Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Rekkamiehen hymy ei hyydy

Vuonna 2017 julkaistu rekkasimulaattori Spintires: Mudrunner löi mutaiset kiihdytysraidat simulaattorifanien alushousuihin tuomalla paikoin jopa rasittavan aidon kokemuksen tukkikuormaajien arjesta olohuoneeseen nautittavaksi. Nyt sama meno jatkuu uunituoreen Snowrunnerin parissa, joskin pykälää lyödään entistä kovemmin päälle. Valitettavasti paperilla suurempi ja maukkaampi sisältö jää osittain varjoihin teknisten vaikeuksien myötä.

Alkukattaus on komea: Snowrunner tuo pelaajalle massiivisen avoimen maailman tutkittavaksi hyvin vaihtelevassa ympäristössä. Mudan ja kinttupolun lisäksi tarjolla on nyt uutuutena lumiset ja jäiset Alaskan tiet ja mäen rinteet. Aiempia versioita tahkonneet ovat kuin kotonaan, sillä tutut fysiikat ja raivostuttavan palkitseva vaikeustaso ovat kaikki läsnä. Vaikka omakohtaista kokemusta minulla ei rekka-autoista olekaan, niin kehtaan silti väittää pelin olevan realistisinta apetta mitä konsoleilla tällä hetkellä on tarjolla.

Maailma ja sen sisältö ovat kehittyneet kiitettävästi. Siinä missä Mudrunnerissa tekeminen keskittyi lähinnä tukkien kuskaamiseen isohkoilla kartoilla, lyö Snowrunner isompaa vaihdetta silmään parannuksilla. Alueita on yhteensä kolmella eri kartalla, joista jokainen tarjoaa vielä kolme tai neljä omaa pienempää aluettaan. Tehtävät vaihtelevat tavaroiden siirtelystä ja siltojen ja teiden korjaamisesta aina ajoneuvojen pelastusoperaatioihin. Isompia päätehtäviä pystyy tekemään vain tietyssä järjestyksessä, mutta muutoin tahti on vapaa. Pelaajalle luodaan todella tunne, että hän voi edetä kuinka itse haluaa. Kulkeminen alueelta toiselle käy kätevästi tunnelien ja pienen pikasiirtymän kautta. Karttaa voi myös vaihtaa valikon kautta varikolta toiselle siirryttäessä, jos sellainen vain alueella on.

Suuret vehkeet

Rajoituksia etenemiseen luo lähinnä kalusto, sillä esimerkiksi Alaskan jääteille ei ole asiaa ilman ketjurenkaita. Yksi koukuttavimmista piirteistä onkin raudan päivitys, sillä uudenkarheat rekat ja paremmat päivitysosat helpottavat urakkaa melkoisesti. Ihan millä vain ajokilla ei hommia saa tehtyä, vaan tekeminen ja reitit tulee suunnitella tarkasti. Yrittäminen on kuitenkin melko riskitöntä, sillä jumiin jääneen auton saa palautettua varikolle napin painalluksella. HC-pelimuoto loistaa ainakin toistaiseksi poissaolollaan, mikä varmasti harmittaa joitakin faneja. Huoli silti pois, sillä Snowrunner on peruspeliltään huomattavasti haastavampi kuin aiemmat sarjan tekeleet.

Ajoneuvoja löytyy monesta eri kategoriasta. Kevyet ja ketterät tutkimiseen tehdyt autot soveltuvat tuntemattoman tien havainnointiin, kun taas raskaat kuorma-autot tarjoavat hevosvoimia kuorman siirtelyyn. Omaksi suosikikseni muodostui monipuolinen offroad-valikoima, jonka kuorma-autot soveltuvat nimensä mukaisesti haastavaan maastoon ja teiden ulkopuolilla etenemiseen. Omia vehkeitä voi tuunata varikolla, mutta parhaat renkaat ja osat aukeavat vasta myöhemmin tason mukana, tai päivitysosan löydyttyä jostain pelin kartalta. Omaan varikkoon ja sen varusteluun paneutuu mielellään, mutta harmillisesti siitä ei tarvitse pitää huolta. Kaikki työn touhussa tulleet vauriot saa korjattua ilmaiseksi, mikä vähän nakertaa realismia ja saa ottamaan turhia riskejä.

Perhanan kivet

Paras ominaisuus Snowrunnerissa on ehdottomasti sen fysiikkamoottori. Ajoneuvojen massa tuntuu ja jokaisen renkaan pidon voi melkein tuntea selkäytimessään. Vaihteleva maasto tuntuu erilaiselta ja vetiset kohdat upottavilta. Ajourat jäävät pelisession aikana näkyviin, ja samaa kohtaa ajaessa tien pinta elää mukana oikean elämän malliin. Tiellä olevat pienetkin kivenmurikat tuntuvat renkaan alla ja aiheuttavat harmaita hiuksia. Rekkamiehen paras ystävä onkin vinssi, jolla jumiutuneen kulkuneuvon voi koittaa kiinteän objektin avulla hinata pinteestä pois. Tässä tosin epäloogisuus iskee kasvoille, kun pienet taimet katkeilevat hinauksen voimasta, mutta maassa makaavat risut ovat kuin betonijärkäleitä eivätkä hievahda mihinkään tonnien painoisen kulkuneuvon kiskoessa itseään suosta pois.

Ajoittain graafisia bugeja ilmeni esimerkiksi maan sortumisena, joka ei kuitenkaan tuntunut vaikuttavan itse ajamiseen. Sääolosuhteet vaihtelevat aurinkoisesta päivästä sateisiin hetkiin, mutta tämäkään ei vaikuta itse ajamiseen millään tavalla. Päivänvalo häviää turhankin nopeasti yön alta pois, ja olisi ollut suotavaa antaa pelaajalle valinta kytkeä yö kokonaan pois. Aikaa voi toki yksinpelissä onneksi helposti siirtää, mutta moninpelissä tämä ei enää onnistu. Graafisesti kaikki on muuten erittäin hienon näköistä ja toimivaa. Joitakin laiskoja ratkaisuja mukana kuitenkin on, sillä esimerkiksi ajovalot eivät syty oikeasti ja peilit eivät heijasta mitään. Välillä myös pop-uppia näkyy yksittäisissä pensaissa ja ajoneuvossa, mutta vain marginaalisesti.

Äänimaailma on hyvä ja moottorien mörinä sopivan miehekästä. Luonnon keskellä yksittäisiä ääniä pystyy tunnistamaan ja nämä tuovat rauhallisen ja mukavan olon. Erikseen on mainittava Venäjän kartalla kukkuva käki, joka toi miljöön kanssa ihan kotimaiset metsiköt mieleen. Musiikkiakin on tarjolla, mutta oma suositukseni on kytkeä se pois.

Moninverroin ongelmia

Metsissä ei tarvitse tarpoa yksin, sillä peli tukee moninpeliä, jossa yhteensä neljä kaverusta voi tehdä urakkaa yhdessä. Tällöin vain isäntänä toimivan pelaajan eteneminen huomioidaan, mutta kokemuspisteet ja rahat saa onneksi jokainen. Työt helpottuvat todella paljon isommalla porukalla ja tavaroiden lastaaminen ja muiden auttaminen jorpakoiden yli luonnistuu yhdessä paljon helpommin. Myös hauskoja tilanteita saadaan, kun koko kööri on samassa mudassa jumissa tai kyljellään kallion kielekkeellä.

Valitettavasti moninpeli on myös pelin rikkinäisin osuus, sillä peli kaatuu yhden pelisession aikana useita kertoja. Tätä olen kokenut myös yksinpelissä, mutta valtaosa pelaamisesta tapahtui itselläni moninpelin parissa ja tämä jättää huonon jäljen kokemukseen. Jatkuvan kaatuilun lisäksi moninpelissä on nähty ja koettu monenmoista bugia. Muun muassa vedettävät kärryt ovat osalla näkymättömiä ja tämän myötä ajoneuvosta toiseen siirtyminen on aiheuttanut valtavia haasteita ja tuskailuja. Tien varteen jätetty kuorma saattaa hetken päästä löytyä ojasta kaatuneena ilman syytä. Onnistuimme myös monistamaan ajoneuvoja, joten osalla meistä rahaa on nyt enemmän kuin tarvitsisi olla.

Yhden kerran matka rikkoutui niin, ettei auttanut kuin ladata aiemman illan tallennus tai eteneminen olisi jäänyt siihen. Muutenkin aikaa on mennyt paikoin tunteja yhteen operaatioon, joka ei bugin vuoksi vain lähde toimimaan. Tai sitten kanssamiehen sessio kaatuu ja ajoneuvot resetoituvat muualle. Vaikka pelin luonteeseen kuuluukin hidas eteneminen, niin tuntien valuminen hukkaan turhauttaa todella paljon.

Vain tosimiehille

On todella traagista mainita näistä lukuisista koetuista ongelmista ja haasteista, sillä paperilla kaikki on hyvää ja parempaa. Osaltani myös odotukset olivat todella korkealla, joten tämänkaltainen mahalasku pistää ärsyttämään. Snowrunner sopii varmasti muutenkin vain osalle pelaajakunnasta, ja sarjalla onkin omat vannoutuneet faninsa. Heille tämä on varmasti hyvä kokemus, mutta osa ei näe sitä iloa tämänkaltaisessa haastessa. Mahdolliset myöhemmin tulevat korjaukset tuovat pelille sen ansaitsemaa hehkutusta, mutta nykymuodossa kolme tähteä on sekin jo hieman liian antelias arvosana.

Galleria: 

Kommentit

Hauska peli ja hyvä arvostelu. Kunhan saisivat moninpelin toimimaan ilman kaatumisia pleikkarillakin niin oma arvosana nousisi roimasti. Tulevat lisäosat tuovat pelin nyt jo laajaan sisältöön lupausten mukaan paljon pelattavaa ja tutkittavaa. Toivottavasti niistä voi nauttia myös kavereiden kanssa, ettei aika mene vain pelin resetointiin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi