Spec Ops: The Line

Kolmannen persoonan lineaarisissa räiskinnöissä on nähty vuosien varrella jos jonkinlaista yrittäjää. Pääsäännöksi on muodostunut, että kyseessä on joko huono Uncharted- tai Gears of War -klooni. Spec Ops: The Line muistuttaa pelimekaniikkansa puolesta enemmän Epicin äijäilysarjaa, mutta sen vakavampi tarina on jotain, mikä erottaa pelin edukseen kilpailijoista.

Pysäyttävää tarinankerrontaa

Peli on innoittunut Joseph Conradin kirjasta Heart of Darkness eikä liene yllättävää, että pelissä jahdattava sotilas on nimeltään Konrad. Voisin vaikka vannoa Spec Ops: The Linen innoittuneen myös kahdesta elokuvasta: Fight Club ja Ilmestyskirja. Nyt. Jälkimmäisessä elokuvassa etsittiin seonnutta everstiä Vietnamissa, pelissä se tehdään hiekan raunioittamassa Dubaissa.

Kolmihenkinen partio amerikkalaisia sotilaita saapuu hiekkamyrskyn jälkitunnelmissa Dubaihin. Heidän tarkoituksenaan on tiedustella, mitä tapahtui siviilejä evakuoimaan jääneelle sotilasjoukolle. Miehet kohtaavat vihamielisiä, aseistautuneita kapinallisia ja ryhtyvät taisteluun. Mitä oikein on tekeillä? Seuraa vajaa kymmentuntinen tutkimusmatka niin Dubain kuin ihmismielenkin syvyyksiin. Teemojensa puolesta ymmärrän oikein hyvin, miksi peli on kielletty alle 18-vuotiailta.

Tarina etenee lineaarisesti putkessa, mikä mahdollistaa selkeän juonikerronnan. Välivideoita katsellaan paljon, mutta varsin usein eteneminen hidastuu kävelyksi, ja kundit vain keskustelevat ympärillään näkyvistä asioista. Dialogi toimii hyvin kautta linjan. Kerättävät tavarat ovat äänitiedostoja, jotka taustoittavat partion saapumista edeltäviä tapahtumia. Nurkkia nuuskii mielellään, koska nauhoitukset ovat aidosti kiinnostavia.

Hyvin harvoin selvästi räiskinnäksi suunnitellulla pelillä on kerrottavanaan pysäyttävä tarina. Spec Ops on kuitenkin juuri sellainen. Tapahtumien syyt ja seuraukset paljastuvat vähitellen, eikä lopputekstien rullatessa jää keskeneräisyyden tunnetta. Spec Ops ei petaa loppuratkaisullaan jatko-osaa, vaan tarina seuraa tietään loppuun saakka johdonmukaisesti. Matkan varrella tehdään kourallinen valintoja. Vaihtoehtoina ovat usein toimiminen tai toimimatta jättäminen, joskus myös muutamalla eri tavalla toimiminen. Harmillisesti alkupuolella tehdyt ratkaisut eivät kauheasti vaikuta pelin loppuun, joita on kourallinen riippuen viimeisestä valinnasta.

Kankeaa ohjausta hiekan pöllytessä

Pelillisesti Spec Ops on kuin Army of Two’n ja Gears of Warin ristisiitos. Kolmannen persoonan räime on Spec Opsin delta-ryhmällä suojineen päivineen erittäin toimivaa, mutta huomattavasti kankeampaa verrattuna Gearsin delta-ryhmään. Kahta tiimikaveria voi käskyttää, ja jannut hoitavatkin sarkansa hyvin. Ohjeistaminen on erittäin suotavaa silloin, kun tietää olevansa itse surkea ampumaan. Panoksia ei nimittäin ole liikaa edes normaalilla vaikeustasolla, joten silmitön räiskiminen jättää pelaajan helposti pulaan. Kerralla voi kantaa mukanaan kahta erilaista asetta, ja ne voivat olla minkälaisia tahansa. Pelaajaa ei siis pakoteta pitämään vara-aseenaan pistoolia, jos sattuukin haluamaan singon rynnäkkökiväärin kaveriksi. Koska pelissä soditaan ihmisiä vastaan, eivät vihollisten taktiikat ole kovin monipuolisia. Poikkeuksena ovat iholle juoksevat puukkojunkkarit ja kaikkien räiskintäpelien klassikko: tankkimainen köntys, jolla on raskas konekivääri ja panssarissa aukko selkäpuolella.

Toiminta ei juuri muutu matkan aikana, mutta pientä piristystä kuvioon tuo hiekka. Aika ajoin vihollisten ylä- tai alapuolella on myrskyn kasaamaa hiekkaa, jonka voi pudottaa pahaa-aavistamattomien vihujen niskaan hulvattomin tuloksin. Nämä ansat ovat kuitenkin hyvin harvassa ja tiukasti ennalta määrätyissä kohdissa. Toinen hauska huomio on, että kranaatin räjäyttäminen sannassa sokaisee pahiksen, jolloin hän ei voi välittömästi ampua takaisin.

Kuvaan sopimaton moninpeli

Tarina on niin vahva osa kokonaisuutta, että verkkomoninpeli istuu siihen huonosti. Positiivista on kuitenkin se, että verkkoviive ei kovinkaan usein sotke pelinautintoa. Tämä saattaa johtua myös kahdeksan pelaajan maksimimäärästä. Pelimuodot ovat erittäin perinteisiä luotihippoja. Tavoitteellinen muoto on innoittunut suoraan MAGin Sabotagesta. Aluksi täytyy tuhota vastustajan suojaamat kohteet, jonka jälkeen avautuu se varsinainen päämesta. Kun sekin on räjäytetty, on aika hurrata voitolle. Jostain syystä ääni ja kuva pätkivät joka ainoa kerta loppuvideon pyöriessä.

Hahmonkehitys on estottomasti apinoitu muista suosituista räiskinnöistä. Pelaamalla avautuu uusia aseita, varusteita ja entistä mausteisempia versioita eri pelimuodoista. Uudet aseet eivät anna kovinkaan suurta etulyöntiasemaa kokeneille pelaajille, jos tulokas osaa ampua hyvin päähän. Ohjauksen kankeus tulee hyvin esiin juuri moninpelissä. Tulen alta ei yksinkertaisesti pääse niin nopeasti suojaan kuin tarvitsisi. Tämä tekee otteluista suorastaan kömpelöitä.

Moninpelin suurin ongelma on, ettei sillä ole tarjottavana mitään sellaista, jota eivät jo muut pelit tarjoaisi. Verkkomittelöt ovat toimivia, mutta sujuvampaakin on tarjolla. Tämän näyttävät jo pelaajatkin huomanneen.

Pelkkä aurinko ja hiekka eivät riitä

Graafisesti Spec Ops: The Line on pettymys. Hiekan ympäröimä Dubai on toki kirkas ja keltainen, mutta yksityiskohtia on niukasti. Liikeanimaatiot ovat juuri ja juuri luonnollisen näköisiä. Kasvojen ilmeet välittävät hetken tunnetilan katsojalle, mutta senkin vain rimaa hipoen. Ulkoasu on siis asiansa ajavaa, mutta selvästi parempiakin vaihtoehtoja on. Äänimaailma ei sekään yllätä tai tee vaikutusta. Aseet paukkuvat, hiekka pölisee ja tuuli ulvoo. Ääninäyttely onneksi pelastaa paljon vieden pelaajan asteen verran lähemmäksi draamaa. Yleensä pidän Nolan Northin äänestä, mutta nyt mies kuulostaa aivan liikaa Unchartedin Nathan Drakelta. Vaikutelma on kaikkea muuta kuin toivottu, sillä Northin hahmo kapteeni Walker ei ole Draken kaltainen poikamainen seikkailija.

Täysi-ikäisille sotilasdramaatikoille

Spec Ops: The Line on vahvasti tarinavetoinen kolmannen persoonan räiskintä. Käsitellyt teemat ovat ehtaa K18-kamaa, ja juoni säilyttää jännityksensä loppuun saakka. Ohjaus on hivenen kankeaa, mutta se muodostuu ongelmaksi vasta moninpelissä. Verkkomittelöt ovat toimivia, mutteivät millään tasolla vetoavia. Täysi-ikäisille Spec Opsia voi suositella, jos haluaa kokea sotilasdraaman pelimuodossa.
Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi