Tales of Vesperia

Xbox 360 on hyvää vauhtia noussut sukupolvensa roolipelikonsoliksi, ja syrjäyttänyt sijaltaan vuosia paikan pitäneen PlayStationin pykälän alemmaksi. Pitkän linjan työläisistä koostuvat japanilaiset firmat kuten Square Enix, Mistwalker tai Namco Bandai ovat antaneet Microsoftin laitteelle tukun yksinoikeuksia vaihtelevin menestyksin, mutta genren ystäville hieman heikommatkin tuotokset ovat olleet tervetulleita ropenälkää tyydyttämään. Nyt kulinaristeja hellitään, sillä lähes vuoden odotuksen jälkeen Namco Bandain Tales of Vesperia on viimein julkaistu Euroopassakin. Ai että se maistuukin hyvältä.

Aitoja persoonia satumaailmassa

Tales of Vesperia ei turhaan kiirehdi suuriin kuvioihin. Zaphiaksen kaupungin köyhäinosan suihkulähteestä varastetaan vesielementein varusteltu taikakivi blastia, minkä puute aiheuttaa kaivoksen tulvimisen. Vähävaraisten nimellinen sankari Yuri ja uskollinen koiransa Repede patistetaan hakemaan varas ja kaivattu blastia takaisin ennen kuin koko alakortteli hukkuu likaveteen. Homma päätyy linnareissuksi, jossa seuraan lyöttäytyy vartijoita pakeneva neito hädässä, Estellise, jonka kanssa tiet yhtyvät kaupungin ulkopuolelle suureen ja vaaralliseen maailmaan. Terca Lumireis -planeetan kaupunkeja on iät suojannut valtaisat blastiat, jotka ovat pitäneet kaikki epämiellyttävät otukset rajojen toisella puolella. Niin Yuri kuin Estellisekin saavat ensimmäistä kertaa nähdä rakkaan kaupunkinsa ulkopuolella vaanivat lukemattomat vaarat ja kauneudet heidän jahdatessa niin ikään kaupungista poistunutta blastia-varasta.

Kymmenisen pelitunnin jälkeen Terca Lumirein kartoitus on vasta aluillaan. Uusien kaupunkien, tuttavuuksien ja vihollisten ohella laaja maailma on vasta paljastanut pienen häivähdyksen tulevasta, eikä Yurin ja kumppaneiden matkan tarkoitus ole edelleenkään muuttunut. Tales of Vesperian rakenne on ilahduttavan maanläheinen ja henkilökeskeinen heti alkumetreiltä lähtien, mikä saattaa tulla yllätyksenä räjähtäviin alkuihin tottuneille pelaajille. Jatkuvan kiireen sijaan peli antaakin hahmoillensa runsaasti aikaa niin välinäytöksissä kuin vapaaehtoisissa dialogipätkissä, skitseissä, joissa hahmojen välistä kemiaa syvennetään entisestään, mytologioita raotellaan ja setvitään nykyistä kurssia. Tales of Vesperian parissa kulutettu aika meneekin runsaslukuista dialogia seuratessa.

Tämä ei tietenkään toimisi ilman erinomaisia hahmoja, mutta onneksi Tales of Vesperian henkilögalleria hakee vertaistaan. Päähenkilö Yuri nousee yhdeksi parhaimmista roolipelihenkilöistä silkalla aitoudellaan, mikä kylläkin koskee myös pelimaailman jokaista persoonaa pelattavista hahmoista aina tarinaa kuljettaviin sivuhenkilöihin asti. Monenkirjavat hahmot eivät edusta silkkaa hyvää tai puhdasta pahuutta, vaan ovat omien motivaatioiden, moraalien ja salaisuuksien johdattelemia, ristiriitaisia yksilöitä, joiden syyt tekoihin tai niiden tekemättömyyteen ovat lähes aina uskottavia ja ennen kaikkea inhimillisiä. Tales of Vesperian yksi olennaisimmista teemoista pyöriikin juuri moraalietiikan kysymysten äärellä oikeasta sekä väärästä, ja kuinka näiden ero on tarkastelukohteesta riippuvainen. Tässä ristiriitaisuudessa mennään jopa niin pitkälle, että varsinaiset pelattavat henkilöhahmot, ne perusropejen ”hyvikset”, saattavat aiheuttaa joissakin pelaajissa suoranaista paheksuntaa teoillaan. Tällaista moraalista asettelua on harvemmin missään pelissä tullut vastaan. Kun Tales of Vesperian juoni nitoo vielä saumattomasti yhteen poliittista korruptiota, valtakinastelua sekä blastian ympärillä pyöriviä mysteereitä, saadaan lopputulokseksi hyvän romaanin lailla etenevää kerrontaa, josta ei uuvu yllätyksiä.

Kuin animea katsoisi

Siirryttäessä järjestyksessä heti seuraavaksi eheimpään kokonaisuuteen päästään pelin visuaaliseen yleisilmeeseen, joka ulottuu pelkän silmäkarkin lisäksi vahvistamaan Tales of Vesperian tarinavetoisuutta. Pehmeillä vedoilla luodusta maailmasta on paha löytää moitteen sanaa, sillä cel shading -tekniikalla toteutettu pelimoottori pyörittää kaunista antia nikottelematta. Yksityiskohdissa on tingitty verrattuna esimerkiksi Namco Bandain aiempaan roolipelituotantoon Eternal Sonata, mutta silkkinen look tekee Tales of Vesperian maailmasta viehättävän erilaisen. Maisemat sekä hahmot ovat kuorrutettu sateenkaaren väreillä sortumatta kuitenkaan ylenpalttiseen söpöilyyn. Pelialueet ovat laajoja koostuen kuitenkin hyvin vähistä erillislatausta vaativista tiloista. Kokemus vastaa miltei interaktiivista animea, mitä edesauttaa varsinaiset anime-konventioin tuotetut välinäytökset. Valitettavasti näitä käytetään varsin vähän koko pelin aikana.

Tutkittavaa lääniä löytyy kiitettävän paljon, ja Tales of Vesperia palaa onneksi vapaaseen kartalla liikkumiseen. Erinäisiä matkaa nopeuttavia sekä luonnollisesti uusiin salaisiin paikkoihin mahdollistavia kulkuneuvoja tarttuu matkan varrella mukaan, mikä tietää genrensä tunteville myös lukuisia sivutehtäviä ja ajanvietettä pääjuonen ulkopuolella. Hieman hölmösti jokaiseen paikkaan kartalla ei voi mennä ennen kuin juoni niin sallii. Parempi ratkaisu olisi ollut miehittää paikat sen verta kovemmilla möröillä, ettei sinne ilman hautakiveä olisi ollut asiaa. Vaihtelevuutta kartalta löytyy kuitenkin roimasti, vaikka varsinaisia sykähdyttäviä tuttavuuksia mukaan on tarttunut vain muutamia. Maisemat liikkuvat tuttuakin tutummilla vehreillä aroilla, hietikoilla, jäätiköillä ja luolastoista vuoristoihin, mutta sentään pääjuonen aikana ei tarvitse katsella pakollista laavamaisemaa laisinkaan. Lisäksi useat kaupungit ovat arkkitehtuurisesti ja suunnittelultaan sopivan erilaisia keskenään, vaikka jokaisen varustustaso onkin identtinen. Yksilöllisyyttä korostaa entisestään uniikit kaupunkitunnarit, joista kiltakaupunki Dahngrestin pianosävytteisen tahdikas teema onnistuu toistuvasti vaikuttamaan yöhön silhuetisoituvan suurkaupungin sykkeessä.

Musiikillinen anti edustaa muutenkin roolipelien parhaimmistoa vaihtelevalla ja mieleenpainuvilla sävelmillä. Motoi Sakubaran käsialaa olevat nuottirivit nostetaan aika ajoin tarinaa johdattelemaan, pysytellen pääsääntöisesti sopivassa balanssissa pelin muun äänimaailman kanssa. Kappaleita olisi voinut olla tietty lisääkin, sillä muutamat pääteemat toistuvat ehkä hivenen usein, mutta enimmäkseen puhtaasti siitä syystä, että Sakubaran sävelmät ovat ansiokasta jälkeä. Samaa voi onneksi sanoa myös Tales of Vesperian englanninkielisestä dubbauksesta. Alkuperäinen ääniraita olisi tietenkin ollut kaivattu lisä, mutta onneksi länsimaiset ääninäyttelijät ovat ottaneet tehtävänsä oikeaoppisella vakavuudella. Etenkin ääninäyttelijöidenkin välisestä kemiasta täytyy antaa kiitosta. Hahmojen keskinäistä dialogia seuratessa näyttelijöiden tulkinta on äärimmäisen luontevan kuuloista.

Ryhmärämä sotatantereella

Tales of Vesperian taistelumekaniikka noudattaa reaaliaikaista suuntausta. Kahinoihin ei mennä satunnaisesti, vaan viholliset ilmestyvät kartalle/alueille ja niihin törmätessä alkaa varsinainen tappelu. Vaikka mörköjä pystyykin tällä tavoin kiertämään, on osa paikoista niin ahtaita, että vastustajat pöllähtävät ruudulle millin päähän etenevästä pelaajasta. Pariin otteeseen jatkuvat taistelut tusinaörrejä vastaan lyhyen solanpätkän aikana onnistuivat nostattamaan sappinestettä hieman. Erilaisia kurmotettavia löytyy kuitenkin tusinoittain aina vaihtoehtoisista ja haastavista überjäteistä lähtien, mutta myös perinteitä kunnioittaen osa ”uusista” tuttavuuksista on vanhoja kavereita uusin kuorin.

Pelaaja ohjastaa alkuun vain Yuria, mutta tarvittavan esineen valmistuttua hahmoja voi valita suoraan lennosta. Yhteensä kentällä voi olla mukana neljä omaa ryhmäläistä, joille kullekin määritellään oma pelistrategia. Muunneltavat arvot vaihtelevat muun muassa tavaroiden käytöstä etäisyyden pitämiseen, erikoisliikkeiden käyttöön sekä kohteen valintaan. Repusta löytyvien esineiden käytöstä areenalla olevat hahmot vinkkaavat vielä pelaajaa mitä esinettä he ovat käyttämässä ja kenelle, jonka pelaaja voi tarvittaessa olkanäppäimellä kieltää parin sekunnin aikana. Useimmiten tarve on vain juuri vastakkainen, ja muutamien sekuntien odottelu ennen elintärkeän hipariputelin käyttöä johtaa usein manuaaliseen tavarahallintaan. Taktiikoita voi myös tallentaa pikanäppäimiin sekä muutella taistelun aikana. Varsinainen hyötyarvo sisäisen Sun Tzun toteuttamisella on kuitenkin vähäinen, sillä pomotaisteluista lähtien perusjärkevät komennot toimivat tilanteessa kuin tilanteessa.

Taistot ovat suhteellisen yksinkertaisia viritelmiä, jossa pelaajalla on kolmen ilmansuunnan verran vaihtelevia perushyökkäyksiä sekä alati kasvava valikoima erikoisliikkeitä. Riippuen käyttääkö manuaalista, semi-automaattista vai automaattista taistelumekaniikka, pelaaja joutuu itse hoitamaan lyöntisuunnan ja varsinaisen juoksemisen kohteen tykö. Pelin edetessä taistelut onneksi hieman monipuolistuvat erinäisillä erikoisliikesarjoilla, raivomittarilla ja viimeistelyliikkeillä, mikä pitää tekemisen mielekkäänä. Ennen kaikkea vastustajat ovat kuitenkin sopivan haastavia heti alkumetreiltä viimeiseen loppuvastukseen saakka, ja pomotaistelut vaativatkin usein oikean kokoonpanon heidät päihittääkseen. Mikäli roolipelinsä haluaa harjoittaa myös kimppakivana, tarjoaa Tales of Vesperia siihen puitteet. Parhaimmillaan neljä pelaajaa voi liittyä mukaan peliin ohjastamaan yksittäisiä hahmoja sotatantereella, mutta muunlaista yhteistyötä on turha odottaa.

Passiivisten taitojen faneille Tales of Vesperia on mahdollisuuksien maailma. Karamellikuorrutetun ulkokarkin taustalla rullaava statistiikan avulla jokaisella hahmolla on tasonnousujen myötä kasvava pistemäärä, joilla voi laittaa erinäisiä taitoja käytäntöön. Perussetti koostuu hyökkäys- ja puolustusarvoja nostavista ominaisuuksista, mutta laajalta listalta löytyy vähän kaikkea lisälyönneistä lähtien. Taidot opitaan joko tasonnousun myötä tai useimmiten suoraan aseista käyttäessään näitä tarpeeksi. Tales of Vesperian kuolonlähettiläsvalikoima on yhdellä sanalla sanoen valtava, eikä uudesta kaupungista tunnu selviävän ilman kahta tai kolmea uutta asetta – per henkilö. Mittava valikoima on toisaalta siunaus, osaltaan kirous, sillä taitohuoraukseen kulutettu aika usein turhalta tuntuvan lisäominaisuuden vuoksi on perfektionistille aikaa vievää puuhaa, kun aseita alkaa kertymään kymmenittäin repun pohjalle. Suurin osa aseista valmistetaan myös itse, mikä tietää tuttuakin tutumpaa osien keruuta ympäri tienoota löytyviä vihuja teilaten.

