Peliarvostelut

Isoilla miekoilla ja pitkillä keihäillä hyökkäävä SoulCalibur on huikean kaunis mätkintäpeli. Todella laaja hahmokaarti kattaa kaikki kulttihahmot (Ivy, Mitsurugi etc.) sekä muutaman eksoottisemman tuulahduksen ulkoavaruudesta (Yoda, Apprentice, Vader[DLC]). Kaiken huipuksi jokaista hahmoa voi muokata ja varustaa mielensä mukaan. Myös oman hahmon luonti tyhjästä onnistuu. Yksinpelitiloissa on otettu vähän takapakkia edellisistä, mutta Live-moninpeli pyyhkii murheen pois. Hyvien yhteyksien päässä olevaa kaveria vastaan on ilo kamppailla, sillä pelattavuus on edelleen timanttia.

Messevää moottorisaha-balettia tarjoilee Epic.
Äijämäistä räimettä alusta loppuun, eikä turhia läpinöitä tarvitse kuulla koko pelin aikana.

tämän pelin ansiosta XO päätyi tv-tasooni.

Mainion Call of Duty 2:n jälkeen kolmososalta odotti samaa herkkua uudessa paketissa, mutta jo alkumetreillä pettymys oli suuri. Pelisarjan vahvin osa, loistavasti rytmitetty yksinpelikampanja oli kolmososassa tylsä ja ärsyttävä.

Pelin pelasti kakkosesta selkeästi parantunut moninpeli, mutta kunniaa Call of Duty -pelisarjalle tämä osa ei todellakaan tuonut.

Call of Duty 4: Modern Warfaren yksinpeli on kertakäyttökamaa. Sen jauhaa kertaalleen läpi Veteran-vaikeustasolla ja unohtaa sen jälkeen tyystin. Kampanjaan on mahdutettu joitakin todella hienoja hetkiä, mutta se perustoiminta ei ole mitenkään erikoista. Myös juoni on tuttua pullaa.

Lost Planetille kasattiin jossain vaiheessa jostain kumman syystä valtavia odotuksia. Olihan peli trailereissa näyttävä, mutta läpipeluun jälkeen hypetystä kummastelee. Kyseessä on varsin keskinkertainen räiskintä, jossa ei ole oikein mitään erikoista kauniin ulkoasun lisäksi.

Vice city stories tarjoaa, sitä samaa mitä Vice city tarjosi playstation2:lla. Muutamia parannuksia ja juonta lukuunottamatta peli on kuin Vice city taskukoossa, niin hyvässä kuin pahassakin. Takaa ajoja, räiskintää, huumekauppaa, tappeluita, kiristystä ja kaikkea sitä mikä on tuttua GTA peleissä yleensä.

Jos pidit Vice citystä ja haluaisit nauttia siitä myös taskukoossa uuden tarninan ja päähenkilön kera on vice city stories valintasi.

Armored core4 ei ole suoraviivainen mecha räiskintä kuten moni voisi olettaa. Armored Core on japanilainen mecha simulaattori pelisarja joka on useiden osiensa myötä saapunut nyt myös teräväpiirtokonsoleille. Muutoksia aiempiin osiin löytyy erityisesti grafiikassa ja vauhdissa, ajokit liikkuvat nopeammin, ja räiskintä näyttää entistä paljon paremmalta. Vanhat ongelmat painavat silti, tehtävät ovat usein hyvin lyhyitä ja niitä ei ole kovinkaan montaa.
Vaikeustaso näissä heittelee vahvasti, sillä mechan varustus on hyvin tärkeässä osassa.

The Club ottaa erikoisen lähestymis tavan räiskintään ja tekee siitä hieman urheilun kaltaista toimintaa. Periaatteessa The Club on hyvin suoraviivaista räiskintää mutta se keskittyy pisteiden keräämiseen ja aikojen paranteluun. Tämä antaa pelille jonkin verran uudelleen peluuarvoa sillä vain harvalta onnistuu parhaan tuloksen rikkominen ensimmäisellä pelikerralla.

Motorstorm oli parasta mitä PS3 tarjoili julkaisussaan. Ajopelinä yksinkertaisen toimiva tapaus loistaa moninpelipuolella. Valitettavasti verkkopuolen tekninen toteutus oli melkoisen kehnoa, mutta toisaalta mainiot laajennuspaketit antoivat pelin kaipaamaa ensiapua sisällön ohuuteen.

Ajettavuudeltaan eri luokat on pelissä saatu mukavasti tasapainoon, radat on mielenkiintoisia ja grafiikkakin rokkaa. Kaiken kaikkiaan Motorstorm on ajopeli, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan jaksaa kiinnostaa niin kauan kun siinä pelattavaa riittää, mikä on itselleni jo melko paljon nykyään.

Sanon sen heti alkuun: GRID ei ole mikään ajosimulaattori, ei sinne päinkään. Codemastersin DIRT-rallipeliä vaivannutta heikkoa ajotuntumaa peiteltiin silloin hulppealla grafiikalla, ja samaa kaavaa on sovellettu myös tiimin uusimpaan julkaisuun. Ajokit kääntyvät vieläkin kuin yhden näkymättömän pystyakselinsa ympäri, ja vekotin tuntuu olevan liimattu ajotiehen kiinni. On selvää, Race Driver -sarjan fanittajille sunnuntaisuhaaminen on pettymys. Arcade-ajotuntuma ei kuitenkaan mitenkään automaattisesti tarkoita, että peli olisi huono.

Häpeilemätön "virallinen kisapeli" -kaneetilla ratsastava rahastus. Pelaaminen on tylsää nappuloiden takomista vailla kunnollista kontaktia itse urheilusuorituksiin, eivätkä mukaan ahdetut monet kymmenet lajit eroa toisistaan. Erityisesti juoksulajit tylsistyttävät, vaikka 'oikeasti' ne ovat kisaviikon katsotuimpia. Ainoa yhteys varttimailin juoksun ja 400m:n rämpytyksen välillä ovat suorituksen jälkeiset (mahdolliset) rasitusvammat.