Vuosien varrella on nähty lukuisia sairaalamiljööseen sijoittuvia televisiosarjoja, mutta pelimaailmassa aihe on perinteisesti jätetty vähälle huomiolle. Asiaan tuli muutos, kun Atlus julkaisi vuonna 2005 Nintendo DS:lle varsin pätevän Trauma Center -kirurgipelin. Sarja siirtyi myös Wiille ja saa nyt jo toisen osansa television ruudulla pelattavaksi.

Uutta verta vanhaan ruumiiseen

Trauma Center: New Blood kertoo kahden nuoren lääkärin tarinan, joka alkaa pienen alaskalaisen kylän perukoilta. Monen mutkan kautta tohtorit Markus Vaughn ja Valerie Blaylock nousevat maailman johtavaksi kirurgikaksikoksi ja saavat tehtäväkseen selvittää mysteerin uuden vaarallisen loiseliön ympärillä. Japanilaiseen tyyliin väritetty kerronta on vauhdikasta ja viihdyttävää. Käsikirjoitus ei hätyyttele verbaalisen kerronnan huippua mutta johdattelee pelaajan aina hyvin uuteen operaatioon ja tekee pelistä miellyttävän kokonaisuuden.

Täysin uudesta hahmoarsenaalista ja tarinasta huolimatta New Bloodin pelimekaniikka on säilynyt uskollisena edeltäville osille. Wiin ohjaimet sopivat leikkaussalissa työskentelyyn erinomaisesti ja ohjaaminen on hyvin luontevaa. Varsinaiset toimenpiteet tehdään Wiimoten osoittimen avulla, ja apuohjaimella valitaan käytettävät instrumentit. Vaikka peli ei edellytäkään millintarkkaa työskentelyä, vaatii operoiminen vakaata kättä. Kiireen alla keskittyminen on tarpeen, vaikka pelin loppupuolella huomaa työskentelyn tulevan jo suoraan selkärangasta.

Leikkaussalissa kiire on kaveri

Alussa pelaaja tutustutetaan pelin kontrolleihin ja eri instrumenttien käyttöön perusteellisesti, mutta jo varhaisessa vaiheessa tehtävät muuttuvat pelkkää rutiininomaista läpäisyä kinkkisemmiksi. Trauma Center ei missään nimessä ole helppo peli – ellei sitä välttämättä halua. Pelissä on kolme eri vaikeusastetta, joita voi vaihtaa mielensä mukaan koska tahansa. Normaalilla tasolla peli tarjosi ainakin allekirjoittaneelle haastetta enemmän kuin tarpeeksi, mutta vaikeimmalla pelaaminen vaatii jo todellista taituruutta. Jumiin pelissä ei ole vaaraa jäädä, sillä haastavimmat tehtävät voi läpäistä helpommalla vaikeusasteella – siis jos kunnia antaa myöten. Useammin kävi niin, että koukku piti otteessaan ja tehtävät mentiin läpi hammasta purren.

Episodit noudattavat läpi pelin samaa kaavaa. Ensin edetään tarinassa välinäytösten avulla ja päädytään lopulta sairaustapaukseen, joka vaatii pikaista hoitoa. Potilaan tila ja suoritettavat toimenpiteet esitellään, jonka jälkeen alkaa varsinainen pelaaminen. Operaatiot ovat pelin alkupuolella viisiminuuttiisia, mutta myöhemmin aikaa on käytössä enemmän. Ajalla onkin pelissä tärkeä rooli, sillä skalpellilla viiltäminen ja haavojen sitominen muuttuu äkkiä astetta hankalammaksi, kun kello tikittää taustalla. Onnistuneen suorituksen jälkeen peli arvioi työskentelyn ja palkitsee lisäpisteillä erityisistä onnistumisista.

Pelissä on paljon välinäytöksiä ja dialogia. Näytösten aikana tausta pysyy muuttumattomana ja vuoroin äänessä olevat henkilöt ilmestyvät ruudulle, eli minkäänlaisia animoituja välivideoita ei käytetä. Yksinkertainen esitystapa toimii, mutta pidemmän päälle alkaa kaivata liikkuvaa kuvaa. Tunnelmaa nimittäin latistaa, kun äänten ja tekstin perusteella tapahtuu vaikka mitä, mutta ruudun tapahtumat näyttävät aivan muuta. Suurena ansiona runsas dialogi on tällä kertaa ääninäyteltyä, minkä johdosta tarinan seuraaminen pysyy kiinnostavana.

Trauma Center on ulkoasultaan hyvin yksinkertainen. Potilaiden kehoihin ei olla lisätty turhia yksityiskohtia, vaan kaikki elimet ja eritteet ovat ulkomuodoltaan melko pelkistettyjä. Tämä ei kuitenkaan häiritse pelaamista, sillä nyt toimenpiteitä suorittaessa tietää aina heti, mitä tehdä. Taustamusiikit luovat jännittynyttä tunnelmaa tapahtumiin, mutta äänimaailma ei näyttele suurta osaa pelissä. Leikkaussalissa tärkeämpää on kuulla avustavan lääkärin ohjeistusta ja keskittyä itse tekemiseen.

Yksin ja yhdessä

New Bloodin suurin uudistus edellisosiin verrattuna on kahden pelaajan co-op-pelitila. Siinä kummallakin on käytössä samat instrumentit, ja hommat hoidetaan luonnollisesti yhteistyössä. Toimiva tiimityöskentely on tarpeen, sillä kommunikoimatta asiat menevät sekaisin ja operoiminen on täyttä sillisalaattia. Kaksinpelissä pelataan samoja tehtäviä kuin yksinkin, eli koko pelin voi läpäistä kaverin kanssa. Yksinpelin ja co-op-pelitilan välillä on myös mahdollista vaihtaa milloin tahansa, joten homma toimii kaikin puolin mallikkaasti. Uutena ominaisuutena on myös verkkoon päivittyvät ranking-listat, joissa voi vertailla omia tuloksiaan muiden virtuaalikirurgien suorituksiin. Sijoitusten parantelu toimii oivana kannustimena tulosten viilaamiseen, mikä lisää pelin uudelleenpeluuarvoa.

Trauma Center: New Blood tarjoaa laadukasta pelattavaa, eikä se lopu heti kesken. Mikäli pitää vaikeusasteen sopivan haastavana, vaatii pelissä eteneminen harjoittelua, yrityksiä ja erehdyksiä sekä rautaisia hermoja. Varsinaisen tarinan lisäksi tarjolla on myös erillisiä haasteita, joiden parissa aika kuluu jatkossakin. Pelisarjan edellisiin osiin tykästyneiden kannattaa punnita, kiinnostaako kirurgin pesti vielä uudemman kerran, mutta muille New Blood on suositeltava lisä pelihyllyn jatkoksi.