Brave Vesperia

Namco Bandain Tales of Vesperiaa sai odottaa Eurooppaan, mutta odotus kyllä palkitaan runsain kiitoksin. Dialogivetoinen, loistavilla ja ennen kaikkea inhimillisillä hahmoilla varusteltu tarina vetää mukaansa alkumetreiltä lähtien, vaikka peli ei turhia kiirehdi. Kokonaisuudessaan juoni jää hivenen nähdyksi, mutta Tales of Vesperian kohdalla tärkeää ei suinkaan ole määränpää, vaan sinne päästäkseen kuljettu matka. Ja sillä reissulla kulutetut mailit, yhdessä (kirjaimellisesti) vietetyt yöt, käydyt keskustelut, koetut yllätykset, riemut ja tuskat ovat puhdasta priimatavaraa, jonka ansiota Tales of Vesperia lukeutuu JRPG-genren kirkkaimpiin tähtiin.

Galleria: 

Kommentit

Enpä voisi olla enempää samaa mieltä arvostelijan kanssa. Iski täysillä.

Täytyy olla kyllä samaa mieltä arvostelijan ja Muntun kanssa. Peli on ollut tähän mennessä parhampia ellei jopa tosiaan paras jrpg näillä uusilla konsoleilla. En ole vielä pelannu läpi, joku 30h mittarissa, mutta ei ole ollut yhtäkään tylsää hetkeä pelissä, eikä sellasta "loppuis jo"-fiilistä, mikä tuli SO4, TLR ja IU:ssa. Tämä varmaan tulee hommattua myös PS3:lle kaikkine lisäherkkuineen, jos se joskus tänne rantautuu. :)

Aha, kivaa. Taas yksi japsirope. Alan hukkumaan niihin jo. :D

Kyllähän tämä vaikuttaa iha ok tekeleeltä, katsotaan vielä tuleeko PS3 versiota eurooppaan ja jos ei niin sitten pitää XO versio ostaa.

Onkos sitä huhuiltu, että PS3 versiota ei tulisi muualle kuin japaniin?
Hui!

Janilius: Vesperian läntisistä myynneistä päätelen voi olla että PS3 versio ei näe päivänvaloa Japanin ulkopuolella. Harmi, koska Peli sisältäisi extra hahmoja, extra maastoa ja luultavasti dual audionkin. =/

Jep jep, ylistävien kuoroon liityn minäkin. Omalla kohdallani ehdottomasti tämän sukupolven parhaimpia pelejä ja mahdollisesti paras japsirope. Taistelusysteemi on erinomainen ja tarina kliseistään ja loppujen lopuksi melko vähäisistä juonenkäänteistään huolimatta hyvinkin mielenkiintoista seurattavaa, kiitos äärimmäisen persoonallisten ja inhimillisten hahmojen. Erityismaininta täytyy tosiaan antaa pelin englanninkieliselle ääniraidalle, joka on huomattavasti laadukkaampaa tasoa kuin japsiropeilta on yleensä totuttu odottamaan. Alkuperäinen ääniraita olisi tosiaan ollut mukava lisä, mutta enpä näe pahemmin syytä valittaa, kun länsimaisetkin heput hoitavat hommansa lähes kiitettävästi.

Nappiarvostelu, viisi tähteä lätkäisisin itsekin. Uskaltaisin sanoa jopa parhaaksi XO-peliksi jota olen pelannut.

Pelasin n. puolisen tuntia ja sen jälkeen peli meni hyllyn perukoille. Jotenkin tuo grafiikka ei iske ja vanhojen roolipelien suosijana taistelusysteemikään ei nappaa. Eihän tuo enää ole kunnon japskiropea vaan alkaa muistuttamaan jotain taistelupelejä.