Wild Wild Racing

Williä rallia

Wild
Wild Racingissä ajetaan lähinnä rantakirpun ja ralliauton
risteytyksiltä näyttävillä kuvitteellisilla autoilla kilpaa
erilaisissa maastoissa. Eri ratoja on aluksi käytössä kolme,
kuten myös ominaisuuksiltaan jonkin verran poikkeavia autoja.
Alun kolme rataa ovat hiekka/mutaradat USA:ssa ja Intiassa
sekä lumi/jäärata Islannissa. Yhteensä ratoja ja maita on
viisi. Tai oikeammin, perusratoja on viisi - kun pelissä
pääsee eteenpäin, vanhoihin ratoihin aukeaa uusia reittejä
ja oikopolkuja, mikä tuo peliin vähän vaihtelua. Ratoja
voi ajaa yksittäisinä kisoina, tai sitten Championship-turnauksina,
joita voittamalla saa avattua uusia ratoja. Kisojen lisäksi
pelistä löytyy muutakin mielenkiinnon säilyttämiseksi. Tarjolla
on kolme erilaista alipeliä - Quest, Skill ja Stunt - ja
niistä jokaisella on oma merkityksensä pelissä etenemiselle.


Quest-alipelissä pitää kerätä radalta kirjaimia, joista
muodostuu seuraavan tarjolla olevan auton nimi. Jos kaikki
kirjaimet saa aikarajan sisällä kerättyä, saa auton käyttöönsä.
Skill-alipelissä pitää sitten työntää uudella autolla jättimäinen
rantapallo radanpätkän läpi ja maaliviivan yli ennen ajan
loppumista. Tästä saa palkakseen autoon paremman moottorin
ja ajo-ominaisuudet. Stunt-alipeli on nimen mukaisesti lyhyt
stunttirata, joka pitää selvittää aikarajan sisällä. Tämän
jälkeen avautuu tavoiteltavaksi seuraava uusi auto - joissakin
tilanteissa on tosin voitettava seuraava Championship-turnaus
ennen kuin seuraavaksi vuorossa olevaa Quest-peliä pääsee
pelaamaan.


Wild Wild Racing oli ensimmäinen PS2:lla näkemäni autopeli,
ja grafiikka kyllä loksautti leuan muutaman kerran. Auringonlasku/iltahämärä/yms.
valoefektit näyttävät kovasti näteiltä, ja autot ovat yksityiskohtaisia
ja aika menevänkin näköisiä. Ruudunpäivitys toimii pehmeästi
eikä hidastumisia ilmene. Taustat ovat melko tylsiä ulkoasultaan,
mutta eipä niitä tule pelin aikana paljon ihmeteltyä. Kisojen
ja alipelien uusinnat on näyttävästi toteutettu, ja niitä
jaksaa kyllä aikansa katsella.


Ranta kirppuja joka makuun


Taustamusiikin
olemassaoloa ei pelin aikana oikeastaan edes huomaa - sen
verran geneeristä ja mitäänsanomatonta se on. No, ainakaan
se ei häiritse pelaamista, tai sisällä mitään huomiotaherättäviä
piirteitä jotka alkaisivat pidemmän pelisession aikana rasittamaan.
Moottoriäänet sekä autojen kolahdukset ja rusahdukset istuvat
peliin ihan hyvin, mutta eipä niistäkään sen enempää ole
sanottavaa. Yli-innostuneen kuuluttajan harvat kommentit,
kuten hysteerinen GO GO GO GO!!! kun pelaaja saavuttaa ykköstilan,
ovat oikeastaan ihan hauska lisä.


Ajaminen on aluksi yllättävän hankalaa. Autot eivät kiihdy
kovin nopeasti, huippunopeuskaan ei tuo mitään valtavaa
vauhdin hurmaa, ja autojen ohjaaminen on jäykän oloista.
Kun vielä lisätään, että kisoissa vastaan tulevat tietokonekuskit
ovat melko pirullisen oloisia (jos hidastelet mutkassa hieman
liikaa, takaa tuleva auto pitää melko varmasti tarkalla
tönäisyllä huolen siitä, että kohta kökötät nokka kohti
tulosuuntaa muiden viuhuessa ohi), tuntuu peli alussa jopa
suhteettoman epäreilulta. Muutaman kisan jälkeen ajotuntuma
alkaakin sitten löytyä ja ratojen tullessa tutuksi sijoituksetkin
paranevat. Pelin peruskontrollit ovat miljoonasta autopelistä
tutut. X on kaasu, neliö jarru, ja pallo käsijarru - siinä
ne tärkeimmät. Käsijarru on itse asiassa tässä pelissä hyvinkin
oleellinen; kun sitä oppii käyttämään kurveissa, ei auton
jäykänoloinen ohjaus enää häiritse niin paljoa. Jotkin ylämäet
ovat niin jyrkkiä, että auto meinaa simahtaa siihen paikkaan
- tällöin X-napin pari nopeaa painallusta vaihtavat pienemmän
vaihteen silmään jotta matkanteko ei pääse keskeytymään.


Minkäänlaista
kovin vauhdikasta rallitunnelmaa ei tässä pelissä pääse
syntymään. Autojen eteneminen tuntuu koko ajan hieman vaisulta
ja vastahakoiselta. Autojen ja koko pelin fysiikkamallinnus
on sinänsä ihan realistisen oloista - ehkä vika onkin siinä,
että ajotuntumassa on tavoiteltu liiallista realistisuutta,
ja samalla pelaamisen hauskuus on jäänyt vähemmälle? Yksi
ärsyttävä piirre ajamisessa on se, että radan laidoilla
(tai keskellä) oleviin esteisiin törmätessä auto takerttuu
niihin usein ikävästi kiinni.


Taustamusiikin
olemassaoloa ei pelin aikana oikeastaan edes huomaa - sen
verran geneeristä ja mitäänsanomatonta se on. No, ainakaan
se ei häiritse pelaamista, tai sisällä mitään huomiotaherättäviä
piirteitä jotka alkaisivat pidemmän pelisession aikana rasittamaan.
Moottoriäänet sekä autojen kolahdukset ja rusahdukset istuvat
peliin ihan hyvin, mutta eipä niistäkään sen enempää ole
sanottavaa. Yli-innostuneen kuuluttajan harvat kommentit,
kuten hysteerinen GO GO GO GO!!! kun pelaaja saavuttaa ykköstilan,
ovat oikeastaan ihan hauska lisä.

Kaksinpeli on hauskaa, niin kuin autopeleissä yleensäkin.
Ihmispelaajasta kun ei (ainakaan yleensä) löydy samoja ärsyttävän
johdonmukaisia "sinä pyörähdät, minä en"-piirteitä joita
WWR:n tietokonekuskit esittelevät turhan usein. Kaksinpelin
viehätystä tosin hiukan karsii se, että jaetulla ruudulla
mutkat ilmaantuvat eteen välillä turhan äkillisesti.

Ja käteen jää...


Kyllähän tämä ihan kelvollinen autopeli on, ei siinä mitään.
Tietokonekuskeja vastaan kisaaminen ja alipelien veivaaminen
on ihan mukavaa ja jopa jossain määrin riippuvuutta aiheuttavaa
jonkin aikaa, kun on esim. juuttunut johonkin alipeliin
joka on aivan PAKKO päästä läpi (tyyliin "no mä yritän kerran
vielä…"). Wild Wild Racing vaan on ainakin minun kohdallani
sellainen peli, ettei sitä muutaman pelisession jälkeen
tule enää kovin helposti kaivettua hyllystä esiin. Eniten
minua jäi häiritsemään se, että pelaaminen on koko ajan
jotenkin turhan maanläheistä ja totista vääntöä, eikä tämä
peli loppujen lopuksi tuo rälläämispeleihin mitään uutta
ja mullistavaa. Kaveripiirissä kilpaileminen kyllä tuo Wild
Wild Racingiin jonkin verran lisäkiinnostusta, ja muistettakoon
myös että makuja on monia - eli jos autopelit kiinnostavat,
kyllä tätä kaupassa testata kannattaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi