Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Star Fox Command

Ketun juuret

Star Fox -sarja on viime vuodet ollut pahasti hakoteillä. Toimintajuurilta ponnistanut peli on kääntynyt niin keskinkertaiseksi seikkailuksi (Star Fox Adventures) kuin epämääräiseksi sillisalaatiksi (Star Fox Assault). Molemmat näistä peleistä ilmestyivät GameCubelle, eikä kummankaan kehityksestä vastannut sarjan luonut Nintendo. Adventures oli Raren käsialaa, Assaultista taas vastasi Namco. Nyt puikoissa on japanilainen Q-Games, jonka perustaja Dylan Cuthbert oli mukana luomassa kahta aivan ensimmäistä Star Foxia. Ainakin tässä mielessä perustan pitäisi olla kohdallaan.

Star Fox Command on ensimmäinen sarjan julkaisu käsikonsolialustoilla ja Wi-Fi -yhteydellään myös pelin ensimmäinen esiintyminen verkossa. Command jatkaa juonellisesti siitä mihin Assault päättyy. Star Fox -joukkue on hajonnut lukuisten epäloogisten yhteensattumien johdosta. Heidän on kuitenkin palattava yhteen räiskyttelemään lasereilla Lylat-tähtijärjestelmää uhkaavaa uutta pahuutta. Juonessa ei siis ole vieläkään hurraamista, mutta pääpaino on onneksi tekstipohjaisen dialogin sijasta täysiverisellä toiminnalla.

Paluu alkuun

Command on paluu Star Foxin juurille, mutta vain osittain. Lentotaisteluja katkovat vuoropohjaisen osiot, joissa Great Fox -alusta pitää estää tuhoutumasta ympäröivien vihollisten tulituksessa. Suurin osa vuoroittaisista osuuksista on helppoja ja yksinkertaisia, mutta mukaan on laitettu myös muutama haastavampi pomotaistelu. Mukana on myös minipelejä, joissa pitää esimerkiksi välttää törmäämästä mihinkään.

Kaikki tämä tekee Star Fox Commandista miellyttävän vaihtelevan kokemuksen. Toinen innovaatio on ohjaussysteemi. Peliä hallitaan lähes pelkästään kosketusnäytöllä. Joissain lyhyissä osuuksissa joutuu käyttämään myös ristiohjainta ja muita nappuloita, mutta useimmat kohdat hoidetaan stylus-kynän avulla. Ratkaisu toimii yllättävän hyvin, eikä ohjaussysteemistä löydy paljonkaan moitittavaa.

Mukana on useita pelattavia hahmoja. Tämä vaikuttaa lähinnä ohjattavan aluksen ulkonäköön, ei itse pelattavuuteen. Erot eri hahmojen välillä ovat kosmeettisia. Sama pätee myös vihollisiin, jotka ovat samaa, muutamalla laukauksella tuhoutuvaa kauraa. Pelialueetkaan eivät ole järin kekseliäästi toteutettuja. Ne käsittävät lähinnä suuria, avoimia ruohokenttiä vailla huomattavia maamerkkejä. Nämä kauneusvirheet ovat pieniä, mutta ne pilaavat joka tapauksessa illuusiota monipuolisesta pelaamisesta.

Hyvää ja huonoa

Pitkähkön yksinpelikampanjan lisäksi mukana on moninpeli. Se ei valitettavasti vastaa muun pelin standardeja. Deatmatch-taisteluiden kaaos ei hellitä hetkeksikään, vaan moodi on ensisijaisesti nappuloiden jatkuvaa hakkaamista. Tämä on ikävä huomata, etenkin kun muu peli on onnistuneesti esitellyt uuden, taktisemman Star Foxin. Onneksi pelkässä yksinpelissäkin riittää hupia koko rahan edestä.

Teknisesti Star Fox Command on kohtalainen saavutus. Peli ei ole näyttävyydeltään aivan DS:n parhaimmistoa, mutta ulkoasu ajaa asiansa. Musiikki on luokatonta jumputusta, eikä efekteissäkään ole liiemmin kehumista. Ääninäyttelyn on korvannut Nintendo-peleistä, kuten Animal Crossingista, tutut mumisevat hahmot. Audiovisuaalisuus ei ole Commandin parasta antia.

Mitä Star Fox -peleihin tulee, uusin julkaisu on askel oikeaan suuntaan. Yksinpeli on hyvä yhdistelmä toimintaa ja strategiaa. Tämä on mukava huomata vuosikausia jatkuneen harharetken jälkeen. Q-Games on onnistunut kehitystehtävässään edeltäjiään paremmin, ja vaikka uusi definitiivinen Star Fox odottaakin yhä luojaansa, Command on parasta kettujen avaruusoopperaa pitkään aikaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi