Aa, lisenssipelit. Nuo kylmän korporaatiomedian rahastusyritykset, joissa otetaan parhaat puolet menestysleffasta ja väännetään sitä interaktiivinen teos, jonka pitäisi tuntua, näyttää ja kuulostaa esikuvaltaan. Tekaistaan näyttelijöistä virtuaaliversiot, sovitetaan juoni pelattavia osioita varten ja kuorrutetaan kaikki elokuvan äänimaailmalla. Sitten julkaistaan se puolivalmiina elokuvan kanssa, jotta saadaan yhteinen markkinointihype hyödynnettyä.

Medusan sinetti

Bourne Conspiracy ampuu ohi lisenssipelien maalitaulusta. Medusa-trilogia tuli ja meni jo, alkuperäisiä näyttelijöitä ei ole saatu lainattua kuin yksi, ja tarinakin on vähintään pilkottu ja wokitettu pakastevihannesten kanssa. Peli on silti muistettu julkaista puoliraakana. Normaalista poiketen se ei ole kammottavan huono. Mitä ihmettä?

Robert Ludlum olisi ollut varmasti kummissaan jo siitä, millaiseksi hänen agenttitrilogiansa taipui elokuvasovituksina. Bourne Conspiracy ottaa leffoista ensimmäisen, Medusan verkon, ja saksii sen tarinasta itselleen soveltuvat palat. Tiivistettä on kuitenkin jatkettu takaumilla vanhoista keikoista, joita vuorotellaan elokuvan tapahtumien kanssa. Elokuvaan kajotaan niiltä osin kuin kohtauksia voi pelata, joten jäljelle jää typistetty toimintaversio ilman kunnollista tarinaa. Osaa leffakohtauksista on kuitenkin, syystä tai toisesta, muutettu. Menneisyyteen sijoittuvat täyteosiot taas eivät valota juuri mitään kolmenkymmenen miljoonan dollarin miehestä. Episodit ovat kuitenkin sopivan pituisia ja toiminnantäyteisiä. Elokuvassa kiitosta kerännyt Pariisin takaa-ajo on tosin munattu tekemällä kohtauksesta kylmä, pitkä ja tunnoton.

Medusan isku

Tehtävät ovat melko selkeitä putkijuoksuja, koostuen suunnistamisesta, mättämisestä ja ampumisesta. Pudottamalla rosmoja kanveesiin täyttyy adrenaliinimittari, jonka voi käyttää voimakkaampiin erikoisliikkeisiin. Tällöin voi hoidella vaikkapa useamman perusnilkin kerralla. Kontrollit ovat yksinkertaiset: kaksi eri lyöntiä, suojaus ja erikoisliike. Ampuminen on esimerkiksi Unchartedista tuttua olan yli sihtailua ja suojautumista. Tapahtumia sotketaan ajoittain nykytyyliin puolipakollisilla "paina neliötä just nyt heti menijo" -reaktiotesteillä.

Niukaksi saksittua tarinaa kuljetellaan perustason välianimaatioilla ja rutiininomaisella ääninäyttelyllä. Audiovisuaalisesti peli tuntuu elokuvien tyyliin tummalta ja harkitun nuhjuiselta. Animointi ei ole erityisen hienostunutta, mutta varsinkin taisteluliikkeiden osalta niissä on munaa. Tilanne on sama äänipuolella: tuliaseet ovat vähän vaisuja, mutta lyöntiefekteissä on potkua. Erikoisesti elokuvajengistä vain sankaritar Marie (Franka Potente) on vaivautunut paikalle esittämään itseään, muilta osin ääniroolit ja kasvokuvat vedetään B-miehityksellä. Mistä ihmeestä se Bourne-tunnelma sitten tulee, jos kerran tarina ja hahmot poikkeavat alkuperäisistä?

Pelin suola on sen hyvin toimiva taistelumekaniikka, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta tuo vaihtelua tuimiin käsirysyihin. Lisäksi ympäristöä hyödynnetään loputtomissa bournemaisissa erikoisliikkeissä varsin mojovasti. Bournen kolmenkymmenen miljoonan dollarin koulutus näkyy siinä, että vain hän osaa heitellä vastustajia päin kalusteita sekä lyödä kättä pidemmällä, kuten kynillä ja kirjoilla.

Sokerina vastaavasti toimii elokuvista lainattu John Powellin taustamusiikki. Tutun sahaavan jousiteeman soidessa rummutuksen päällä on helppo kuvitella olevansa Treadstone-agentti kaivelemassa menneitään. Peli onkin oppikirjaesimerkki tunnelman luomisesta lähestulkoon pelkällä musiikilla.

Medusa ilman verkkoa

Unreal-pelimoottorista huolimatta Bourne Conspiracy tuntuu vanhanaikaiselta. Nykyaikaisesta tekniikasta kielivät kuitenkin hulppea asennus ja pitkähköt latausajat. Kentistä kerättävien passien avulla pääsee käsiksi avattavaan sisältöön, mikä tosin ei erityisemmin houkuttele ekstrojen koostuessa lähinnä lisäbiiseistä ja konseptiluonnoksista. Verkko-ominaisuuksien puuttuminen jättää Bournen roikkumaan melkoisen lyhyen yksinpelin varaan.

Viivan alle Bourne Conspiracystä jää puolittaiselta tuntuva lisenssitekele, jolla tekijät todistaisivat osaavansa viitsiessään. Nyt käsissä on pidennetyn demon pituinen toimintapeli, joka ei oikein tiedä mikä se oikein on. Vähän kuten Bourne itsekin.