Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

NHL 13

Sellainen sivuseikka kuin NHL-kauden peruuntuminen ei onneksi estä virtuaalikiekkoilun jokavuotista ilmestymistä. Toisin kuin oikeilla pelaajilla, penkkiurheilijoilla ei ole mahdollisuutta siirtyä toisen sarjan pariin. Onneksi EA:n uusin lätkäpeli on uudistunut toden teolla viime kauteen verrattuna.

Sirklaamalla maalintekosektoriin

Suurimman muutoksen on kokenut luisteleminen. True Performance Skating -nimityksellä kulkevan päivityksen suurin seuraus on, että luistelijoiden nopeus ja koko oikeasti vaikuttavat jäällä liikkumiseen. Enää ei leikata täydestä vauhdista salamannopeasti sivulle, sillä sirklaaminen ja kääntyminen vaatii vauhdin säilyttämiseksi tilaa. Hyökkääminen ja kaksinkamppailujen hakeminen vaatii ajoitusta ja pelisilmää selvästi entistä enemmän, joten muutos on tervetullut. Uuteen tyyliin oppiminen ei kuitenkaan ole täysin kivutonta. Sarjaa aiemmin pelanneelle siirtyminen entistä realistisempaan malliin vaatii totuttelua.

Luistelu-uudistuksen seurauksena myös puolustaminen tuntuu erilaiselta. Koska vauhtiin pääseminen, kaartelu ja taklausyritys kestävät entistä kauemmin, ei maalin suojelu ole enää yhtä helppoa kuin aiemmin. Hyökkääjien harmiksi kiekon riistämistä on kuitenkin säädetty selvästi entistä vaivattomammaksi: mailahäirintä johtaa vastahyökkäyksiin tämän tästä. Toisaalta karvaaminen on nykyisellään liiankin helppoa, mutta ainakaan alimmalla pelaajalla ei enää uskalla kokeilla liiaksi onneaan.

Uudistukset eivät kuitenkaan jää pelkästään luisteluun. Myös maalivahdit ovat kokeneet merkittäviä uudistuksia, sillä torjunnoissa on entistä enemmän elävyyttä. Viime vuotista kiekkoilua kiusannut "bugiranne" on historiaa, mutta etukulma on veskareille edelleen melkoinen akilleenkantapää. Pienellä sivuttaisliikkeellä korostettu laukaus saa ylämummon laulamaan kerta toisensa jälkeen. Vastapainoksi jo vuosikymmeniä käytetty one-timer on nykyisellään vain varjo entisestään, sillä maalivahdin epätoivoinen torjunta tuntuu nappaavan suoraa syötöstä lähtevän kudin tämän tästä. Vanhojen maalikikkojen paikkaaminen on toki hyvästä, mutta nykyisellään tehokkuus on melkoisen kaukana oikeasta kiekkoilusta. Molarien taklaaminen on myös selvästi harvinaisempaa ja sallitumpaa kuin viime vuonna, joten jokainen maalineduskahakka ei enää tarkoita passitusta jäähyaitioon.

Muutoksen tuulet puhaltelevat myös tekoälyn toimiin. Omat joukkuetoverit ovat entistä hyökkäävämpiä, joten karvauksen onnistuttua yksi mies on lähes aina liikkumassa kohti vastustajan päätyä. Kehitys on vienyt ehdottomasti eteenpäin, vaikka omat eivät edelleenkän aivan toivotunlaisesti hae paikkaa hyökkäysalueella. Nopeat vastahyökkäykset ovat kuitenkin lisääntyneet sopivasti. Viimeinen merkittävä remontti on tehty pelaajien kykyihin, joiden skaala on laajentunut. Aiemmin lähes kaikki pelaajat olivat kokonaisuutensa osalta muutaman pisteen sisällä. Uudistunut malli vaatii yksittäisiin kykyihin perehtymistä, eli esimerkiksi 70 pisteen kokonaisuudella varustettu hyökkääjä voi olla tarkan laukaisunsa ansiosta todellinen maalitykki. Pienenä moitteena NHL-sarja väheksyy edelleen superlupauksia, joten muun muassa viime kesän ykkösvaraus Nail Yakupov ei ole virtuaalisessa taalaliigassa vielä muutamaan kauteen ykköstiimiin mahtuva pelaaja.

Connecting people

Sarjalle perinteiseen tapaan myös NHL 13:ssa on jälleen melkoinen määrä erilaisia pelimuotoja, joista suurin osa on säilynyt pitkälti ennallaan. Tärkeimpänä lisäyksenä on verkossa pelattava enintään 750 pelaajan GM Connected. Jokaisella joukkueella on yksi manageri, jonka alaisuudessa voi pelata enintään 24 joukkuekaveria. Jokaiseen liigaan voi muokata mieleisensä asetukset, joten pelit on mahdollista myös simuloida. Valitettavasti uutuus kärsii koko peliä rasittavista ongelmista: todella hitaista ja epäloogisista valikoista. Sama murhe raivostuttaa nettipelin ulkopuolellakin, mutta onlinessa riesa vain korostuu verkosta ladattavien tietojen ansiosta. Pelaajavaihdot, kenttämuutokset ja jopa liigaan liittyessä tehtävä joukkueen valinta on niin nykivää ja kankeaa, että pelihalut ovat koetuksella ennen ensimmäistäkään matsia. Tästä syystä GM Connect vaatii pelaajiltaan todellista sitoutumista ja kiinnostusta, jotta touhua jaksaisi pidempään. Managerointia voi hoitaa myös älypuhelimeen ladattavalla applikaatiollakin. Kyseisen ominaisuuden testaaminen jäi kuitenkin kokeilematta.

Kaikkia käytettävyyden periaatteita rikkovia valikoita pääsee onneksi karkuun vanhojen verkkopelimuotojen pariin. Mies miestä vastaan -tapaiset ottelut kiehtovat pelimekaniikan uudistusten myötä entistä enemmän. Vuosiakausia pelisarjan parissa viettäneet eivät ole enää lähtökohtaisesti niin vahvassa etulyöntiasemassa, sillä muutokset vaativat kaikilta totuttelua. Myös Be a Pro -pelimuodon vastikkeena verkossa toimiva EASHL toimii. Luistelun ja maalivahtitoiminnan ohella muita uudistuksia ei ole joukkuepeliin asti päässyt. Oman alter egon kehittäminen huippukiekkoilijaksi vaatii jälleen aikaa ja panostusta, mutta hyvässä seurassa homma maistuu pidemmän tovin.

GM Connectedin ohella toinen kokonaan uusi pelimoodi on liigan klassikkohetkiä läpikäyvä NHL Moments Live, jonka erilaisissa haasteissa toistetaan tai muokataan merkittäviä tapahtumia. Yleensä tähtäimenä on voittaa peli tai tehdä muutama tehopiste, mutta joutuupa osassa tehtävistä toimimaan veräjänvartijanakin. Esimerkiksi Wayne Gretzkyn urotekoja uusiessa lisenssien puute kuitenkin harmittaa, sillä Jari Kurrin ja Esa Tikkasen vitjan sijasta Väinö on istutettu Edmontonin nykyiseen ykköskenttään. Ratkaisu vie fiiliksen, sillä etenkin suomalaisilla vahvistetulla tappotriolla olisi ollut hienoa pelata. Vanhempien hetkien ohella tarjolle pitäisi tulla myös kauden 2012-2013 kohokohtia, mutta työsulun takia homman toteutumisesta ei voi toistaiseksi sanoa juuta eikä jaata. Yksinpelaajille muut pelimuodot ovat säilyneet ennallaan. Hienoisia viilauksia on tehty, joista päällimmäisenä miellyttää Be a GM:ssä pelaajavaihtoja helpottava ilmoitus eri joukkueiden kiinnostavista sekä pois annettavista kiekkoilijoista ja varausvuoroista. Tosin listauksen ulkopuolelle jäävien pelaajien treidaaminen tuntuu lähes mahdottomalta, joten isojen kalojen pyydystäminen toisen tiimin palkkalistoilta on melkoisen vaikea.

"Rau"

Valikkoviidakon kauheutta ei edesauta taustalla soiva surkea soundtrack. Harvoinpa biisilistalle on ikivihreitä klassikoita päätynyt, mutta tuoreimman kiekkoilun mitäänsanomaton jumputus on tyhjänpäiväisyydessään lähes taidetta. Graafinen puoli on sen sijaan edelleen varsin tyylikäs. Ottelun tauoilla näkyvät välivideot jatkuvat vihdoin pelitilanteesta. Enää pelaajat eivät siis vihellyksen yhteydessä teleporttaa nanosekunnissa kaukalon toiseen päähän. Onpa mukaan ympätty myös maalin sisältä näyttävä kuvakulma osoittamaan pömpelin siirtymistä paikoiltaan, mutta lisäys on käytännössä merkityksetön. Selostajaduo on saanut perinteiseen tapaan muutaman uuden fraasin. Tutut kommentit ovat edelleen tallella, eivätkä kommentaattorit vieläkään jaksa viihdyttää pidemmän päälle.

NHL 13 tuntuu miellyttävän erilaiselta kiekkoilulta aiempiin osiin nähden. Onkin sääli nähdä kaukalon ulkopuolisten asioiden pilaavan muuten niin oivassa pelikunnossa olevaa pakettia. Etenkin GM Connectedilta on tulevaisuudessa lupa odottaa paljon, mutta sen parissa viihtyminen vaatii ensi vuodelle täydellisen remontin käyttöliittymään. Täysiin pisteisiin ei ole juuri valikkojen uusimista enempää matkaa, mutta nykyisellä hirvityksellä arvosana kamppailee tiukkana kolmen ja neljän välissä. Pyöristykööt tällä kertaa ylöspäin, sillä tällä kaudella NHL 13 saattaa hyvinkin jäädä ainoaksi kosketukseksi maailman kovimpaan kiekkoliigaan. NHL ja NHLPA: sorvatkaa sopimuksenne kuntoon. Hokihemmot haluavat päästä uusimaan myös alkavan kauden kohokohtia virtuaalilätkässä!

Galleria: 

Kommentit

Omat kokemukseni pelistä: äärimmäisen turhauttavaa. Todellakin poikittaissyötöt maalin nurkalle ovat historiaa ja hyökkäyspäässä on lähes mahdoton syötellä, koska a) syöttö lähtee ties minne, b) jotenkin se vastustaja aina saa mailaa väliin jolloin kiekko pomppaa mailan yli c) pelaaja ei vain saa kiekkoa kiinni. Pelaan ystävieni kanssa pelkästään EASHL:ää ja voi niitä lukuisia kiroiluja mitä pelin aikana tulee. Suurin osa maaleista on jotain ihme räkämaaleja, jotka kimpoilevat omista pakeista sisään tai molari vaan hörppää siniviivalta rannelaukauksen. Eli turha kuvitella mistään uskomattomasta klip-klap -syöttelypelistä ja pelataan kiekko tyhjiin. Niin ei vain käy. ikinä. Ja sitten jos edessä onkin tyhjä maali, niin pelaaja pistää sen yläputkaan, tolppaan tai ei vain osu koko maaliin. Eilen viimeksi ensin kaveri pääsi vetään tyhjiin ja se osui tolppaan, kimposi CPU:lle, joka tälläsi b-pisteiden välistä koko maalista ohi.

Ja kyllä se bugiranne siellä on. Lähes poikkeuksetta kaikki vastustajat kaartavat b-pisteen kaarelle, vimpauttavat mailaa ja punavalo välähtää. Ikävää, että peli tapetaan ensimmäisen kuukauden aikana.
Todellakin toivon, että tätä peliä säädetään maalivahtien ja syöttelypelin osalta.

Edit: ja onko peli todellakin k16? Itselläni ps3:n boksin kyljessä komeilee 12

@jalde1976: Kiitos huomautuksesta. K12 siis tosiaan kyseessä. Autuaasti nappasin UK-kannesta kuvan, jonka PEGI-merkintänä on jostain syystä 16. Tekevälle sattuu ja sillein, mutta nyt on tuokin kämmi korjattu.

Bugirannetta yritin veivata kokeilumielessä pidemmän aikaa siinä kuitenkaan kummoisemmin menestymättä. Enpä sitä tosin osannut viime vuoden pelissäkään, joten voi olla omasta kädettömyydestä kiinni.

Eipä se minultakaan onnistu, mutta muilla näyttää olevan liiankin hyvin hallussa.

Mitäs tuo Media: Blu-ray - tarkoittaa?

@ollicas: Ihan sitä vain, että peli on Blu-Ray -formaatissa. Näin toki on kaikkien muidenkin kaupasta ostettavien fyysisten kopioiden kanssa, joten sikäli tuota on tietysti vähän turha laittaa.

@-WaLuigi-: Mutta tämä on sama myös Xbox:illa joka ei sisällä Blu-Ray-asemaa?

@ollicas: Sama peli, mutta konsolien levyformaatit ovat erilaiset. PS3 käyttää Blu-Rayta ja X0 DVD:tä. Peli ei kuitenkaan eroa muuta kuin ehkä siten, että boksilla taitaa olla hivenen lyhyemmät latausajat. Ainakin sellainen fiilis jäi kun sitä pikaisesti testasin.

"Onneksi EA:n uusin lätkäpeli on uudistunut toden teolla viime kauteen verrattuna."
Tuntui aluksi tältä, mutta eipä se oikeastaan ole muuttunut merkittävästi juuri laisinkaan.
Hyvä arvostelu, mutta ei, viidettä vuotta samalla pääpelattavuudellaan ratsastava peli ei voi enää ansaita 4 tähteä. 3 on jo maksimi. Kyllä nyt pitäsi oikeasti saada jo jotain syventävää uutta. Nyt vasta pienet palaset ovat kohdallaan, mutta edelleen peliä kiusaa tekijöitten hälläväliä meniniki, eli kun peli saadaan ulos, se oli sitte siinä... Ensivuonna tulee todennäköisesti täysin sama peli.

@xlt:

Ensi vuoden painos tosiaan lienee hyvin pitkälti samanlainen kuin tämä, mutta itse nautin edelleen luistelu-uudistuksen hedelmistä. Aika harvakseltaan tosin Änäriä enää pelailen, mutta noin joka toinen viikonloppu kelpaa kaverin kanssa pelailla. Etenkin puolustuksessa täytyy edelleen ottaa sen verran varovasti edellisvuotiseen painokseen verrattuna, joten sanoisin sarjan ottaneen pelillisesti ison harppauksen eteenpäin. Valikkorakenne sen sijaan kyrsii kerta kerralta enemmän.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi