Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

God of War: Chains of Olympus

Sodan jumalan varhaisemmat seikkailut

Daxterilla kannuksensa lunastanut Ready at Dawn on iskenyt näppinsä toiseen megasuosittuun PS2-nimeen. Studion uusi julkaisu, God of War: Chains of Olympus, auttaa tiimiä vakiinnuttamaan asemaansa yhtenä osaavimmista PSP-pelikehittäjistä. Chains of Olympus on jälleen yksi eeppinen lisäys vapaasti kreikkalaista mytologiaa lainailevaan spartalaisen soturin, Kratoksen, saagaan. Jumalten nyrkiksi alistettu sankari seikkailee nyt aikana ennen sarjan ensimmäisen pelin tapahtumia. Auringonjumala Helios on jäänyt titaanien vangiksi ja unen herra Morpheus on levittämässä valtaansa yli koko maan. Pelastaakseen maailman Kratoksen täytyy herättää uinuvat jumalat.

Tarina käynnistyy varsin tavanomaisissa merkeissä: Kratos on Attican kaupungissa ottamassa yhteen hyökkäävien persialaisten kanssa, mutta Olympos-vuoren valtiaiden voimalla lyövää Spartan aavetta eivät näin mitättömät haasteet jaksa enää kiinnostaa. Pölyn laskeuduttua taivaille uhmakkaasti huutava soturi pääseekin todistamaan auringon putoamista ja maan peittymistä unen synkkään sumuun. Yhtäkkiä Kratos löytää itsensä myyttisistä maisemista, kuten Helios-jumalan temppelistä ja Hadeksen piinaavista luolista. Aiemmin lähinnä kuolevaisia vastaan taistellut sankarimme joutuukin kohtaamaan leegion kreikkalaisista taruista tuttuja hirviöitä.

Jumala rankaisee, Kratos vain tappaa

Maailmaa pelastaessaan Kratos taistelee, kiipeilee, sukeltaa ja ratkoo pulmia. Näistä etenkin taistelu on ollut mannaa sarjan alusta lähtien. Kratoksella on kolme perusliikettä: normaali isku, kova isku ja tarttuminen. Näiden lisäksi hän osaa myös torjua, väistää ja hyppiä. Hyökkäyksiä ketjuttamalla Kratos voi suorittaa erilaisia liikesarjoja, joita alussa on käytettävissä vain pari, mutta joita oppii lisää löytämällä uusia aseita ja keräämällä vihollisista ja hajoavista maastonkappaleista irtoavia punaisia palloja.

Taistelussa pärjääminen perustuu lyönteihin, väistöihin ja oikea-aikaisiin torjuntoihin. Helpoimmalla vaikeustasolla yksinkertainen napinhakkuu riittää, vaikeammilla tasoilla täytyy osata tukeutua koko käytettävissä olevaan repertuaariin. Isoimpien vihollisten voittamiseksi täytyy ymmärtää niiden toimintakaavat ja hyödyntää niiden haavoittuvuuksia. Vihollisen valmistautuessa tietynlaiseen iskuun täytyy hyökkäys osata väistää tai torjua, ja sen jälkeen iskeä suojaamattomaan kylkeen. Erityisen olennaista tämä on päävastustajien kohdalla.

Taistelun lisäksi Chains of Olympusissa on pulmanratkontaosuuksia. Ongelmat eivät ole maailman vaikeimpia, mutta ne eivät myöskään ratkea automaattisesti kuten esimerkiksi Unchartedissa. Parissa kohdassa pulmien ratkaisut tuntuvat tosin vähän liiankin kaukaa haetuilta.

Näkymät melkein kohdillaan

Ensimmäisessä PS2:n God of Warissa kamera oli — ei vähempää kuin — täydellinen. Huipulta ei ole kuin yksi suunta, eikä Chains of Olympusin kuvakulmissa olekaan onnistuttu aivan yhtä hyvin. Välillä varsinkin kookkaimmat örmelöt onnistuvat valtaamaan niin suuren osan ruudusta, että Kratoksen liikkeiden ihastelu käy mahdottomaksi. Onneksi virhe ei ole katastrofaalinen: pelaaminen ei pahimmillaankaan ole mahdotonta, ärsyttävää korkeintaan.

Kontrolleissa Ready at Dawn näyttää leijonankyntensä, ja PSP:n yleensä niin kiikkerä analogiohjain on kerrankin saatu vastaamaan komentoihin loistavasti. Käsikonsolin Dualshockia vähäisempi nappimäärä ei rajoita menoa millään lailla, edes puuttuvaa oikeaa tattia ei tule ikävä. Nopeasti selkäytimeen iskostuvat kontrollit ovat se Chains of Olympusin osa-alue, jolla PSP-peli saattaa joidenkuiden mielestä jopa piestä isoveljensä.

Graafisesti Chains on lähes samaa tasoa kuin PS2:n God of Warit. Aivan yhtä huikeita maisemia ei kohdata, mutta PSP:stä revitään selkeästi kaikki mahdolliset tehot irti. Piirtoetäisyydet ovat välillä käsikonsolipeliksi ennennäkemättömiä. Kerralla ruudulla liikkuvien vihollisten määrää on jouduttu rajoittamaan, joten mitään Heavenly Swordin kaltaisia mättöjä ei nähdä.

Myös äänipuoli on kohdallaan. Mahtipontinen musiikki säestää komeasti eeppistä tarinankerrontaa, ja ääninäyttely on sopivasti överiksi vedettyä äijämäistä örinää. Toisaalta pelin traagisimmissa kohdissa olisi ollut tilaa vähemmänkin karskille tulkinnalle. Nyt Kratoksen surullinen kohtalo hukkuu machoilun alle.

Lyhyt mutta uusittava

Pelin läpäiseminen avaa joitakin bonuksia. Kratos saa esimerkiksi toista läpipeluukertaa varten perunapuvun, mikä ilmeisesti on kehitystiimin mielestä ollut hulvattoman hauska vitsi. Parempia palkintoja ovat infernaalisen vaikea God Mode sekä erilaisen haasteen tarjoava Hades Challenge.

Hades Challenge on viiden pienen taistelutehtävän sarja, joissa koitellaan pelaajan taitoja normaalipeliä monipuolisemmin. Jokaisessa haasteessa asetetaan omat reunaehtonsa, joiden puitteissa täytyy tappaa vastaan asettuvat viholliset. Esimerkiksi käytettävissä olevaa aikaa on rajoitettu tai tappoiskuissa täytyy käyttää tietynlaista magiaa. Idea on mielenkiintoinen, ja kaikkien tehtävien suorittaminen antaa omalla tavallaan paremmat valmiudet kohdata God Moden mahdottoman sitkeät vastustajat.

God Mode on pelin tarina uudelleen pelattuna, mutta viholliset ovat kestävämpiä ja lyövät sitäkin kovempaa. Lisäksi ensimmäisen pelikierroksen aikana kerätyt tehostetut hyökkäykset ja aseet otetaan God Moden alussa pois. Normaalimmilla vaikeustasoilla saavutetuista eduista saa uusintakierroksilla pitää kiinni.

Lyhyestä kestostaan — läpipeluu kestää noin viidestä kuuteen tuntia — huolimatta God of War: Chains of Olympus on yksi PSP:n paremmista peleistä. Teknisesti se antaa hyvän näytön siitä, mihin PSP pystyy. Pelillisesti Chains on taattua God of War -laatua; ainakin sarjan fanit varmasti pitävät tästäkin sodan jumalasta. PS3:lle joskus tulevaisuudessa ilmestyvää God of War 3:a odotellessa Chains of Olymposilla on hyvä pitää sormet lämpiminä.

Galleria: 

Kommentit

Yksi PSP:n parhaista toimintapeleista, ellei jopa paras. Demon perusteella en ainakaan itse mitään valitettavaa keksinyt. ;)

olipa surkea arvostelu,kyllä tämä nyt ainakin ysin ansaitsee!:MAD

Nyt meni arvostelu ohi. Tekstin ja arvosanan välillä on aikamoinen diskrepanssi.

Kolmessa ensimmäisessä pääkappaleessa on ylistävä sävy kunnes viimeisessä todetaan, että peli on lyhyehkö ja PSP:n parempia pelejä.

Arvostelun perusteella:

+ Monipuolista toimintaa
+ Mielekästä ongelmanratkontaa
+ Täydellinen ohjaus
+ Vertaansa vailla oleva grafiikka
+ Loistava äänimaailma

- Kesto 4-6 h
- Satunnaiset kamerakuprut

=8,5 ?!

Itse en ole peliä pelannut, joten en ota kantaa arvosanan osuvuuteen vaan lähinnä arvostelun ja itse arvosanan suhteeseen.

Ihan teoreettisella tasolla ajatellen, tuleekohan PSP:lle ikinä peliä joka arvostellaan 10 arvoiseksi? Jotenkin näitä Sonyn käsikonsolin pelejä arvostellaan aina vertaamalla niitä PS2:n ellei jopa nykyisin PS3:n ( "mitään Heavenly Swordin kaltaisia mättöjä ei nähdä") peleihin.

Mielenkiintoinen tilanne, Nintendon vehkeet tuntuvat saavat arvosteluissa puutteellisen tekniikan vuoksi anteeksi ja PSP taasen on tekniikaltaan niin kehittynyttä, että se rinnastetaan "kunnon" konsoleihin, jolloin tulee automaattisesti -1 pisteen PSP vähennys. Tähän tulee itsekin toisinaan syyllistyttyä kuten henkilökohtaiset tuntemukseni Silen Hill originsin suhteen.

Itse en ainakaan antaisi 4-6h kestävälle pelille parempaa kuin 9:n ellei kyseessä ole moninpeli tai peli joka omaa suuren uudelleenpeluuarvon.

"Itse en ainakaan antaisi 4-6h kestävälle pelille parempaa kuin 9:n ellei kyseessä ole moninpeli tai peli joka omaa suuren uudelleenpeluuarvon."

Ekanakin, mitä olen kavereilta/foorumeilta lueskellut, niin suurimmalta osalta ottaa pelin pelaaminen aika tarkkaan sen 6 tuntia. Toi 4 tuntia kuulostaa jo olevan melko alakanttiin. Toinen asia, mitä pitää huomioida on se, että kyseessä on käsikonsolipeli. Konsolipeleissä joku 5-6 tuntia on vähän, mutta käsikonsolipelissä, joka on jaettu lyhyisiin sessioihin, se on omasta mielestä aivan tarpeeksi paljon. Kukaan sitäpaitsi tuskin toivoo, että peliä olisi alettu väkisin venyttämään pidemmäksi. Siitähän ei tunnetusti paljon hyötyä ole ollut... ;)

Henk koht antaisin tälle jonkun kutosen. No menee sitä joskus vanhakin hype-ansaan.

No hohhoh! Olipas paska arvostelu.
Jätkä vertaa KÄSIkonsolia PS3:een ja valittaa "lyhyydestä". 5-6 tuntia on käsikonsoli-pelille ihan tarpeeksi. 9 pointsin peli kirkkaasti.

"Jätkä vertaa KÄSIkonsolia PS3:een"

Ai koska muka-puzzlet ovat muka-vaikeampia kuin vaikka, ah niin vaikeassa, Unchartedissa (loistava peli, haastava ei laisinkaan)? Tai koska ruudulla ei näy satoja vihollisia kuten Heavenly Swordissa, mikä ei ole ihme kun kyseessä on kuitenkin kaksi täysin eritehoista laitetta. Jätkä ei väitä että laitteella oltaisiin pystytty samaan kuin PS3:lla vaan antaa näin kansantermein osviittaa siitä mitä on luvassa.

Tosin kirjoittaja olettaa että lukija on pelannut tai nähnyt pelattavan sellaisia pelejä kuten Heavenly Sword ja Uncharted, tehden siinä pienen virheen.

"valittaa "lyhyydestä". 5-6 tuntia on konsoli-pelille ihan tarpeeksi."

Korjattu, ja tähän oikeastaan yhdyn, sillä kyseessä tosiaan on käsikonsolipeli, jollaisia olisi mitä ilmeisemmin tarkoitus pelata kodin ulkopuolella, eikä peliä pelata yhtäjaksoisesti niin kauan kuin kotikonsoleilla (yleensä, välillä, joskus?). Oikeastaan voihan sitä lyhyydestä valittaa, mutta tuskin pisteet siitä kauheasti vähentyivät, vrt. Heavenly Sword, Halo 3, GeoW, MGS2 etc.

Burgerikansa ei jaksa pelata pelejä yli sitä noin kuutta tuntia, joten valittaminen saisi jo loppua, varsinkin kun peliajan lyhyys on usein suunniteltua.

Suurin ongelma pelissä minun mielestäni on kamera, joka ei kuitenkaan ole läheskään yhtä ärsyttävä kuin vaikka esimerkiksi Metal Gear Portable Opsissa. Sekä infernaalisen vaikeasta God Modesta voisi olla toistakin mieltä.

"9 pointsin peli kirkkaasti."

Vapaus omaan mielipiteeseen? Omasta mielestäni Bioshock olisi nyt läpäistyäni sen, saanut minulta ehkä hyvänä päivänä enemmän kuin 6 (PC:llä), sillä siinäkin oli hetkensä, mutta valitanko?
Teini, saatana.

Edit.
Myönnän, minäkin valitin Ninja Gaiden Sigman arvosanasta, mutta minä sentään olin lähes kaikessa toista mieltä kuin arvostelija ja muut kommentoijat. Enkä vieläkään tajua miksi he olivat mainitsemistani seikoista kanssani toista mieltä, mutta olkoon.

Arvosanat ovat yliarvostettuja, kannattaa mielummin lukea se arvostelu eikä katsoa mitään numeroita. Niiden vertaaminen toisiin peleihinkin on aika turhaa, kriteerit eivät välttämättä ole samat.

The Great Samu, luin NGS-kommenttisi ja täytyy sanoa että olen ainakin kontrolleista samaa mieltä kanssassi.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi