Nada Nadal

Roger Federerin ja Rafael Nadalin maaginen kaksinkamppailu ei ulotu kaikkiin videopeleihin asti. Top Spin 3:n tapauksessa kovalyöntinen espanjalainen löytyy nimittäin ainoastaan pelin PlayStation 3 -versiosta, kun Xbox 360- ja Wii-omistajat saavat nauttia pelkästään sveitsiläisen tähden millintarkoista lyönneistä. Toki mukana on muitakin pallonlätkijöiden huippuja, kuten Andy Roddick, David Nalbandian, Maria Sharapova ja Justine Henin, mutta Nadalin puuttuminen on silti kova isku. Oma tennisässämme Jarkko Nieminenkin loistaa poissaoloaan, mutta sitä surevat vain kaikkein isänmaallisimmat lajin ystävät.

Liikaa myönnytyksiä

Wiin Top Spin 3 eroaa merkittävästi muiden konsolien versioista. Se johtuu uudesta pelimoottorista, joka vaikuttaa sekä pelattavuuteen että tekniseen antiin. PlayStation 3- ja Xbox 360 -versioiden omistajat saavat nauttia korkearesoluutiografiikasta, jossa hikikarpalot helmeilevät pelaajien kasvoilla, mutta Nintendon konsolin omistajat saavat tyytyä vähempään. Peli ei näytä erityisen hyvältä edes verrattuna muihin saman alustan urheilupeleihin. Ottelijoiden animointi on kehnoa, katsomo näyttää pikselimatolta, eikä muussakaan visuaalisessa ulosannissa ole kehumista. Tekniikka kaipaisi muutenkin lisää lihaa luidensa ympärille, sillä myös äänimaailma on keskinkertainen.

Pelattavuus on Top Spin 3:n Wii-painoksen suurin myyntivaltti. Tekijät eivät kuitenkaan ole valitettavasti pystyneet ottamaan kaikkea irti ohjausmahdollisuuksista. Pelattavuus on hyvin kolikkopelimaista. Syöttämistä ja pallon palauttamista on helpotettu liikaa. Hyvän lyönnin saa aikaiseksi, vaikka ajoitus ei olisikaan täysin kohdallaan. Top Spin 3 muistuttaakin ikävällä tavalla Wiin julkaisun yhteydessä lanseerattua Nintendon omaa Wii Sports Tennis -peliä, jossa ajatus oli hyvä, mutta toteutus ontui. Molempien pelien tekijät ovat selvästi pelänneet pelaajien karkottamista ja tehneet siksi virtuaalitenniksestä lähes naurettavan helppoa.

Haasteellisinta Top Spin 3:ssa on syöttäminen, mutta se ei johdu autenttisuudesta vaan huonosta ohjelmoinnista. Pallo heitetään ilmaan heilauttamalla kaukosäädintä ylöspäin. Tällöin lähtee käyntiin erityinen mittari, joka on pysäytettävä pienelle alueelle huitaisemalla kauplaa alas. Tämä kuulostaa helpolta, mutta reaktioaika on aivan liian lyhyt normaalille ihmiselle. Lisäksi peli ei joka kerta tunnista wiimoten liikettä. Se johtaa hermostuneeseen husimiseen, jonka myötä syötöistä ei viimeistään tule yhtään mitään. Mukana on onneksi Z-näppäimestä suoritettava helppo syöttö, mutta ässät jäävät tekemättä.

Lisää hallaa tulee verkkopelin ja hahmonluontimahdollisuuden puuttumisesta. On käsittämätöntä, miksi näitä nykyurheilupeleissä pakollisia ominaisuuksia ei ole mukana Wii-versiossa. Moninpeliä voi näin pelata ainoastaan samalla konsolilla. Se ei kuitenkaan ole helppoa, sillä ainakaan allekirjoittaneen postimerkin kokoisen television eteen ei mahtunut kahta ottelijaa vierekkäin. Kaverin kanssa pelaaminen johtaakin hyvin todennäköisesti nyrkkitappeluun, kun palautusta yrittävä ystävä lyö kaveriaan vahingossa ohjaimella naamaan.

Kaksoisvirhe

Pelitiloissa ei ole hurraamista. Yksinpeliä on karsittu, eikä kattavaa uramuotoa ole ollenkaan. Sitä korvaava Road to Glory on pelkkä sarja haasteita, joissa otellaan tietyillä pelaajilla. Events taas sisältää eri kenttätyypeillä pelattavia turnauksia, jotka ovat käytännössä täysin samaa tavaraa kuin yksittäiset pelattavat ottelut. Mitään kerättävääkään ei ole, joten pallottelussa ei ole mitään mieltä. Top Spin 3 olisi kaivannut porkkanoita, kuten lisäpelaajia ja -asusteita, sekä muuta perusmateriaalia. Tällaisenaan kokonaisuus on koettu muutaman ottelun jälkeen.

Ainoa Wii-version yksinoikeus on kehnohko Party-pelimuoto. Sen The Keys -vaihtoehdossa suoritetaan erilaisia haasteita ja kerätään kuvitteellisia avaimia. Haasteet ovat yksinkertaisesti tavoitteita, kuten ottelun voittaminen tai tarkkojen lyöntien tekeminen. Tätä voi pelata joko yksin, kaksin tai nelinpelinä. Toinen bilepeli on The Invincible Man. Se on sarja pienoisotteluita, joissa tietyn määrän voittoja ensimmäisenä kerännyt voittaa. Bilepelejä olisi voinut olla enemmänkin, kuten esimerkiksi mainioissa Virtua Tennis -peleissä. Tekijät ovat valitettavasti menneet jälleen aidan matalimmasta kohdasta.

Top Spin 3:n Wii-versio on karvas pettymys. Se on keskinkertaista roskaa ensimmäisestä pelikerrasta viimeiseen. Kaikkea on liian vähän, yksin- ja moninpeliä on karsittu kovalla kädellä, eikä mukaan ole laitettu juuri mitään korvaavaa. 2K Sportsilla ollaan selvästi keskitytty Xbox 360- ja PlayStation 3 -versioihin. Wiin jääminen jälleen kerran paitsioon on ikävää mutta odotettua. Toivottavasti tekijät oppivat läksynsä ja tekevät ensi kerralla jotain kiinnostavampaa.