Battlefield: Bad Company

Ensimmäisen persoonan rutiinipyssyttelyjä tulvii nykyään markkinoille jatkuvalla sarjatulella. Liukuhihnatyyliin ilmestyvien perustuikuttelujen hankkimisen sijaan kannattaa ottaa varman päälle ja valita suoraan Battlefield: Bad Company, kesän odotetuin FPS-sotarymistely mehukkaalla verkkomoninpelillä kuorrutettuna. Täydellistä hankintaa ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä Digital Illusions CE on suorittanut eepoksensa viimeistelyn paikoin varsin särmikkäin ottein. Tästä huolimatta uusin Battlefield on kesäkauden näyttävin ja viihdyttävin massaräiskintä.

Jämäkomppania kultajahdissa

Battlefield: Bad Company kippaa uusvanhan jenkkisotaskenaarionsa itänaapurimaiden leveiden vihollislinjojen taakse, mutta tällä kertaa ohjaimen jatkeeksi ei asetu kukkoileva patrioottipullistelija eliittijoukkoineen, vaan märkäkorvainen perusteuvo Preston Marlowe kolmen persoonallisen poskisolistin kera. Tämä armeijan pohjasakka kuuluu 222. pataljoonan B-komppaniaan, jota tykinruokaisen hylkiöroolinsa mukaisesti kutsutaan "Bad Companyksi". Rupusakki toimii ensimmäinen vasteena vaarallisimpiin ja surkeimpiin rintamatehtäviin. Hoorah!

Pian debyyttikomennuksensa jälkeen rääväsuista vatipääjoukkoa retuutetaan lukuisiin sabotointi-, saatto-, ja putsausoperaatioihin. Tämä tietää erilaisten viestintä-, huolto-, ja asejärjestelmien tuhoamista, omien joukkojen saattotointa sekä tietenkin satapäisen viholliskolonnan teilaamista siinä sivussa. Sotatoimi muuttuu kuitenkin hulvattomaksi sooloiluksi, kun nelikko ajautuu kultaharkkolastin perässä maan rajojen yli. Hirmuhallinnon alainen kukkaro ei vain tykkää aueta pelkällä seesamilla, joten homma menee överiosaston rähihöinniksi.

Reikäpäinen pelitarina tuo kehyksiltään mieleen vuoden 1999 fiktiivisen sotakuvauksen Three Kings - Kolme kuningasta, jossa George Clooney, Mark Wahlberg ja Ice Cube suorittivat Persianlahden sodanjälkeistä tehtäväänsä samoilla kultaisilla sivuteemoilla. Bad Companyssa juonikuviot tasoitellaan huomattavasti kevyemmän korkkarirymistelyn muotoon ja kyseessä onkin enemmän äijämäinen viihdekohellus kuin ryppyotsainen sotadraama. Nelikon sanallista ja sanatonta toilailua seuraa hymy huulilla, vaikka tohotuksesta paistaa usein yliteatraalinen meuhkaaminen läpi.

Kontrolloitua tuhovoimaa

Aseistus on riittävän tuhdissa kunnossa sotatoimialueelle lähdettäessä. Pelaajalla on käytössään vain kaksi perusasetta kerrallaan, mikä tuo taisteluvarusteluun asianmukaista realismia. Pääpyssystä riippuen kakkosavuksi annetaan joko pistooli, kranaatinheitin tai sirpalekranaatti. Erikoisvälineistöön tuupataan tavallista tankkimiinaa ja kaukolaukaistavaa muoviräjähdettä, mutta todellisia ison miehen lelujakin löytyy. Toinen näistä on tykistötulikeskukseen linkitetty GPS-pohjainen lähetin, jonka avulla näköyhteydessä oleva kohde kylvettyy reippaalla holokaustisateella. Herkkupalaksi jätetty lasertähtäinlaukaisin puolestaan tiputtaa panssaripahiksien niskaan vähemmän ystävällisen etäohjusterveisen ja vieläpä pelaajan ohjaamana.

Kontrollit on toteutettu näppärästi oikeanpuoleisen olkanapin toimiessa asevalitsimena ja vasemmanpuoleisen kierrättäessä varustevalikoimaa. Tulitustilanteessa voi tähdätä perinteisesti lonkalta hehtaaritarkkuudella tai modernisti aseen silmästä eli jyvänäkymän kautta. Jyvänäkymä tuo kohteen lähemmäksi, mutta kaventaa samalla poikkeuksellisen rajusti näkökenttää, joten näiden kahden tähtäysmetodin yhdistely on tärkeää. Tuntuma aseeseen ei ole täydellinen, mutta se on riittävä. Liikkuminen on Beta-version jäljiltä edelleen köpöttelyä ja juoksunapin tuoma lisävauhti vähäinen. Poislukien ajoneuvojen nurinkurisen kaasutustavan vasemmalla liipaisimella, kontrollit istuvat selkäytimeen hyvin.

Tositoimissa Battlefield: Bad Company paukuttaa teknisen kehityksen voimin pupillit ja korvakäytävät puhki, mutta lähempi tarkastelu paljastaa, ettei kaikki ole kermakuorrutteen alla pelkkää glooriaa. Ennakkoon taivasteltu ympäristön tuhoutuminen on suurimmaksi osaksi erittäin komeasti toteutettu. Rakennuksiin saa räjäytettyä miehenmentäviä reikiä, ja keskitystulen alla isompikin kerrostalo romuttuu maan tasalle, mutta tuhoutuminen ei ole tasaista kaikkialla. Tönöt jättävät tukirangat näkyviin, eikä kaikkia seiniä tai rappusia saa nurin. Sama koskee useimpia objekteja sekä maastoa, joka ei röpelöidy perunapelloksi edes raskaan tykistöpaineen alla. Vaihtunut tekstuuriväritys tosin luo tehokasta illuusiota totaalihävityksestä.

Frostbiten grafiikkamoottori puskee muussa iloittelussa plustilaston puolelle. Savua, irtosälää, sirpaleita ja räjähdyksiä riittää massarytinöissä, eikä ruudunpäivitys ota pienintäkään polvikoukkua. Piirtoetäisyyttä piisaa kilometrien säteellä monipuolisen maasto- ja rakennusarkkitehtuurin tarjotessa etenemisväylää vaativaankin makuun. Kulkupuitteet rajataan tosin korkeuseroilla ja kartan punamaalatuilla vaara-alueilla. Audiorintamalla HDR (High Dynamic Range) -tekniikka luo hyvinkin energisen äänikentän, joka muuttuu reaaliajassa pelaajan sijoittumisen ja efektien mukaan. Sisätilojen ylikaikua ja satunnaisia katkoääniä lukuun ottamatta uuden sukupolven ääniraita on aseäänineen ja räjähdyksineen kerrassaan vakuuttava.

Silmätikusta asiaa

Tekoäly on Bad Companyn taistelutantereilla melkoisen yksiulotteinen. Punakone osaa ampua, suojautua ja liikkua, mutta myös jumittua paikalleen. Asemansa höpisemällä paljastavilla velivenäläisillä on myös vahva taipumus asemoida tähtäysristikkonsa huijaustyyliin vain pelaajaa kohti. Lisäksi Marlowe vie nelikkoa taisteluissa, vaikka kessuna kovisteleva Redford on nupopäiden todellinen johtaja. Kentällä Marlowe ei silti käskytä ketään, vaan kolmikko hinautuu automaagisesti perässä. Trio osaa onneksi kuolemattomana(!) pitää huolen itsestään, varoitella vihutulesta sekä käyttää ajoneuvojen aseistusta lähimaaston parturointiin.

Teköälyvajeen ohella heikko osumatunnistus nakertaa yksinpeli-intoa termiitin lailla. Kranusijoitus huoneeseen ei useinkaan räjäytä likaa pois ja luoditkin rekisteröityvät vihollisnahkaan puolittain. Kehnojen osumareaktioiden vuoksi "lihallisuuden" tunne ampuessa jää vajaaksi. Verettömän sotimisen vuoksi juuri tulituksen iskevyys olisi maistunut hunajalle. Pelaajallekin tosin annetaan osumien suhteen reilusti siimaa, eikä hätä ei ole kakkamyrskyn silmässäkään lopullinen: apu löytyy morfiinineulasta, jonka piikittäminen läppävikaiseen aorttaan tekee kirstuvalmiista miehestä jälleen soturin. Kuolema kuittaantuu uudelleensyntymisenä omien joukkojen lähelle, mikä pitää pelaajan aina mukavasti toiminnan päällä.

Kaiken kaikkiaan on ikävä todeta, että vaikka Dice on panostanut yksinpeliin reilusti, sen hurtilla äijähuumorilla entrattu menovesi ei siirry tarinan mukana sujuvasti itse kenttäpeliin. Toiminta on rutinoitua, hiomatonta ja siitä puuttuu vahvan sotapelin sielu. Pelattavaa riittää silti vaikeimmalla tasolla kohtuulliset kymmenisen tuntia, ja uudellenpeluuarvoa lisäävät kentille ylimääräisinä bonuksina ripotellut uudet aseet ja salkulliset kultaharkkokätköt. Nämä keräilyerät eivät vaikuta pelissä etenemiseen, mutta avatut tuliluikut ovat heti käyttökelpoisia moninpelipuolella, mikä kirvoittanee useimmat verkkohurmurit ahkeraan etsintätyöhön.

Moninpelistä messiaaksi?

Battlefieldien menestys on nojannut oivallisesti toteutettuihin moninpelitaisteluihin isokokoisilla kartoilla, joissa parhaimmillaan ottavat yhteen niin jalkaväki, maakalusto kuin laivaston ja ilmavoimienkin yksiköt. Battlefield: Bad Company muuttaa kaavaa pienempään kokoluokkaan, mutta toiminnan taso on saatu säilymään korkeana. Verkkomoninpeli on toteutettu kunnioitettavalla 24 pelaajan joukkoistunnolla, joskin pelattavia pelimuotoja on kahdeksalla moninpelikartalla toistaiseksi vain yksi: Gold Rush.

Kultaryntäykseksi nimetty pomminpurkuvariantti asettaa toisen joukkueen puolustamaan erillisten tukikohtien kahta tai kolmea vahvasti panssaroitua kultalaatikkoa, joita hyökkäävä joukkue koettaa räjäyttää yksi kerrallaan. Onnistunut räjäytys siirtää puolustajat taaksepäin hyökkääjien saadessa vallatun aseman itselleen. Hyökkääjän etuna on valtauspaikalle ilmestyvät lisäsyntymispaikat, aseet ja ajoneuvot, kun taas rajattomilla elämillä varustetut puolustajat luottavat vastapuolen rajallisten henkikultien viemiseen ennen ratkaisevaa hyökkäystä. Kuuluttajan säännöllinen tiedottaminen pelitapahtumista pitää sykkeen korkealla.

Monipuolisilla hahmoluokilla varusteltu Gold Rush on viihdyttävä, joskaan ei silmiä avaava elämys etenkään PC-saagan osia pelanneille. Perinteisille helikopteri- ja tankkirymistelylle on aiempaa vähemmän tilaa, mutta kartat on rakennettu fiksusti siten, että jokaiseen pelimakuun löytyy jotain. Tiedustelijan kyykkiessä pusikossa kiikarikiväärin kanssa lääkintämies voi tulla viereen tipauttamaan pari terveyspakkausta tai rynnäkkömiehen päivystäessä puolikuntoisessa tankissaan, huoltomies voi tulla ruuvaamaan metallia takaisin kuosiin. Tiivis yhteistyö nostaa pelifiilistä. Lukuisat tasonnousut eri aseluokissa sekä mitalien saanti ansiokkaasta toiminnasta vaikkapa tankkien tuhoamisessa tuo mukaan oman lisämausteensa.

Teknisellä puolella EA:n tarjoamat peliserverit ovat toimineet vaihtelevalla menestyksellä. Aiemmin sekä peliin pääsyssä että servereille kirjautumisessa oli ongelmia, nyt harmit ovat rajatumpia. Kun pelikutsut ja ystävälistan kautta liittyminen onnistuvat moitteitta, vaihteleviksi murheenkryyneiksi jäävät viive, minimalistiset pelimuodot, ylempänä mainitut pelitekniset hiomattomuudet sekä yksityisservereiden ja klaanituen puute. Mainio valloituspelimuoto Conquest on pian tulossa latauspäivityksenä pelaajien iloksi ja muidenkin parannusten tuloa odotetaan ilmestyväksi myöhemmin tänä vuonna.

Hiontaa vaille hitti

Battlefield-sarja on kulkenut pitkän tien PC-puolelta nykyisille kotikonsoleille. Vajaa kuusi vuotta sitten ilmestyneen toisen maailmansodan ympyröistä on siirrytty sotimaan saman aikakauden viidakoihin, moderniin nykyaikaan ja jopa reilussa scifi-hengessä tulevaisuuteen. Battlefield: Bad Company pysyttelee tämän aikakauden teemoissa, ja sen tavoite on hieno: viihdyttävien FPS-räiskintöjen tuominen takaisin tähän yliturvonneeseen lajityyppiin. Kiitettävä lopputulos jää huolellisen viimeistelyn verran vajaaksi.

Pelaajasolttu Marlowe, ryhmän omatuntona puuskuttava Sweetwater, mielipuolista sotainnostustaan pulputtava Haggard sekä jämerä joukkueenjohtaja Redford ovat yksinpelikampanjan kantavia voimia yltäkylläisen audiovisuaalisen toteutuksen vanavedessä. Moninpelinä Battlefield: Bad Company taistelee perinteisillä, joskaan ei enää yhtä monipuolisilla vahvuuksillaan paikasta sotapelien auringossa. Tulevat elintärkeät päivitykset antavat suuntaa, miten hyvin Dicen vaivalla kuokkima potero pitää.

Galleria: 

Kommentit

Jännä juttu miten GR anto tälle 10... O_O

Niin, jokainen peliarvostelija ja sivusto muodostaa peleistä oman näkemyksen.

Pitää muistaa, että jotkut näkevät pelissä enemmän hyvää ja fiilistelee sen mukaan numeron ja osa taasen tutkailee asioita hieman kriittisemmästä vinkkelistä muodostaen loppuarvosanan sen mukaan.

Ennenkuin numerosta tulee lisää höpinää (sitä saa toki tulla) ja varsinkin vertailtuna jryin hienosti kirjoittaman PS3-arvosteluversion kanssa, niin muistakaa, että boksi- ja plegerevikan saamat erilaiset arvosanat eivät heijasta alustaversioiden toisistaan poikkeavaa laatutasoa, vaan peliarvostelijoiden erilaista vinkkeliä pelistä. Konsolisotaa ei siis kannata tämän pohjalta alkaa rakentamaan.

Niin ja se tärkein edelleen: lukekaa teksti. Siitä saapi osviittaa, miksi numeroon päädyttiin. Ja numerohan ei todellakaan ole huono. Hyvän pelin merkki. ;)

- Corca

Juu... Ihmettelen enemmänkin juuri GR:n numeroa. Minusta peli on juurikin 8-9 arvonen.

Noh, GR on Ruotsissa suurimpia lehtiä ja DICE on ruottalainen ;)

Kun tällä sivustolla edes pääsisivät yhteisymmärrykseen. Nythän taas saa kuvan, että teknisesti heikompi versio on 9 ja parempi 8 peli.

^Huoh. Arvostelu on edelleenkin arvostelijan SUBJEKTIIVINEN kokemus pelistä. Kaksi eri arvostelijaa = kaksi erilaista arvostelua ja mahdollisesti numeroakin.

Ja PS3 version arvosana on saatettu suhteuttaa muuhun genren tarjontaan (ainakin toistaiseksi vähäisempää).

Musta tämä arvostelu on lähempänä totuutta kuin PS3 puolen arvostelu.

Juuri niinkuin Corca arvostelussa mainitsee, nuo pienet hiomattomuudet ja virheet on senverran elintärkeillä alueilla kyseiseen genreen nähden, että peli ei ansaitse täysin kiitettävää arvosanaa minusta.

Tietenkin päivitykset ja tulevat uudet pelimoodit korjaavat toivonmukaan paljonkin, mutta eikös tässä arvostella tämän hetkistä julkaistua peliä.

8 - 8 1/2 on hyvä arvosana.

Mutta välttääkseni väärinkäsityksiä... on kyllä mahtava peli laajoineen karttoineen yms ! Koukuttaa niin maanperkuleesti!

"DICE:n uusin taistelutanner maistuu mullalle, kultaharkoille ja pahoille pojille."

mullalta, kultaharkoilta ja pahoilta pojilta ;) .. se äidinkielestä..

en ole koko peliä pelannut, mutta demoa tuli jonnin verran hakattua ja sen perusteella tämä 8 on lähempänä totuutta kuin ps puolen 9.imo.

"Kun tällä sivustolla edes pääsisivät yhteisymmärrykseen..."

Ihan aiheellinen kommentti. Tarkoitushan on tarjota lukijoille jotain mitä harva pelimedia tekee: useampia mielipiteitä samasta aiheesta. Käytäntö on kieltämättä erilainen mihin ollaan muualla totuttu, joten jos se tuntuu liian sekavalta, sitä voidaan muuttaa. Palautetta otetaan vastaan: http://www.konsolifin.net/bbs/showthread.php?t=52844

Ja sitten takaisin aiheeseen :-)

Olenko minä ainut, vai eikö muita häiritse tämän pelin ohjaus? Jotenkin liikkuminen tuntuu hirveän kömpelöltä ja raskaalta ja hermoja raastavalta, verrattuna esim. call of duty 4n ja halo3n sulavaan ohjattavuuteen. Demon perusteella muuten mainio peli, mutta kokonaista en osta kontrollien takia. Kuitenkaan missään lukemassani arvostelussa kontrolleihin ei ole juuri kiinnitetty huomiota.

wsu69: Ingressiä viilattu tuolta osin. Kiitos typokorjauksesta :).

Sheippi: Et ole ainut. Samankaltaisen havainnon tein itsekin, joskaan palstatilaa en antanut tuolle arvion kohtia enempää, sillä ohjaussysteemi ei ole kuitenkaan mainittavammin poskellaan. Tekstistä saa kuitenkin otetta siihen, ettei kaikki ole noilta täysin napitettu.

Ja aivan kuten sanoit, niin C0D4:ssa ja Halo3:ssa on omaankin makuun huomattavasti jouhevampi yleistuntuma ohjaukseen. Ehkäpä Dice on tavoitellut kontrollituntumaan ja liikkumiseen hevimmän taisteluvarustuksen tuntua? Joka tapauksessa sulavampia/sujuvampia kontrolleja on FPS-peleissä nähty.

Kaikenkaikkiaan silti kelpo sotamättö ja tuleva Conquest-pelimuoto tuo varmasti lisää tyytyväisiä pelaajia verkkorähinöintiin. Viiveen kun saisivat vielä pois, niin votjendaal.

EDIT: Kiitosta, Stammy. Juu foorumin puolella laitoin asiat ehkä turhankin napakasti esille ilman suurempaa taustoitusta, kun olin juuri täyttä häkää arvostelutekstiä nakuttelemassa. Mukava että teksti oli jotakuinkin lukukelpoinen. :)

Turhaan minä tuolla voorumin puolella kauhistelin, nimittäin hyvä arvosteluhan tämä on ja leppoista luettavaa kielensä puolesta. Itse olisin antanut 8.5-9, sillä moninpeli on parhautta virheineenkin.

Itse pidän kontrolleista enemmän kuin mistään aikaisemmasta fps-pelissä olleesta. Monet ovat kritisoineet pelihahmon "hitautta" vaikka totuushan on se että muissa peleissä pelihahmot liikkuvat aivan järkyttävällä nopeudella. Kyllä bfbc:n liikkumanopeus on lähempänä oikean ihmisen liikkumista kuin muiden pelien moponlailla viilettävien hahmojen nopeus.

"Itse pidän kontrolleista enemmän kuin mistään aikaisemmasta fps-pelissä olleesta. Monet ovat kritisoineet pelihahmon "hitautta" vaikka totuushan on se että muissa peleissä pelihahmot liikkuvat aivan järkyttävällä nopeudella. Kyllä bfbc:n liikkumanopeus on lähempänä oikean ihmisen liikkumista kuin muiden pelien moponlailla viilettävien hahmojen nopeus."

Näin nimenomaan! Omalla kohdalla loppui kiinnostus arcaderäiskintöihin DukeNukem3D:n aikoihin, kun jengi streiffaa ja juoksee takaperin 40 km/h samalla kun ampuvat loputtomilla lippailla. FPS peleistä sittemmin onkin enemmän iskeneet Conflict:DS:t (lukuunottamatta viimeisintä pökälettä) sekä R6-sarja ja Ghost Reconin ekat 2 osaa.

Bad Companyn yksinpelikin on ihan viihdyttävä hyvän läpän ja suht avoimen etenemismahdollisuuksien takia. Moninpelin, jota vasta parituntia olen ehtinyt kokeilemaan on pääosin erittäin mukavaa, varsinkin kaverin tai kaveriporukan kanssa yhdessä toimien. Pientä lagausta kyllä ajoittain huomaa, ja varsinkin puukkotappelussa oon jäänyt aina kakkoseksi.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi