”Loistavaa, EA tekee uuden nyrkkeilypelin loistavan Fight Night -sarjan jatkoksi.” Tämä oli ensivaikutelmani, kun kuulin FaceBreakerista, jonka oli määrä jatkaa kovatasoisten nyrkkipyykkien sarjaa hieman humoristisemmalla otteella. Julkaisuhetken lähestyessä totuus alkoi kuitenkin valjeta."Iron" Mike Tysonin leipälajilla ja EA Canadan uusimmalla ei ole pehmustettuja hanskoja lukuun ottamatta mitään yhteistä. Timantinkovan Soulcalibur IV:n jälkeen kehään ei ole astumista ellei suorituskunto ole huipussaan. Onko luvassa täystyrmäys, vai kestääkö kamppailu mestaruudesta täydet erät?

Naama rullalle

FaceBreakerin pelimuodot noudattavat perinteistä linjaa omalaatuisilla nimillä maustettuina. Ottelumuodot ovat tuttuakin tutummat: yksittäisottelu, tarinatila, nettipeli ja moninpeli samalla koneella. Ainoa kiinnostavampi vaihtoehto löytyi Live-puolelta – nettiliiga. Innostus kuitenkin lopahti hyvin nopeasti, sillä käynnissä olevia turpajaisia oli tasan nolla. Osallistujien puute heijastuu toiseenkin verkkopelimuotoon eli yksittäisiin otteluihin, sillä iltapäivällä niin rankatut kuin ei-rankatutkin virtuaalikehät olivat typötyhjiä. Viikonloppuvastustajiksi löytyi muutama jenkki, kun jaksoi valvoa yömyöhään. Silloinkin nyrkkeilijöitä häiritsi kirkuvan faniyleisön sijaan verkkoviive.

Yksinpeli ei herätä sen kummempia voittajafiiliksiä. Demossa maistiaisina tarjottu 1v1-mätkintä on Brawl For It All -pelitilassa aivan jotain muuta. Yksittäismatseissa vaikeustason voi valita kolmikosta helppo, keskitaso ja vaikea (easy, normal, hard). FaceBreakerin tarinatilassa haastavuuden määrittävät tasot ankara, tuhoisa ja mahdoton (fierce, truculent, impossible). Hurjilta kuulostavat nimet ovat todellakin sitä itseään. Peli on poikkeuksellisen hankala jo alimmalla fierce-vaikeudella. Soulcaliburin 100% läpäissyt arvostelija oli aluksi neuvoton Horin tikkuohjaimesta huolimatta, sillä konevastustajat läiskivät turpiin jo puolimatkassa. Pienen konsulttiavun jälkeen selvisi, että kullakin nyrkkisankarilla on omat heikot kohtansa, joita tulisi hyödyntää. Käytännössä tämä tarkoitti yhden tietyn vastaliikkeen spämmäämistä, kunnes vastustaja putoaisi kanveesiin. Myönnetään: tyrmäävän tehokasta – mutta tappavan tylsää.

Kaverille kanssa

Kaikkein hauskimmat naamanmurskajaiset mitellään Couch Royale -tilassa. Tällöin ei tarvitse tuskailla epäreilun ja tylsän tekoälyn kanssa nettiongelmista puhumattakaan. Samalta sohvalta pelattuna FaceBreaker tarjoaa oivan yhdistelmän yksinkertaista rämpyttämistä ja monipuolista taktikointia. Kaveria voi kurittaa nopeilla jabeilla vartaloon (A-näppäin) tai nassuun (X-näppäin), ja lyöntinamikkaa pohjassa pitämällä huitaistaan tehokkaampia koukkuja. Kovimmat moukarit irtoavat Y-napista. Nämä kolme lyöntityyppiä toimivat kivi-paperi-sakset logiikalla, joten jokaiseen iskuun löytyy aina vastalääke. Kyykytysoikeudet ansaitaan monipuolisuudella ja ennalta-arvaamattomalla ottelutyylillä, eikä mikään ole makoisampaa kuin lopettaa matsi Facebreaker-erikoisliikkeellä.

Nykyään jo tavaramerkkinä EA:n sporttipeleissä oleva hahmoeditori löytyy toki myös FaceBreakerista. Omaa hahmoaan voi muokata sangen monipuolisesti, ja nyrkkisankarilleen voi lahjoittaa oman naamansa, mikäli kantti kestää nähdä sen murjoutuvan. Liikesarjojen valinnassa ei suvaita samanlaista vapautta, sillä ne ryöstetään suoraan olemassa olevilta taistelijoilta, kuten Soulcaliburissa. Idea lässähtää kuitenkin siihen, että eri nyrkkeilijöitä on vain kymmenkunta, ja pukarit eroavat toisistaan lähinnä ulkonäön puolesta.

Toisena perusominaisuutena, jonka Electronic Arts mukauttaa vähän joka peliin, komeilee aina yhtä trendikäs videointimahdollisuus. Omien nyrkkeilyleffojen lataaminen verkkoon käy helposti, mutta ihan toinen asia on katsojien löytäminen. Parhaimmillaan pätkät voivat opettaa jonkin tehokkaan taktiikan selvitä hankalasta mestaruusottelusta, joskin useimmiten matsikatkelmat muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Katseluarvo on FaceBreakerin kohdalla vähän niin ja näin, toisin kuin esimerkiksi NHL- tai Madden-pelivideoissa. Rakkaimman vihollisensa hidastettua tyrmäystä kelailee joka tapauksessa ihan mielellään – varsinkin jos tämä joutuu katsomaan vierestä.

Pistetappio

Audiovisuaalinen kokonaisuus pääsee plussan puolelle. Piirroshahmomainen tyyli ja tarkoituksella ylivedetyt hahmot sopivat hyvin yhteen, ja kokonaisuus on kautta lnjan yhtenäinen. FaceBreaker myös pyörii sulavasti, eikä latausruutuja joudu tuijottamaan ollenkaan. Nopeasta pelitemmosta johtuen olisin toivonut vielä enemmän pelimekaniikkaa tukevaa efektigrafiikkaa. Nykyisellään vain tietyt liikkeet, kuten vastaisku (parry) tulkataan ruudulle tekstinä. Äänimaailma ei herätä oikeastaan minkäänlaisia tunteita, poikkeuksena ehkä Street Fighter -tyyliset ottelun jälkeiset pätkät, joissa kasvohoidon kokenut vastustaja höpisee omiaan. Osuvaa huumoria, joskin kovin kertakäyttöistä.

FaceBreakeria on vaikea suositella täysihintaisena ostoksena kenellekään. Yksinpelaajille ei Brawl For It All -tarinatila tarjoa juuri uudelleenpeluuarvoa, sillä kaikki hahmot ja areenat avautuvat käyttöön jo muutaman matsin jälkeen. Eivätkä tylsät tekoälyvastustajat paranna asiaa. Live-suurkuluttajat puolestaan joutuvat pettymään peliseuran puutteeseen. Kavereiden kesken käytävänä satunnaisena kahakointina FaceBreaker on omimmillaan, joskin pelimekaniikan puolesta potentiaalia olisi paljon muuhunkin. Oikeiden nyrkkeilypelien fanit ovat jo kääntäneet katseensa seuraavan Fight Night -pelin suuntaan, ja samaa suosittelen muillekin.