Tohtori Kuiva eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan boksia - osa 5
Entä se pelaaminen...
Vaikka konsoleista on tullut yhä monipuolisempia, pitäisi pääpainon olla edelleen pelaamisessa.
Vaikka konsoleista on tullut yhä monipuolisempia, pitäisi pääpainon olla edelleen pelaamisessa.
Ennen Pleikkarin teematukea olin tyytyväinen XMB:n ulkonäköön, mutta se mielipide muuttui varsin nopeasti. Kun kaikki ikonit saa vaihdettua ihan millaisiksi haluaa, tulee käyttöliittymästä heti paljon elävämmän näköinen. PS3:een saa kuka tahansa tehdä teemoja vaikkapa Sonyn tarjoamalla ilmaiselle editorilla, ja netistä löytyykin tuhansittain käyttäjien itse väsäämiä teemoja. Myös PlayStation Storessa on ladattavana kymmeniä ilmaisia teemoja.
Konsolien ohjaimat jakavat vahvasti mielipiteitä, mutta en silti aio työntää omaa tottumustani esiin faktana. Minulle Dualshock on ollut aina kaikissa inkarnaatioissaan Se Oikea Ohjain. Tunnustan kuitenkin, että Sixaxisin kohdalla Sony munasi ja kovaa.
Myönnetään. Harvoin on näin mukavaa korjata toisten tekemiä virheitä. PlayStation 3:n mukana tuleva SixAxis-ohjain kärsii kahdesta ongelmasta, joista sen ei olisi koskaan pitänyt kärsiäkään.
Julkaisussa PS3:n Store oli karu ja kömpelö, eikä siellä ollut juuri sisältöäkään. Sen sijaan X360:n saadessani Marketplace kuhisi sisältöä ja oli integroitu suoraan Dashboardiin. Kokemukset eivät ole missään määrin vertailukelpoiset, sillä PlayStation Store oli ollut olemassa vain n. puoli vuotta, mutta Marketplacella oli ikää jo kolmatta vuotta. Siitä ei silti pääse mihinkään, että Marketplacelle tulee tauhkaa lähes päivittäin, kun taas Store päivittyy normaalisti vain kerran viikossa.
Kuten joku muukin varmasti huomasi, Bungien oli tarkoitus julkistaa E3-messuilla seuraava pelinsä, todennäköisesti Halo-sellainen. Studio ehti rakentaa hypeä niin kutsutulla Superintendent-kampanjalla, joka sisälsi eräänlaisten kuvien näppärää piilottelemista studioon liittyvään mediaan. Kampanja ehti pyöriä useamman kuukauden, ja fanit alkoivat jo kaivaa esille popcorneja, kun Bungie.netin etusivun korvasi mystinen animaatio sekä aikalaskuri. Jotain oli selvästi tulossa.
Olen Pleikkari-fanipoika Jumalan tahdosta (huolimatta). Se lienee kaikille selvää. Siitä huolimatta olen aina pyrkinyt objektiivisuuteen ja ymmärtämään myös toisten näkemyksiä.