Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

LEGO Indiana Jones: The Original Adventures

Lego Indiana tarjoaa pelillisesti sitä samaa Lego-meininkiä uudella ulkokuorella. Elokuvien jalanjäljissä seuraava tarina koluaa tutut paikat, joissa kampitetaan vihulaisia, selvitetään pikkupulmia ja roikutaan köysissä. Yksinpeli on siinä mielessä haasteeton, että kuolemasta sakotetaan vain pienellä pistemenetyksellä, eikä ainoatakaan paristakymmenestä kentästä joudu väkisin renkkaamaan. Uudelleenpeluu on tosin pakollista, mikäli haluaa kerätä kaikki piilotetut aarteet. Kulta-arkkujen löytäminen avaa uusia hahmoja ja huijauskoodeja käyttöön.

Indianan tarinan voi kokea uudelleen myös kaverin kanssa samalla koneella pelatessa. Käsittämättömästi Live-tuki puuttuu kokonaan, vaikka se ominaisuus on nähty jo aiemmin Lego-pelissä. Kaksin ongelmanratkonta on tuplasti hauskempaa, ja välivideoiden huumorille voi naurahdella porukassa. Indyn persoonallisuus on tarpeeksi vahva, jotta hahmosta saa tarpeeksi irti. Tähtien Sodan kaltaiseen kulttihahmojen kirjoon Indy-saaga ei valitettavasti yllä. Pelisarjassa on otettu pieni askel taaksepäin, mutta tietäähän sen, ettei ruoska pärjää valomiekalle.

Kirjaudu kommentoidaksesi