Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Vaikutteidensa uhri

Alkujaan vuonna 2006 julkaistun Preyn jatko-osana työstetty projekti ei päässyt koskaan paria traileria pidemmälle. Myöhemmin peli siirtyi esituotantoa myöten Dishonored-kehittäjä Arkane Studiosin käsiin, josta syntyneellä uusintajulkaisulla ei ole nimestään huolimatta mitään tekemistä alkuperäisteoksen kanssa. Uusi Prey onnistuu seisomaan jalat maassa itsenäisenä pelinä, joka ottaa vaikuttimia niin tekijätiimin aiemmista teoksista kuin muualtakin oman lajityypin laitamilta.

Käytävillä hortoillen

Tarina saa alkunsa, kun pelaajan ohjastama tiedemies Morgan Yu herää simuloidun kaupunkimaiseman valtaamasta huoneistostaan. Jo piakkoin homma kääntyy Talos I -avaruusasemalla päälaelleen, kun Typhon-nimiset alienit ottavat vallan, tappaen valtaosan aseman miehistöstä. Matkan varrella avaruusasema ja sen mysteerit avartuvat sankarillemme erilaisten pelimaailmasta löytyvien vihjeiden, kuten vanhojen työsähköpostien ja mustiinpanojen avulla. Apunaan matkassa Morgania tukevat muun muassa hänen veljensä Alex että tekoälyapuri January.

Juonikuviot ovatkin lähestulkoon jatkuvasti kiinni pelaajan niskassa. Tästä huolimatta tarinapuoli jää tuntumaan paikoitellen irralliselta, mikä puolestaan kannusti pikemminkin vain pakonomaiselta tuntuvaan, suoraviivaiseen etenemiseen kuin alueiden syväluotaisempaan tutkiskeluun. Tämä on sääli, sillä miljöönsä puolesta Talos I:n avaruusasemalla olisi ollut erinomaiset puitteet innostavillekin reissuille.

Kuten studion Dishonored-peleissä, myös Preyssä hahmon kykypuun laajentaminen nousee etenemisen kannalta varsin merkittäväksi tekijäksi. Hahmon taitoja on mahdollista laajentaa ja kehittää eri puolilta avaruusasemaa löydettävillä neuromodeilla. Näiden avulla Morgania voi lähteä vapaasti kehittämään vaikkapa mestarihakkeriksi. Myös tavallisemmat perusominaisuudet, kuten kestävyys ja aseiden latausnopeus ovat nekin vapaasti muovattavissa. Neuromodeja on syytä kerätä matkalla varrella kasaan, sillä ilman niillä kehitettäviä kykyjä pelissä etenemisestä voi tulla lähestulkoon mahdotonta.

Matkan varrella pelaaja kohtaa toinen toisistaan poikkeavia Typhon-elukoita, joista suurimmat vaativat kaatuakseen kättä tuhoavampaa kalustoa. Kuten studion aiemmissa tekeleissä, ei väkivaltaa pidetä Talos I:n käytävillä ainoana ratkaisuna, sillä halutessaan pelaaja voi myös edetä alueelta toiselle vaikkapa ihan puhtaasti hiiviskelemällä.

Päätehtävien lisäksi peli kuhisee roppakaupalla erinäisiä sivuhaasteita, joiden parissa matkaan saattaa kertyä useitakin ylimääräisiä pelitunteja. Räiskintään painottuvien haasteiden ohella mukaan lukeutuu niin pulmanratkontaa kuin hiippailuakin vaativia osuuksia, jotka tuovat pelin tehtävälaariin kaivattua vaihtelevuutta. Huimasta tekemisen määrästään huolimatta pelin tehtävät eivät onnistu vetämään mukaansa aivan niin houkuttelevasti kuin toivoisi.

Kavereilta lainailua

Kenttäsuunnittelun saralla pelissä ei ole kummempaa moittimista. Vanhan koulukunnan scifi-henkeä puhkuva avaruusasema on hyvin suunniteltu, joskin ei kuitenkaan niin omaperäinen kuin Dishonoredin universumista tutut Dunwall ja Karnaca. Talos I:n käytäviä kolutessa pelaajalle saattaakin tulla väistämättä mieleen monet lajityypin klassikot, kuten Half-Life, System Shock ja BioShock. Peli lainaileekin edellä mainituista tekeleistä paljon hyviä elementtejä, joiden hyödyntämisessä se myös onnistuu likimain erinomaisesti. Pelkkä hyvistä vaikutteista tehty kokonaisuus ei kuitenkaan ole avain täydelliseen onnistumiseen. Peli sai allekirjoittaneen kaipaamaan sitä jotain, mikä olisi tehnyt tekeleestä persoonallisemman ja erottanut sen näin muista lajityypin nimikkeistä.

Sävelet kohdillaan

Musiikin luomasta tunnelmasta pitää huolen muun muassa DOOMin sekä Wolfenstein: The New Orderin tunnelmoinnistakin vastannut pelisäveltäjä Mick Gordon, jonka aikaansaannokset loksahtelevat juuri kohdilleen osaksi pelin futuristista maailmaa. Kirsikkana kakun päällä kauhunsekaista äänimaailmaa värittävät muun muassa työpöydiltä putoilevista kahvikupeista sekä muusta irtaimistosta syntyvä kolina, joka saa pelaajan pysyttelemään lähestulkoon kokoajan valppaana. Mielenkiintoa hohtava Talos I ja sen käytäviä valtaava ambienssi osoittautuvat yhdessä erääksi pelin parhaimmaksi tekijäksi.

Tyhjiön täyttämä

Arkane Studiosin Preyllä on perusmekaniikat hiotusti kunnossa, mitä sopiikin odottaa studion ammattilaisilta tekijöiltä. Omaperäisyyden puute jää kuitenkin kalvamaan. Yksitoikkoinen System Shockista ja muista klassikkopeleistä vaikuttimia imenyt maailma laittaa jatkuvasti ajattelemaan, että tämä kaikki on jo tullut monet kerrat nähtyä. Myös pelin tarina ja hahmot eivät onnistu tuottamaan lainkaan mielenkiintoa, mikä ei innosta puolestaan tutkimaan lainkaan kenttäsuunnittelun saralla hyvin toteutetun avaruusaseman ympäristöä ja sen salaisuuksia.

Peruselementeiltään mukiinmenevää avaruusseikkailua hakevat saavat Arkane Studiosin uudesta tuotoksesta varmasti jo tovin aikaa kaipaamansa annoksen kutkuttavaa scifi-toimintaa. Muille peliä on sen sijaan valitettavan hankala lähteä suosittelemaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi