeä ja synkkä, mutta pystyin kyllä nauttimaan pelin yksityiskohtaisesta ja hyvästä grafiikasta täysin.
En huomannut kyllä nauravani tahattomalle komiikalle missään vaiheessa, toki useassa pelissä parannettavaa on ääninäyttelyssä mutta ei tätä voi huonoksi sanoa missään nimessä, ylenpalttista mustamaalaamista.

Järkyttävää väittää, että homecoming olisi tehty rahastusmielessä. Tätä arvostelua on niin turhauttava lukea ettei mitään järkeä. Onhan pelissä vikansa mutta täydeksi roskaksi sitä on turha tuomita jos itseä sattuu ärsyttämään kun japanilainen team silent ei teekkään ykkösen remakea missä mukana roikkuu kolmesataa halogeenilamppua jotka valaisee siidet graffat, missä on uskomatton cliffhanger-juoni mistä ei oikeastaan tajua mitään, jonka voi sitten todeta olevan "tosi diippii, oikeesti".

Täydellinen peli homecoming ei likikään ole, mutta piti vain avautua uskomattoman surkeasta ja raivostuttavasta arvostelusta.

Ja PS vielä kaiken lisäks,
"suurimies: En ymmärrä miksi joku nyt edes haluaisi pelata ahdistavaa peliä??"
Ehkä sinä et ole täysin oikea henkilö sitten keskustelemaan Silent Hillistä.
Kiitos.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi