Typerää tappelua
Marvelin klassikkosankarit pieksemässä toisiaan ja pahiksia kolmiulotteisissa, tuhoutuvissa ympäristöissä. Moinenhan kuulostaa ihan hyvältä! Siksipä onkin todella harmillista, että Marvel Nemesis: Rise of the Imperfects on mukavasta lähtökohdastaan huolimatta todella luokaton peli.
Marvel Nemesis siis asettaa tukun supersankareita ja –konnia leipomaan toisiaan turpaan. Hahmokaartiin kuuluu nimiä useista Marvelin eri sarjoista, ja rystysiään ja mainettaan likaamassa ovat niin Hämis, Wolverine, Möykky kuin Rautamieskin. Pahispuolella on Venomin kaltaisten tuttujen naamojen lisäksi tukku täysin uusia hahmoja, joista yksikään ei ole kovin jännittävä tapaus. Vaikka hahmojen kommellukset yhteen nitova juoni on pelin kotelon mukaan erinomainen ja eeppinen, tosiasiassa kyseessä on turhanpäiväinen sankarit vastaan ulkoavaruuden pahikset –tarina.
Pelin taistelusysteemi ontuu pahasti. Hahmot juoksentelevat areenoilla kömpelösti, ja kamppailu on pääasiassa lyöntinapin rämpyttämistä heitoilla sekä satunnaisilla torjunnoilla maustettuna. Minkäänlaista syvällisyyttä siitä on siis ihan turha hakea. Taistelukentät ovat pääosin melko isoja, mutta kuitenkin niin ahtaita, ettei niissä tappeleminen onnistu olemaan hauskaa. Ahtaus myös nollaa useiden hahmojen erikoiskykyjen hyödyn: Stormin lentokyky on lähinnä huvittava, ja Daredevilin tarzanmainen flengailu johtaa usein kohtalokkaaseen putoamiseen kentältä. Ympäristö hajoaa osumista ja sitä voi käyttää hyödykseen esimerkiksi paukauttamalla vastustajaa naamaan lyhtypylväällä tai rekka-autolla, mikä kuitenkin paljastuu alun hilpeyden jälkeen osittain huonosti toteutetuksi ideaksi: yksinpelissä tavaran nakkeleminen on hauskaa, mutta kaksintaisteluissa voittaja on yleensä se, joka ehtii kiskoa enemmän tavaraa toisen pelaajan niskaan.
Erittäin epätäydellinen
Marvel Nemesis antaa pelaajalle pari eri tapaa suututtaa itsensä. Juonimoodissa tehdään tehtäviä vaihtelevilla hahmoilla eri ympäristöissä, kuten hajonneella sillalla New Yorkissa ja Kostajat-mutanttiryhmän kartanossa. Valitettavasti suurin osa tehtävistä kuuluu "juokse putkessa ja piekse kaikki geneeriset perusvastustajat"-genreen, mikä ei pidemmän päälle innosta seuraamaan tympeän tarinan etenemistä. Yksinpelin viehätystä vähentää myös typerä kenttäsuunnittelu: kerrasta poikki –kuolemia jakavat rotkot ja kuilut eivät hirveästi naurata, kun vihollisten iskut paiskovat pelihahmoa ympäriinsä metritolkulla. Pelin kaksintaistelutila taas on nimensä mukaisesti kaksintaistelua tietokonetta tai ihmispelaajaa vastaan. Rasittavasti hahmot ja kentät täytyy ansaita yksinpelissä ennen kuin niitä voi käyttää versus-moodissa, mikä ei ikinä ole ollut kovin hauskaa, eikä ole sitä varsinkaan tässä pelissä. Muita pelimuotoja ei sitten olekaan.
Kenttien ja bonushahmojen lisäksi yksinpelissä kerätään kortteja, joissa on tietoa pelihahmoista ja taisteluareenoista. Osa korteista sisältää myös sivuja näppäriin, osittain animoituihin sarjakuviin, jotka ovat Nemesiksen kevyesti paras puoli. Lisää satikutia tulee taas peliin tökerösti sopivasta verellä mässäilystä; vaikka pelissä onkin tarkoituksena hakata vastustaja tohjoksi, herättävät hahmojen lopetusliikkeet ja paikoitellen karu kielenkäyttö enemmän myötähäpeää ja hämmennystä kuin "koleeta!"-huutoja.
Marvel Nemesis: Rise of the Imperfectsiä ei voi kehua millään tavalla. Pelin visuaalinen anti on kehnonpuoleista, musiikki rasittaa korvia, kontrollit ovat kankeat, pelimuotoja on jopa tappelupeliksi vähän, eikä supersankareilla taistelu yksinkertaisesti ole yhtään viihdyttävää. Potentiaalia pelillä olisi sinänsä ollut, mutta sen jäätyä käyttämättä Marvel Nemesiksen kohtalo on olla vahva ehdokas vuoden 2005 huonoimman pelin kilpailussa.
