Tom Clancy's Rainbow Six Vegas

Pahat pojat

Rainbow Six on kuulunut Xboxin tarjontaan jo vuosia, mutta allekirjoittanutta aikaisemmat osat eivät osanneet koukuttaa. Nyt sarja syntyy uudelleen seuraavan sukupolven konsoleilla yhdistellen tuttuja ja tuoreita elementtejä erittäin onnistuneesti. Yhtäläisyydet loppuvuoden toiseen hittiräiskintään, Gears of Wariin, ovat ilmiselviä. On myös mielenkiintoista huomata, kuinka Ubisoftin eri Tom Clancy -sarjoista sulautuu ominaisuuksia toisiinsa.

Rainbow Six Vegasissa vanhan kunnon Ding Chavezin astuttua sivuun kenttätehtävistä taisteluissa tuhisee uusi uljas kolmen miehen rintama. Pelaajan kätösiin annetaan ryhmänjohtaja, joka voi komennella tovereitaan. Käskyillä voi ohjeistaa kaverien liikkumista ja liipaisinherkkyyttä. Tarkempia komentoja esimerkiksi kranaattien käytöstä voi valitettavasti antaa vain huoneita ovilta siivotessa. Olisi kätevää, jos omilta saisi räjähtävää tukea silloin, kun omat paukut ovat lopussa tiukassa tilanteessa. Etenemisreittejä ei voi myöskään ohjeistaa karttaa käyttämällä, vaan liikkumiskäskyt annetaan osoittamalla tähtäimellä. Nämä seikat rajoittavat hieman taktista sodankäyntiä, mikä ei sarjan alkuperäisen meiningin faneja miellyttäne. Tovereita on kuitenkin pakko hyödyntää toiminnan aikana, sillä ainakaan kovemmalla vaikeustasolla ei yksin pitkälle pötkitä.

Toimivien kontrollien ohella on saatu erittäin olennainen uudistus, jota ilman olisi ainakin yksinpeliä vaikea edes kuvitella pelaavansa. Gears of Warin tapaan Vegasin kasinoissa ei nimittäin pysy hengissä ilman esineiden taakse suojautumista, joka hoidetaan luontevasti vasemmalla liipaisimella. Pelihahmo asettuu suojaan liipaisinta pohjassa pitämällä ja palautuu normaaliasentoon siitä irti päästämällä. Realistipuristeja häiritsee varmasti se, että kuvakulma vaihtuu tällöin tavallisesta ensimmäisestä persoonasta kolmanteen, joten kulmien taakse voi kurkkia nahkaansa varsinaisesti vaarantamatta. Tulitaisteluihin ratkaisu tuo kuitenkin aivan uudenlaista fiilistä. Suojien käyttöä tukee hyvin myös nykyään jo eräänlaiseksi FPS-standardiksi muodostunut tapa ilmoittaa pelaajan ottamista osumista karun energiamittarin sijaan ruutua sumentavilla filttereillä. Hetken hengähdystauon jälkeen solttupoika jatkaa taistelua yhtä virkeänä kuin aikaisemminkin.

Kaveria ei jätetä

Marcus Fenixin ja kumppaneiden touhuun verrattuna sateenkaariveikkojen toiminnalla on etunsa ja haittansa. Siirtyminen suojaan käy sujuvammin, mutta mitään SWAT-käännösten kaltaisia erikoisliikkeitä valiojoukot eivät osaa. Rainbow Six: Vegasissa tiimikaverit eivät myöskään välittömästi kuole ensimmäisistä osumista, vaan he jäävät makaamaan maahan tietyksi ajaksi odottaen pelastajaansa. Ryhmänjohtaja Loganilla on Fenix-kollegaansa verrattuna helpompi jopi, sillä hän voi komentaa tiimikavereita auttamaan toisiaan. Toisaalta tämä mahdollistaa hieman moraalisesti arveluttavat taktiikat: Toverit voi surutta komentaa edeltä tutkimaan arveluttava aluetta, sillä pelaajan kuolemahan tarkoittaa Mission Failed –tekstin ilmestymistä ruutuun. Omien tekoäly on sen verran hyvä, että ilman tyhmiä komentoja ei heitä tarvitse kovin usein olla pelastelemassa keskeltä lyijysadetta.

Ubisoftin Tom Clancy –pelejä riivaavat poikkeuksetta latteat juonikuviot, eikä uusin Rainbow Six ole poikkeus tähän sääntöön: Yrityksestä huolimatta terroristit jäävät edelleen varsin kasvottomiksi vihulaisiksi, eivätkä tapahtumat kiinnostuskäyrää kummemmin heilauttele. Pelin nimestä huolimatta kaikki tapahtumat eivät onneksi sijoitu syntien kaupunkiin, vaan ensimmäinen ja viimeinen kenttä ovat jossain aivan muualla, joten jatkuvasti ei kaupunkiympäristössä seikkailla. Vegasin kasinot puolestaan tarjoavat erilaisten teemojensa ansiosta yllättävän vaihtelevan, mutta kuitenkin ehkä hieman liian kliinisen oloisen ympäristön.

Paikoin pelaajalle annetaan tilaisuus harkita erilaisia lähestymistapoja. Vegasissa eteneminen ei rajoitu vain sisätiloihin, vaan ikkunoista pääsee sisälle rakennukseen köysiä käyttämällä. Kentät ovat tästä näennäisestä vapaudesta huolimatta pääasiassa melkoisia putkia. Toiminta on kuitenkin sen verran miehekästä, ettei lineaarisuus pääse pahemmin häiritsemään. Kestoa yksinpelille saa huomattavasti lisää, kun uskaltaa pistää vaikeustason realisticille, jolloin taktikoinnin sekä tiimikavereiden, aseiden ja suojien oikea käyttö nousee entistä suurempaan merkitykseen.

Parturin kautta verkkoareenoille

Moninpelipuolella RS Vegas tarjoaa todella laajan valikoiman vaihtoehtoja. Tavallisen vastakkainasettelun lisäksi voi terroristeja lähteä metsästämään yhdessä kaverien kanssa. Myös koko yksinpelikampanja on pelattavissa yhteistyössä. 16 pelaajan moninpeli tarjoaa viihdettä pitkäksi aikaa. Kulmien takaa kurkkiminen ei onnistu pilaamaan mättöjä, vaan suojautuminen tuo lisäarvoa verkkoareenoillekin. Pelimuotoja on aina tavallisesta tappomatsista Counter Strike –tyyliseen hyökkääjät & puolustajat –asetelmaan. Ihme ja kyllä, seuranhakujärjestelmän kanssa ei ole ilmennyt suurempia ongelmia, vaan otteluihin pääsee oikeastaan aina mukaan niin halutessaan. Käyttöliittymä on muutenkin sangen onnistunut. Itse toiminta on vähintään yhtä nautittavaa kuin yksinpelin puolella ainakin suomalaisten kesken pelatessa. Karttojen osaaminen ulkoa auttaa paljon. Kentissä on monesti reittejä kattoja myöten, ja varsinkin tehtäväpohjaisissa pelimuodoissa on hyvä tietää, missä ne vihulaiset väijyvät. Onnistuminen vaatii tiimityötä.

Mukavaa lisäväriä moninpeliin tuovat oman sotilaan muokkausmahdollisuudet. Gamertagin eteen saa lykätättyä lyhenteen, jolla pystyy osoittamaan, kenen värejä kannat. Hahmon ulkonäköön voi vaikuttaa kattavasti sotamaalauksilla ja muilla härpäkkeillä. Kasvoja löytyy oletuksena vajaa kymmenen kappaletta, mutta jos ne eivät miellytä, pääsevät Live Vision –kameran omistajat mallintamaan itsensä peliin ja melkoisen onnistuneesti vieläpä. Varoittavana sanana pitää kuitenkin huomauttaa, etteivät armeijaprotokollien vastaiset tuuheat takatukat selviä virtuaaliminälle asti. Lisäksi on hieman epäselvää, näkyykö oma pärstä todellisuudessa kanssapelureille. Myös hahmon varusteisiin voi vaikuttaa laajasti. Käytettävät suojapanssarit kertovat, kuinka hyvin solttupoika liikkuu ja kestää osumaa. Hihaton T-paita päällä juoksenteleva soturi etenee paljon tankin lailla panssariin kääriytynyttä kaveria ketterämmin.

Moninpeliä pelatessa kertyy omalle hahmolle kokemuspisteitä, jotka vaikuttavat sotilaan arvonimeen. Menestynyt sotamies nousee nopeasti spesialistiksi, mutta tie kohti eliittiä jyrkkenee matkalla. Arvonimi ei ole mikään kuriositeetti, sillä uuden kokemustason mukana avautuu pelaajalle valittavaksi lisää varusteita. Ne eivät sinänsä tuo mitään maagista yliotetta haltijalleen. Uudet pelit ja vehkeet paremminkin vain herättävät huomiota muissa pelaajissa. Joka tapauksessa tällaiset ominaisuudet antavat hyvää lisäpotkua verkkopelille, joka jo muutenkin on Xbox 360:n kirkasta parhaimmistoa.

Sopivan hapokasta

Rainbow Six Vegasin konepellin alla hurisee Unreal Engine 3, jolle kuuluu iso kiitos toiminnan fiiliksestä. Peli ei ehkä tarjoile yhtä superyksityiskohtaisia maisemia kuin Seralla, mutta ympäristöt ovat näyttäviä viimeistään tulitaistelun keskellä. Seinät pöllyävät, lasit pirstoutuvat ja pelikoneet kilisevät sateenkaariryhmän ja terroristien kamppaillessa. Onnistunut osuma heittää lattialle veriroiskeita, ja vihulaiset kaatuvat uskottavasti liikoja liioittelematta. Ainoat varsinaiset ulkoasuun kohdistuvat moitteet koskevat vihollisten animaatioita ja ruudunpäivitysongelmia, jotka pistävät ruman päänsä esiin silloin tällöin. Muuten toteutus on huippuluokkaa.

Visuaalista toteutusta täydentävät mainiot ääniefektit. Jopa pistoolilla ampuminen tuntuu joltakin. Desert Eagle potkaisee karjaisten komeasti, ja P90 nakuttaa ilman äänenvaimenninta ihailtavasti. Toiminnan aikana 5.1-äänijärjestelmän omistajat voivat myhäillä tyytyväisenä, sillä äänien perusteella voi jopa päätellä vihulaisten hyökkäysyrityksiä. Tunnelman kannalta olennaista on, että hahmon korvan ohi viuhuvat luodit tuntuvat oikeasti napsuvan viereiseen seinään. Immersiota parantavat myös sotilaiden huudot ja sopivasti pulssia kohottava musiikki, joka uinuu rauhallisten tilanteiden aikana, mutta suorastaan räjähtää esiin taistelun alkaessa.

Kokonaisuudessaan Rainbow Six Vegasin ei tarvitse yhtään häpeillä Epicin mestariteoksen tai muun räiskinnän rinnalla. Xbox 360 –pelaajille se tarjoaa ennennäkemätöntä monipuolisuutta ja valinnanvaraa. Mikään osa-alue ei varsinaisesti petä, jos hakee taktiikalta haiskahtavaa toimintaa. Kyllä jouluna kelpaa räiskiä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi