Battlestations: Midway oli piristävän erilainen tapaus keväällä 2007. Teos yhdisti rohkeasti mutta toimivasti toisen maailmansodan merisotakalustolla leikkimisen reaaliaikaiseen taktikointiin. Jatko-osa Battlestations: Pacific keskittyykin pikkupuutteiden korjailuun.

Kuten nimi antaa ymmärtää, pitää Battlestations: Pacific fokuksen Yhdysvaltojen ja Japanin välisissä koitoksissa Tyynellämerellä. Yksinpelikampanjoita annetaan kaksi; sekä Japanin että Yhdysvaltojen puolelta pelattava. Amerikkalaisten tehtäväsarja vie pelaajan Tyynenmeren taisteluiden läpi historiallisella tarkkuudella. Tästä johtuen Japanin kampanja on mielenkiintoisempi: pelaajalle annetaan mahdollisuus todistaa, miten olisi käynyt, jos Japani olisikin voittanut mm. Midwayn taistelun ja jyrännyt voitosta voittoon. Vihdoinkin myös konsolipelaajilla on mahdollisuus kirjoittaa historiaa uusiksi. Kampanjat käsittävät yhteensä 28 tehtävää, joten niissä riittää pelattavaa kiitettävän pitkään.

Kaikki miehet kannelle!

Pelimekaniikka ei ole juuri muuttunut. Pelaaja voi ottaa suoraan ohjaukseensa minkä tahansa taisteluun osallistuvan laivan, sukellusveneen tai lentokoneen, ja härvelistä toiseen voi hyppiä vapaasti. Ohjaus toimii yhtä näppärästi kuin Battlestations: Midwayssa. Laivojen tai sukellusveneiden vaurioituessa on järjestelmien korjaamista helpotettu. Enää ei tarvitse kankeasti siirtyä erilliseen näkymään hallitsemaan korjausten priorisointia, vaan kaikki tapahtuu painamalla vasen tatti pohjaan ja valitsemalla minne miehistön rasva-apinat määrätään. Ilmasota tuntuu entistä realistisemmalta, sillä lentomallinnusta on hivutettu lievästi uskottavampaan suuntaan. Mistään simulaattorista ei voida kuitenkaan puhua.

Entiseen tapaan yksiköitä voi käskyttää isolta kartalta. Tällöin tekoäly ottaa aluksen ohjaukseensa ja toteuttaa pelaajan tahtoa parhaimpansa mukaan. Erilaisia toimintoja on edelleen runsaasti. Esimerkiksi monilla laivoilla voi tykkien lisäksi ampua torpedoita ja syvyyspommeja. Sukellusveneillä pitää vielä huolehtia sukellussyvyydestä. Tästä huolimatta näpit eivät juurikaan mene solmuun, vaan sekä alusten ohjaaminen että käskyttäminen käy näppärästi. Luonnollisesti oppimiskäyrä on kuitenkin lievästi jyrkempi verrattuna konsoleiden muihin RTS-peleihin.

Peliin on lisätty monia uusia aluksia ja yksiköitä, joista merkittävin on jalkaväen mukaan tulo. Jalkaväen avulla voi valloittaa saarilla olevia tukikohtia. Valloitus onnistuu esimerkiksi kuljettamalla sotilaat joukkojenkuljetusaluksella, mutta vaihtoehtoisesti voi käyttää myös laskuvarjojääkäreitä. Yksi moninpelimuodoista perustuu juuri tukikohtien valtaamiseen, jolloin taktikointiin tuodaan aivan uusia ulottuvuuksia. Tukikohdat ovat tärkeitä pisteiden lisäksi myös siksi, että ne avaavat käyttöön uusia yksiköitä, joilla taistelun voi kääntää edukseen.

Miehekkäämmän velvollisuuden kutsu

Jo mainitun saarivaltauksen lisäksi pelissä on muitakin moninpelimuotoja, joskin ne ovat paljon tympeämpiä. Duel-moodissa pelaajat ampuvat samankaltaisilla aluksilla toisiaan, ja joka uppoaa useammin on häviäjä. Eräässä toisessa pelimuodossa pelaajat voivat lyöttäytyä yhteen taistelemaan tietokonetta vastaan kilpaillen pisteistä keskenään. Siege-muodossa toinen osapuoli puolustaa saarta, kun taas toinen pyrkii valoittamaan sen. Lisäksi mukana on vielä saattotehtävä, jossa toisten päämääränä on upottaa tietty alus toisilta, jotka taas suojelevat sitä. Peliseuraa liikkuu verkossa yllättävän runsaasti, kun huomioi millainen marginaalikohderyhmän kulttiklassikko Battlestations: Midway oli. Jos sopivaa seuraa ei silti löydy, voi kaikkia moninpelimuotoja pelata myös yksinpelinä tekoälyä vastaan, mikä sekin on jo erittäin viihdyttävää.

Väännöt ihmispelaajien kesken vastaan ovat parhaimmillaan jotakin todella sykähdyttävää. Esimerkiksi eräässä saarivaltaustaistelussa keskityin savustamaan vastustajan sukellusvenettä, joka häiritsi pahasti omien laivojen operointia. Tein itselleni kolme sukellusveneiden tuhoamiseen tarkoitettua destroyer-luokan laivaa. Yhden pidin suoraan omassa ohjauksessani, kun kaksi muuta annoin tekoälyn huomaan. Yhdellä laivallani vedin ihmisvastuksen ohjauksessa olevan sukellusveneen huomion itseeni samalla, kun tekoälyn destroyerit pääsivät salakavalasti jättämään syvyyspommilastinsa poloisen niskaan. Vaikka kyseessä oli mitättömän pieni tapahtuma muun taistelun kannalta, tuovat tällaiset henkien taistot hurjasti tunnelmaa eeppiseen merisotaan. Samalla tapahtuma osoittaa sen, miten hienosti taktikointi pelissä yhdistyy suoraan toimintaan.

Graafisesti Battlestations: Pacific on ottanut isoja harppauksia eteenpäin edeltäjään verrattuna. Erityisesti vesi näyttää huomattavasti realistisemmalta. Alukset ovat entistä yksityiskohtaisempia, ja mikä parasta, ne myös tuhoutuvat entistä näyttävämmin. Räjähdykset ovat miehekkäitä, ja laivat vahingoittuvat näkyvästi kokonaisten osastojen mennessä romuksi. Upotessaan laivat saattavat katketa kahtia. Äänitoteutus on identtinen edellisen osan kanssa ja se ajaa asiansa, mutta ääninäyttelijöiden kohdalla on vajottu entistä pahemmin B-luokan suorittajien tasolle.

Vaikka Battlestations: Pacific on ainoa laatuaan, on ilo huomata että sen toteutukseen on panostettu kilpailun puutteesta huolimatta. Alusten ohjaaminen ja käskyttäminen käy sujuvasti. Peli on huomattavasti aikaisempaa osaa näyttävämmän näköinen. Verkkopelin lisäksi myös yksinpeli jaksaa viihdyttää pitkään. Parhainta pelissä tietenkin on edelleen sen mielenkiintoinen aihepiiri, joka yksistään on jo syy tutustua Battlestations: Pacificiin.