Fast and furious

Konsolisodan roihutessa kuumana viime vuosikymmenen alussa oli ykkösmaskotin pallille monta halukasta. Putkimies Mario honteloine veljineen oli vakiinnuttanut asemansa pelimaailman tähtitaivaalla Nintendon keulahahmona, mutta huono ei ollut Segankaan keksintö, Sonic-siili. Äänennopeutta uhannut sininen vipeltäjä oli omiaan revittelemään Sega-konsolien ylivertaisuutta. Yuji Nakan luomus vetosi vauhdillaan. Löntystelevään viiksivalluun Marioon verrattuna Sonic oli kuin eri maailmasta. Vain toinen kilpakumppaneista jäi kuitenkin hehkumaan valokeiloihin. Sonicin aika huipulla oli nopeasti ohi.

On syyttämistä pelien laadussakin. Siinä missä Marion uusinta kypsytellään kerta toisensa jälkeen hartaasti ja annetaan kuolan kerääntyä pelaajien suupieliin, syntyvät Sonicin Adventuret kovin kiireesti. Marmatus sikseen, Sonic Mega Collection palauttaa mieliin Segan vauhtihirmun kovimman kunnon. Harvemman GameCube-pelaajan nurkista löytyy jo konsolien valmistamisen lopettaneen Segan laitetta. Nintendo-fanit tapaavat olla uskollisia Kioton viihdetehtaalle eikä vieraisiin pöytiin kurkita herkuista viis. Kun Sonic ja Mario vihdoin mahtuvat samalle alustalle, esiintyihän Sonic Adventure 2: Battle GameCuben julkaisussa ja Sonic Advance -sarja on ottanut oman paikkansa Game Boy Advance -valikoimassa, on katsaus Sega-klassikon juuriin paikallaan. Sonic Mega Collection vastaa tähän tilaukseen.

Pakettiin on ängetty seitsemän Sonic-aiheista peliä siilin MegaDrive-kaudelta eli 1990-luvun puolenvälin paikkeilta. Sarjan peruskivien, kolmen Sonic the Hedgehog -nimikkojulkaisun lisäksi kokoelmaa on täydennetty Sonic 3D Blastin ja Sonic Spinballin kaltaisilla sivujuonteilla. Sonic & Knucklesissa pörröpäitä häärii sankareina kaksin verroin ja Dr. Robotnik's Mean Bean Machine -tetrismukaelma on omistettu Sonicin arkkiviholliselle. Ahkeralla tahkoamisella seitsikko täydentyy parilla pikkupelillä. Koluamisen voi välttää osin, jos muistikortilta löytyy Sonic Teamin tuotosten seivejä. Nämä kun avaavat ylimääräistä aineistoa.

Voltteja ja spin-offeja

Sonic the Hedgehog on tasohyppelyjen kermaa. Sarja saavutti ensimmäisillä jaksoillaan maineen kiivastahtisena toimintana, jossa ei hypyn lisäksi tarvinnut juuri nappeja opetella. Vaaran uhatessa siili veti itsensä kerälle ja kotiin viemisiksi kelpasivat kolikot. Sonicin saadessa siipeensä levisivät kolikot pitkin maita ja mantuja. Vihulaisen rangaistessa rahatonta kulkijaa, menetti tämä elämän. Kenttäsuunnittelu oli siksi suoraviivaista, ettei vauhti hiipunut, vaan menoon saattoi sukeltaa suin päin. Trilogia on Sonic Mega Collectionin helmi, muut pelit käyvät säestyksestä.

Sonic & Knuckles saatteli Sonicin 16-bittisen uransa loppusuoralle komeasti. Peli palveli ilmestyessään loppuvuodesta 1994 kahta tarkoitusta. Se tarjosi paitsi kantta koristaneen parivaljakon sinänsä varsin pätevän seikkailun myös päivityksen kahteen edelliseen Sonic-peliin. Joko Sonic kakkonen tai kolmonen liitettiin erikoisen näköisen kasetin päälle, mikä mahdollisti uuden tuttavuuden, Knucklesin, valitsemisen pelihahmoksi. Toiminto löytyy myös GameCube-koosteesta, vaikkakin se on avattava bonuspelien tapaan. Sonic & Knucklesia jaksaa pelata sellaisenaankin. Se on Sonic Mega Collectionin näyttävimpiä tekeleitä, mikä ei ole paljon sanottu, mutta kunnia sekin.

Silmukat ja kourut on sovitettu taiten Sonic 3D Blastiin. Siinä tilannetta tiiraillaan isometrisestä kuvakulmasta Sonicin rullatessa laajoilla tantereilla. Pakko myöntää, että Sonic luontuu paremmin kaksiulotteisena. Sonic Spinball on flipperi, jonka erikoisuus on pallon roolin ottanut Sonic. Hahmoa voi rajoitetuissa määrin ohjata tämän saalistaessa pisteitä. Kuvan vieritys on rasvaamista vailla eikä toteutuksessa sittenkään ole kehumista. Dr. Robotnik's Mean Bean Machine on kelpuutettu kovin heppoisin perustein Sonic Mega Collectioniin. Palikkapelistä ei pääse puuta pidemmälle.

Alkuperäistä ulkoasua on varjeltu käännettäessä pelejä MegaDrive-muodosta pikku DVD:lle. Grafiikoihin ei ole kajottu ja kun kyse on niinkin vanhoista peleistä kuin vuosien 1991-1996 sadosta, erottaa pikselit toisistaan kaukaa. RGB-johdolla värit loistavat turhankin selvinä. Ruudunpäivitys konttaa paikoin kuten ennenkin, mutta vikkelimmissä kohdissa tempo on samaten ennallaan. Jos myöhempien Sonic-pelien rokkiraidat kävivät hermon päälle, on musiikki näissä teoksissa kahta kauheampaa piipitystä. Musiikille ei ole mitään puolustusta, mutta Sonic-pelien tyylistä nauttivat osaavat antaa arvoa myös kuvalliselle annille.

Kun Virénin Lasse kompuroi

Kontrolliosasto on koitua kannoksi kaskessa. Sonic Mega Collection pakottaa paatuneimmatkin retroilijat tarttumaan analogitattiin. Kun aikoinaan nappasi MegaDrive-ohjaimen kouriinsa, osui vasemman peukalon alle tukeva digitaalipadi. GameCuben kahvassa nuolilaatta taasen on epätarkka sekä ikävän syrjään sijoitettu. Onneksi tikulla tottuu vääntämään, vaikkei siitä aivan yhtä tukevaa otetta saakaan kuin kunnon ristiohjaimesta. Itämailla myydään kuuleman mukaan Super Nintendo -palikan muotoja mukailevaa ohjainta GameCubelle ja sellaiselle olisi tarvetta tällaisten pelien varalle.

Jottei levy vallan kumise tyhjyyttään, MegaDrive-pelit kun tuskin hirmuisesti tilaa syövät, on keitosta höystetty kattavilla ekstroilla. Sarjakuvapiirroksia ja hahmoluonnoksia selaa mielellään. Videopuolella on tuoreempien mainospätkien ja historiikin lisäksi pari hauskaa filmiä Sonic CD:stä, joka ei pelinä ole mahtunut kokoelmalle. Jokaiselle pelille on manuaalinsa, joissa kerrotaan, miten MegaDrive, tai amerikkalaisittain Sega Genesis, käynnistetään ja pelikasetit pidetään puhtaina. Valikot tahmaavat pahasti latausruutuineen. Muistikortille kirjataan lokia pelikerroista, mutta tilanteen tallentamiseen peleissä ei ole mahdollisuutta sen enempää kuin alkujaankaan. Sujuvampi surffailu menuissa ja täytepelien korvaaminen jollakin myöhäisemmällä Sonic-tuotannolla olisi jättänyt paremman maun suuhun. Epätasaisenakin dokumenttina Sonic Mega Collection on hintansa väärti Sonic-siilin parissa varttuneille.