Viime syksynä PSP:lle julkaistu Silent Hill: Origins tuodaan nyt PS2:lle vähin äänin, vähin muutoksin GTA:n Stories-julkaisujen tapaan. Selviytymiskauhun peruselementit ovat pysyneet vähintäänkin yhtä muuttumattomina kuin itse peli PSP:ltä tuotuna.

Origins aiheutti jo ennen julkaisuaan ristiriitoja sarjan fanien keskuudessa, sillä kehittäjäksi paljastui länkkärilafka Climax japanilaisen Konamin sijaan. Alun alkaen tuntui hieman hassulta ajatus siitä, että joku muu kuin pelisarjan luonut taho osaisi kertoa paremmin, miten tarina sai alkunsa – eritoten näin juonipainotteisessa julkaisussa. Origins kuitenkin saa juonellisista ansioistaan kohtalaisen arvosanan. Se todella virittää aluilleen alkuperäisen Silent Hillin tapahtumat. Peli myös kosiskelee ensimmäistä osaa pelanneita käyttämällä siinä tutuksi tulleita hahmoja, kuten Alessa, Dahlia, Kaufmann ja Lisa.

Kaupungin ensimmäiseksi uhriksi esitellään rekkakuski Travis Grady. Muiden Silent Hilliin eksyneiden tapaan miehellä on kannettavanaan menneisyyden taakkoja, jotka myöhemmin paljastuvat liittyvän perin vaikeisiin lähiomaissuhteisiin. Tarinan alkaessa Travis on tien päällä ja on vähällä ajaa tiellä hoipertelevan pikkutytön yli. Vastuuntuntoinen mies ei anna itsensä (tai säikyn pelaajan) jatkaa matkaa vaan ottaa suunnakseen sumun lähtiessään tyttösen perään. Etsinnät vievät Travisin syöksymään palavaan omakotitaloon ja pelastamaan siellä okkulttisten symbolien keskeltä pahasti palaneen lapsen. Saatuaan elävän hiilloksen ulos mies pyörtyy ja herää utuisesta Silent Hillistä, jossa tuttuun tapaan tiet ovat katkenneet ja kaduilla saattaa hortoilla muitakin kuin auttavia kansalaisia. Mies lähtee etsimään vastauksia paikallisesta sairaalasta ja muista sarjalle ominaisista paikoista tehden ohessa katsauksen synkeään sisimpäänsä.

Tuttuun tapaan kauhujen kaupungista tulee välillä entistä kauheampi, kun maisemille esitellään karumpi kääntöpuoli, Otherworldinä tunnettu tila. Siinä missä sarjan aiemmissa osissa juonen eteneminen käynnisti siirtymän synkempiin näkymiin, nyt pelaaja on vapaa kulkemaan näiden kahden maailman välillä. Originsissa käytetään peilejä portteina ulottuvuuksien välillä, mitä hyödynnetään arvoituksissa ja muussa etenemisessä. Peilintakaisessa maailmassa saattavat aueta eri ovet, näkyä eri asiat tai löytyä eri tavarat. Kyseessä on kohtuullisen mielenkiintoinen mutta selkeästi ravaamista aiheuttava ratkaisu, joka myös syö Otherworldin ainutlaatuisuutta. Nyt tuonpuoleisessa piipahtaa tuon tuosta mielelläänkin vaikkapa tarvikkeita etsimässä.

Sellaisenaan kierrätettyä kauhua

Originsin viivasuorahkosta käännöksestä PSP:ltä PS2:lle kertoo jo se, että kehittäjät eivät ole ottaneet käyttöön käsikonsolista puuttuneita L2- ja R2-liipaisimia tai toista tattia. Jopa lehdistöversion ohjeessa puhutaan vain L- tai R-näppäimistä tarkentamatta niitä numeroilla. Värinät unohtaen onkin melko yhdentekevää käyttäisikö ohjaimena Dualshockia vai PSP:tä. Tämä on sikäli sääli, että ehostetulle kameran ohjaukselle olisi ollut uudella alustalla kysyntää. Nyt ahtaissa tiloissa pelaaja pakotetaan liian usein katsomaan lähikuvassa Travisia, eikä hänen lamppunsa valaisemaa ympäristöä. Samoin aiempien osien katseen ohjaamista ja valolla osoittamista jää kaipaamaan.

Origins jatkaa aiempien Silent Hillien tyyliä graafisesti. Mallintamisessa sisätilat erottuvat selkeästi edukseen yksityiskohdillaan ahdistavina miljöinä, kun taas ulkomaisemat eivät visuaalisesti oikein toimi. Ulkona piirtoetäisyyden metrit eivät kymmentä ylitä, kuten eivät näkymätkään ylitä ensimmäisen Silent Hillin rimaa. Harmaatakin harmaampi, sumuisen suttuinen ulkomaailma on jopa Otherworldia kauheampaa katsottavaa, mikä nyt tavallaan kauhupeliin sopii. PS3-pelien teräväpiirtografiikkaan tottumisenkin huomioiden Origins ei ole herkkua silmille häviten muille PS2:n Silent Hill -peleille selkeästi.

Musiikkia korville tarjoavat puolestaan Akira Yamaokan sävellykset. Säveltäjänero ei Originsin raidoillakaan petä, mutta kieltämättä tällä kertaa kuullaan aiempaa vähemmän tunnelmallisia ja tunteikkaita kappaleita. Ei mitään ikimuistoista siis. Muutenkin äänimaailma peilaa perinteistä silenthilliä: hiljainen humina vaihtuu radion kohinaan ja mörköjen murinaan, joita katkovat vain aseen laukeamiset ja kättäpitemmillä hutkimiset. Pienenä valitettavana yksityiskohtana radion äänenvoimakkuutta saa säädeltyä ainoastaan on tai off -valinnoilla.

Kankeaa kauhua

Liian monissa kauhupeleissä ja näin Originsissakin kauhistuksen hetkiä aiheuttaa painostavan tunnelman lisäksi kankea ohjaus. Hankalan kamerahallinnan ohella Travis liikkuu konemaisesti, lähtee juoksemaan pienellä viiveellä eikä osaa vaihtaa varusteita liikkeessä. Jälkimmäinen ongelma hankaloittaa toimintaa sikäli, että Silent Hill 4:n tapaan lähitaisteluaseet tuppaavat rikkoutumaan muutaman iskun jälkeen. Onneksi päähahmomme taskuihin mahtuu niitä nyt äärettömästi, mutta kun laudanpätkä hajoaa kesken taistelun, uusi kättäpitempi täytyy vaihtaa käyttöön taukovalikon kautta tai juoksemalla turvallisempaan paikkaan vaihdon ajaksi. Näin ristiohjaimella hallittavasta pikavalikostakin on viety lähes kaikki hyöty. Parempi olisi, jos mies vaihtaisi vanhan hajottua automaattisesti uuteen lyömäaseeseen; tällaisenaan taistelut useampaa kuin kahta vihollista vastaan koettelevat totisesti hermoja.

Kehno taistelusysteemi ei kuitenkaan tee pelistä vaikeaa vaan enemmän ahdistavan. Kuolema korjaa ensimmäisten pelituntien aikana harvoin, sillä kaikenmaailman elämä- ja energiajuomia tarjotaan runsaasti. Sen sijaan tuliaseiden vähäiset panokset säästää suosiolla pomovihollisiin, kun taas kertakäyttöiset heitettävät tavarat – kuten matkatelevisiot ja leivänpaahtimet – ovat paitsi yleisiä myös käteviä kellistäen useimmat perusvihulaiset yhdellä osumalla.

Muutoin pelaajan lahjoja haastetaan perinteisissä arvoituksissa, jotka testaavat lähimuistia sekä loogista ja matemaattista päättelykykyä. Puzzleja setvii toki mieluummin kuin vihollislaumoja, mutta mitään unohtumattomia koitoksia ne eivät tarjoa. Älynystyröitään joutuu silti vaivaamaan, ja allekirjoittaneenkin tarvitsi pariin otteeseen hakea läpipeluuohjeesta vauhtia; mitään kummempaa oireilua ei sarjan konkaripelaajille pitäisi koitua.

Hui, tavanomainen kauhistus!

Silent Hill: Origins on varmasti vahvempi kokemus PSP:llä, jolla tekniset puutteet eivät ole niin tyrkyllä kuin isolla ruudulla pelattaessa. Tästäkin huolimatta Originsin suurimmaksi ongelmaksi osoittautuu sarjasta poikkeava tavanomaisuus. Se ei ole uraauurtava kuten sarjan ensimmäinen osa, ei herätä tunteita kuten ainutlaatuinen Silent Hill 2, ei anna niin paljon vastauksia kuin Silent Hill 3, eikä ole lainkaan niin mielenkiintoinen kuin Silent Hill 4. Climaxin väellä piilee selvästi kykyjä luovaan hulluuteen, mutta alkuperäisen kehittäjän, ”Team Silentin” tasolle pääseminen vaatisi lääkityksen moninkertaistamista.

Sarjan faneille tämä seitsentuntinen seikkailu menee puhtaasta mielenkiinnosta juonijatkumoon, mutta heidänkin kannattaa valita alustaksi PSP.