Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kaikkein halutuin Need For Speed

Oli harmaa ja sateinen tiistaiaamu. Ei siis mitään uutta Suomen lokakuussa, mutta syysmasennuksen kourissa kärvisteleviä median edustajia onneksi hemmoteltiin EA:n järjestämällä esittelytilaisuuden Tukholmassa. Medal of Honor: Warfighterin lisäksi näytillä oli myös Need For Speed: Most Wanted. Onnistuuko perinteinen autopelisarja vielä viihdyttämään, vai onko aika ajanut jo ohi?

Jo ensikosketuksella on selvää, ettei Criterion Gamesin mestarillinen ote autopeleihin ole kadonnut mihinkään. Tuntuma tekijätiimin uusimpaan Need For Speed -peliin on erinomainen, eikä vertaileminen liki täydelliseen Burnout Paradiseen tunnu lainkaan epäreilulta. Ajaminen on silkkaa arcadea. Driftaaminen vaatii osalla autoista hetken aikaa opettelua, mutta lyhyen harjoittelutuokion jälkeen sivuluisut luonnistuvat toivotunlaisesti. Talla pohjassa kaahaavalle kuitenkin sattuu ja tapahtuu jatkuvasti, joten kolaroinnista muistuttavat hidastukset muuttuvat nopeasti turhankin tutuiksi.

Perinteinen autojen ja kaupunginosien avaaminen loistaa poissaolollaan. Koko kaupunki on heti alkuvideon jälkeen ajettavana, samoin kuin kaikki menopelitkin. Kärryihin käsiksi pääseminen tosin vaatii parkkeeratun ajoneuvon löytämistä, mutta sen jälkeen biiliä voi vaihtaa lennosta muutamalla napin painalluksella. Autot eroavat toisistaan melkoisesti, joten erilaisia kulkuneuvoja kannattaa vaihdella mieluisimman löytämiseksi. Jokaisella peltilehmällä on omat tehtävät, joista aukeaa uusia viritysosia. Haasteet eivät ole perinteistä kilvanajoa kummoisempia, mutta viihdyttävä ajotuntuma onnistuu pitämään näpeissään.

  

Most Wantedissa ei ole varsinaisia ratoja, vaan ajaminen tapahtuu ympäri kaupunkia. Kilpailut eivät kuitenkaan ole ainoa tapa viettää laatuaikaa pelin parissa, sillä tarjolla on runsaasti muutakin tekemistä. Erilaisten valvontakameroiden, oikoreittien ja mainostaulujen etsiminen onnistuu addiktoimaan yllättävänkin tehokkaasti. Ajotuntuman ohella toinen merkittävä syy tähän on jälleen kerran erinomaisesti valittu soundtrack. The Whon tai Musen ikivihreiden kappaleiden raikuessa kelpaa rällästää ennätysten perässä pitkin kaupunkia. Laaja maailma tarjoaa erilaisia alueita riittävästi, joten toivottavasti Most Wanted ei Burnout Paradisen tavoin käytä muutamia tieosuuksia liiaksi asti.

Criterion Games on vienyt sosiaalisen pelaamisen uusiin sfääreihin. Loikkaaminen verkkoon ei vaadi Easydrive-navigaattorissa kuin muutaman napin painamista. Ero sooloilun ja moninpelin välillä on hiuksenhieno, sillä kaverilistat ovat aktiivisessa käytössä myös yksin pelatessa. Kaikkia tuloksia vertaillaan jatkuvasti kaverilistalla olevien toverien vastaaviin, joten ennätysten rikkominen kiehtoo kaverille vinoilemiseksi. Esimerkiksi hyppyjä mittaaviin tulostauluihin ilmestyy pisimmän loikan tehneen kasvokuva. Eihän sellaista viitsi pitkään katsoa, kun kerta komeammankin pärstäkertoimen voi ikuistaa myös kaverin kaupunkia koristamaan.

Sosiaalisuus jatkuu myös verkossa. Viidestä haasteesta koostuvat Speed list -tehtävänannot määrittelevät, mitä kaikkea kimpassa olisi tarkoitus tehdä. Kavereiden kanssa pelatessa toimenkuvien käynnistyminen vaatii kaikkien pelaajien ilmestymistä kokoontumispaikalle, mutta tuntemattomien kanssa onneksi ei. Ratkaisu vaikuttaa lyhyellä testaamisella onnistuneelta, sillä nyt muutaman tolvanan ilmestyminen palvelimelle ei tuhoa kaikkien pelikokemusta. Tehtävissä yhdistellään toimivasti kilpailemista sekä yhteistyötä, joten pelaaminen vaihtelee mukavasti. Eräässäkin haasteessa vähintään yhden henkilön piti mennä hyppyrin alle odottamaan, että muut pomppivat hänen ylitseen. Onnistuneet suoritukset siis vaativat välillä myös ajattelua ja tehtävänannon ymmärtämistä. Tehtävissä onnistuminen kerryttää jokaisen pelaajan omaa pistetiliä, joita vertaillessa selviää kuka on porukan Sebastian Vettel ja kuka häntäpään Timo Glock.

  

Need For Speed: Most Wanted tuntuu todella viihdyttävältä ja tuoreelta kokemukselta. Tuottaja Matt Webster kertoi lyhyessä haastattelutuokiossa, että Criterion Gamesin tärkeimpänä prioriteettina on ollut hauskan ajopelin luominen. Jo muutaman tunnin otannalla on helppoa sanoa, että tavoite näkyy ja tuntuu jatkuvasti. Ajaminen on hampaat irvessä puristamisen sijasta leppoisaa nautiskelua. Jos kaveripiirin houkuttelu autopelikaupoille onnistuu, sosiaalinen aspekti tarjoaa tekemistä ja viihdykettä vielä pitkäksi aikaa. Mikäli Need For Speed: Most Wanted onnistuu pitämään pakettinsa kasassa loppuun asti, ei Vuoden autopeli -tittelin voittajasta ole tänä vuonna epäselvyyttä.

Need For Speed: Most Wanted julkaistaan PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle, PS Vitalle ja PC:lle 1.11.2012.

Kiitos EA:lle esittelytilaisuudesta.

Galleria: 

Kommentit

Vitan omistajan tärkein kysymys: onko Vita-versio onnistunut kutistua taskukokoon vai onko se jonkun neverhöörd kehittäjän näkemys Need for Speedistä edellisen psp-version jäljiltä? Suomeksi:onko edes nähty vaivaa? Yleensä kun EA ei erikseen esittele tai edes vilauta kannettavaa versiota ennakkoon, niin tulos on yleensä aina ollut välttävä...

Jännityksellä odottamaan ja cross playtä toivomaan. En tosin pidättelisi hengitystä...

Vita-versiota ei ollut tapahtumassa näytillä, mutta ymmärtääkseni sekin on Criterionin tekemä. Jotain arveluita sen myöhästymisestä oli, mutta nekin on jo ennätetty kieltää.

Ainakin Webster antoi kuitenkin ymmärtää, että Vita-versio on laadullisesti täysin verrattavissa PS3- ja X0-versioihin.

no tuohan antaa odottaa itseään positiivisessa hengessä :)

Netin syövereistä löytyi hiukan vita previkkaa ja jonkinasteisen pilvi-systeemin peli näyttäisi pitävän sisällään ja pelin saavutukset ja ajat olisivat verrannollisia eri versioiden välillä. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mennee jo tältä pohjalta hankintaan.

Tuskin niin huonoa autopelivuotta tuleekaan että joku NFS sen voittaisi.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi