Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Petri Leskisen blogi

Enpä muista milloin olen viimeksi odottanut tv-sarjan uutta jaksoa yhtä innokkaasti kuin WandaVisionin kohdalla. Spekulointia tapahtumista, piilotettujen vihjeiden analysointia, podcast-jaksoja. Odotus on ollut puolet koko sarjan viehätystä, joten päätösjakson jälkeen tilalla on tyhjyys.

Tämä blogikirjoitus pitää sisällään juonipaljastuksia koko kaudesta. Älä siis lue ennen kuin olet katsonut kaikki yhdeksän jaksoa.

Ihanan erilainen

WandaVision jatkaa suoraan Avengers: Endgame -elokuvan tapahtumia. Thanosin sormien napsautuksen vaikutukset estetään, ja puolet maailman elävistä olennoista palaa takaisin keskelle tragediasta toipuvaa sivilisaatiota. Taistelulla on silti kova hinta, jonka maksajaksi päätyy muun muassa sarjan nimikkopari. WandaVision onkin tarina surusta ja menetyksestä, joita Elizabeth Olsenin hienosti tulkitsema Wanda Maximoff käsittelee mysteeriin käärityssä, vuosikymmenestä toiseen hyppivässä tilannekomediassa.

Vielä kun kaikki oli hyvin.

Tekijätiimi käyttää sarjan mittaan loistavasti tv-klassikkojen materiaalia mallinaan. The Dick Van Dyke Show’sta starttaava ja Moderniin perheeseen päättyvä aikamatkailu hurmaa ja vie katsojan suoraan haluttuun tunnelmaan. Elävän yleisön edessä kuvattu avaus, vaihtuvat kuvasuhteet, monet viittaukset menneisiin tapahtumiin tai hahmoihin, puhumattakaan Foxin X-Menin Quicksilver-vierailusta. Kaikki mahtavia tapoja pitää Redditin ja Twitterin sarjakuvasalapoliisit työssään. Jos WandaVision pitäisi arvostella pelkän teknisen toteutuksen perusteella, olisin valmis antamaan lähes täydet pisteet. Marvelin aiemmasta tv-tuotannosta voi olla montaa mieltä, mutta yhdeksään osaan jaettu uutuussarja alkaa ihailtavan erilaisesti ja rohkeasti, vain palatakseen liiankin tuttuun Marvel-kaavaan kohti päätöstä.

Liian isolla vaihteella

Juonellisesti homma ei toimi maaliin asti, sillä monet vihjaukset ja viittaukset eivät lopulta palkitse, vaan jättävät katsojan solmimattomat langat kädessä ihmettelemään tulevaa. Mihin hävisi hauska huumori, oliko Evan Petersin vierailulla todellista merkitystä MCU:lle, ja miten Agatha Harkness istuu isompaan kuvaan – vai istuuko mitenkään? Ymmärrän, että WandaVision toimii siltana tulevaan Doctor Strange in the Multiverse of Madness -leffaan, mutta silti olisin toivonut sarjan jatkavan hullunkurisella linjallaan loppuun saakka.

Trollasiko Disney vai pääseekö Evan mukaan jatkossakin?

Kahdeksannen Previously on -jakson liiallinen selittely DVD-bokseista lähtien ja koko muun hahmokaartin unohtaminen jättivät itseni hieman kylmäksi. Rautalangasta väännetyt takaumat selittivät Wandan traumat yksityiskohtaisesti, aivan kuin katsojan päättelykykyyn ei (enää) luotettaisi. Toisaalta finaalin spektaakkelimaiset taistelut muistuttivat enemmän elokuvien massiivisia CGI-vääntöjä, joissa tekijät toivovat olevan kovasti tunnetta ja panosta. Alkukauden hienovaraisuus lakaistiin maton alle.

Lisää, kiitos

WandaVision on hieno kokonaisuus, joka olisi voinut olla vielä palkitsevampi muutamilla hienovaraisilla päätöksillä ja linjavedoilla. Mysteeri toimii niin kauan, kun ihmiselle jättää itsellekin pureskeltavaa, ja sitä kaksi viimeistä osaa eivät tehneet samalla tavalla kuten kauden avauspuolisko. Todellinen voittaja tässä on kuitenkin Disney ja Marvel, jotka jälleen kerran vetivät yleisön TeleVisioiden ääreen viikosta toiseen. Ja toki me katsojat.

WandaVision tarjosi kahden kuukauden ajan Marvel-faneille pakopaikan todellisuudesta, yhteisöön kuulumisen tunteen. Ja pakko nostaa hattua Paul Bettanyn trollaukselle. Visionin näyttelijä lupaili finaaliin liittyvän ”näyttelijän, jonka kanssa on aina halunnut tehdä töitä”. Eli itsensä. Bravo!

Parin viikon päästä starttaavalla, toimintapainotteisemmalla The Falcon and the Winter Soldierilla on haastava tehtävä tarjota samaa viikoittaista odotusta.

Kirjaudu kommentoidaksesi