Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

The Simpsons Game

Kaukana Atlantin valtameren tuolla puolen sijaitsee pieni Springfieldin kaupunki, jossa keltanaamainen Simpsonien perhe asustaa. Vuodesta 1989 lähtien televisioruudussa pelleillyt ja yhteiskunnallisiin asioihin kantaa ottanut animaatiosarja on edennyt arvosteluhetkellä yhdeksänteentoista kauteensa ja sai ensimmäisen kokoillan elokuvan vasta vuonna 2007. Samoihin aikoihin markkinoille ilmestyi usealle alustalle Simpsons-peli, joka tuo saman anarkistisen otteensa myös videopelien maailmaan.

Parempaa kuin televisiossa

Simpsons-peli asettaa pelaajan tutun perheen saappaisiin, tämän ohjatessa heidät Springfieldin kaupungin ja sinne sijoitellun 16 episodin läpi. Kirjaimellisesti taivaalta tippuva Simpsons-pelin manuaali päätyy Bartin kätösiin, ja pian tuttu katras huomaa kykenevänsä ihmetekoihin. Piilotetut voimat tulevat välittömästi hyötykäyttöön Kangin ja Kodoksen aikoessa (jälleen kerran) valloittaa maailma, aloittaen luonnolliseen tapaansa Springfieldistä. Simpsonien kaupungin vapautusretki ilkeiden valloittajien ikeestä kulkee perin kuluttuja väyliä pitkin, mutta pelillä on yksi etu genren sisaruksiinsa nähden: Simpsons-sarjan käsikirjoittajat.

Huumorinkukka kukoistaa koko pelin ajan, mikä, ja pelin käsikirjoitus kuuluu koko Simpsons-kaanonin hauskimpien joukkoon. Osansa saavat niin peli- kuin elokuvateollisuuskin, tutu klassikkohahmot sekä -leffat, kuuluisuuden henkilöt kuin myös populaarikulttuuri yleisesti. Pelin pahuuden ytimenä on uutuuspeli Grand Theft Scratchy, joka villitsee nuorison ja tekee heistä rikollisia. Springfieldin pormestari Quimby ei ole moksiskaan, kunhan EA:n pääpamput tuovat tarpeeksi kahisevaa lahjomiseen, pelilegenda Will Wright on menettänyt järkensä kokonaan peleihin ja Sonic, Mario, Kilpikonna sekä muut vanhat legendat joutuvat raatamaan ikuisuuden pelimoottoria ylläpitämässä. Mikään ei ole pyhää, ei edes Simpsons-peli itsessään.

Vitsailu yltyy jopa piikittelyyn toimintapeligenreä kohtaan, mikä näkyy varsinkin kerättävänä kliseekokoelmana; hajoavat laatikot, kahden hahmon yhteistyötä vaativat napit lattiassa tai uimataidottomuus kenellekään tuttuja ominaisuuksia peleissä? Samoin osansa saa myös Xbox 360:n suosiota saavuttaneet saavutukset. Valitettavasti peli itsessään on kuitenkin erittäin genreuskollinen, mikä on tosin tyylitietoinen veto huumorin kannalta. Tämä ei kuitenkaan tee Simpsonista yhtään sen parempaa, ainoastaan vain hauskempaa.

Episodikerrontaa

Pelimaailma on kauniisti cel shading -tekniikalla renderöity Springfield, joka tuo sarjasta tutut hahmot lähes sellaisenaan pelattaviksi hahmoiksi. Vaihtoehtoratkaisua ei voisi edes kuvitellakaan. Ääninäyttelystä vastaa onnekseen samat henkilöt kuin sarjassakin, mutta muuten äänimaailma on genrelle varsin tavanomaisen vaisu. Hiekkalaatikkoa muistuttava Springfield jää vain pikaiseksi kuriositeetiksi, mikäli ei innostu keräämään kaduilta ja eri tehtävistä löytyviä keräilyesineitä, jotka parantavat hahmojen ominaisuuksia ja lisäävät eri vaatetusmalleja. Kaduilla tallaavat springfieldiläiset toistavat hupaisia kommenttejaan lähelle astuttuaan. Xbox 360 -versiossa nauhoitettuja puheenparsia on muutama kappale enemmän kullakin hahmolla, mikä ei kyllä varsinaisesti lisää kaupunkiaktiviteetin tarvetta. Bussipysäkeiltä pystyy reissaamaan pikaisesti kaupungin toisesta päästä toiseen päähän, mikä on ympäri kaupunkia levittäytyvine kenttineen lähes välttämätön ratkaisu. Kenttien väliset juonta edistävät animaatiopätkät on tehty Simpsons-elokuvan hengessä piirros- ja tietokonegrafiikoin, kytkien pelimaailman lähemmäksi sarjaa.

Pelattava osuus ei sen sijaan tarjoa mitään uutta, aina rimpuilevaa kamerakontrollia myöten. Suurin ongelma on kameran törmääminen jokaiseen objektiin, mikä tekee jouhevasta kulkemisesta hermoja riipivää taistelua. Pelkästään kameran tekeminen seiniä läpäiseviksi olisi tehnyt ihmeitä ja säästänyt pelaajapolon hermoja. Episodimaiset tehtävät sysäävät puolestaan kaksi Simpsonien perheenjäsentä taistelutantereelle, mutta käytännössä tehtävät ovat aina hahmokohtaisia. Toisin sanoen toiseen hahmoon ei tarvitse edes koskea, mikä tekee löyhästä moninpeliviritelmästä vieläkin tarpeettoman. Saman konsolin ääressä peliä pystyy pelaamaan kahden käyttäjän voimin, mutta koska tehtävien ongelmanratkontaan voi pitkälti käyttää vain yhtä hahmoa, on toisen pelaajan tyydyttävä seisomaan suurin osa ajastaan paikoillaan tai kurittamaan alati syntyviä vihuja äärimmäisyyksiin saakka. Verkkopeliominaisuutta ei ole lainkaan, mutta ei se olisi asiaa sen enempää parantanutkaan.

Mekaniikka on puolestaan yksinkertaista näppäimen painallusta, eikä puzzleissakaan ole imua. Ne ovat perinteisiä vipujen kääntelyä, joihin ei järkeilyä paljoa kaivata. Usein vivut ja nippelit sijaitsevat sellaisessa paikassa, jonne vain toinen mukana olevista hahmoista pääsee. Harvoja onnistuneita poikkeuksia ongelmanratkonnassa - tai pikemminkin pelityylin muutoksessa - ovat vanhoja klassikoita matkivat peliosuudet, jotka katkovat tasaisin väliajoin pelikokemusta. Frogger, Space Invaders ja tanssimattopelit ovat osa Simpsonien tarjoamista vaihtoehtohelmistä. Valitettavasti pääpeli itsessään on kuitenkin kovin nuivaa porukan lahtausta, joka yhden napin taistelusysteemillä kääntyy väkisinkin uuvuttavaksi.

Jokainen hahmo on myös omanlainen yksilönsä ja täten kullakin pelattavalla Simpsonilla on toisistaan poikkeavat erikoisliikkeet. Homer on heistä kaikkein monipuolisin ja pystyy lamaannuttavien röyhtäilyjen lisäksi muuntumaan vieriväksi ihmiskuulaksi tai limaa ampuvaksi Flubberiksi. Bart hoitaa kiipeilyn ja ritsalla ampumisen Bartmanina, Lisa lamaannuttaa ja usuttaa viholliset toistensa kimppuun saksofonillansa ja Marge pystyy värväämään kadulla tallaavat kaupunkilaiset lynkkausjoukoksi. Tehtävät läpäisee suhteellisen helposti käyttämättä lainkaan erikoiskykyjä, mikä kielii vähän liiankin helpoksi tehdystä pelistä. Toisaalta helpotettu vaikeustaso on omiaan perheen pienemmille, joille peliä tullaan varmasti eniten ostamaan.

Interaktiivista pelikuvaa

Simpsons ei tuo genreensä uutta, vaan on suorastaan orjallisen tavanomainen ja puuduttava pelikokemus. Onneksi huumori kuitenkin kukkii hehkeimmillään ja lukuisat piikit populaarikulttuuriin osuvat nauruhermoon lähes alituiseen. Paitsi hupaisien animaatiojaksojen, myös pienet yksityiskohdat kenttien arkkitehtuurissa ja klassikoihin kohdistuva kunnianosoitus jaksavat piristää koko keston ajan. Pelin kohderyhmää ajatellen voidaan kuitenkin epäillä, josko Gauntlet-lainat iskevät aivan samalla voimakkuudella polven korkuisiin nappuloihin kuin meihin peliteollisuuden naavapartoihin.

Xbox 360 -versio on hieman täyteläisempi kuin arvosteluna ollut PS3-version lehdistökappale, joten varsinaiset myyntiversiot voivat olla konsolien välillä identtiset. Boksin omistajat saavat nauttia pelistään koko 1080p-komeudessa, kun PS3-versio joutuu tyytymään 1080i-resoluutioon. Tekstitysvaihtoehdot löytyvät Playstation 3:n pelkän englanninkielisyyden lisäksi 360:stä myös suomeksi. Varsinaisia pelillisiä uudistuksia ei kaupunkilaisten useampien dialogipätkien lisäksi ole kuitenkaan lainkaan.

Galleria: 

Kommentit

Mikäköhän syy on Xbox 360:llä olla enemmän extraa, jos kerta BlueRayta on kehuttu sen suuremmasta kapasiteetista? Vaikka Xbox 360:n omistankin, on minusta aina typerää nämä multiplatform-pelit, jotka eivät anna kaikkea kaikille.

"Boksin omistajat saavat nauttia pelistään koko 1080p-komeudessa, kun PS3-versio joutuu tyytymään 1080i-resoluutioon"

Menee pikseleiden halkomiseksi, mutta EA rulettaa PS3:lla. :p

Jaa tuon Xbox 360:n "lisäsisällön" takia Homer hurraa ko. version kannessa. Muissa kansissahan hän sitten ottaakin enemmän tai vähemmän kuonoonsa eri hahmoilta.

On muuten ollut jo aika kauan tämä peli markkinoilla kun julkaisupäivä on 1.11.1996 :P

"On muuten ollut jo aika kauan tämä peli markkinoilla kun julkaisupäivä on 1.11.1996 :P"

Toimituksen etuja. Saadaan pelit hieman etuajassa;)

Ei vaineskaan. Kiitokset bongauksesta, oikea vuosi korjattu.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi